Kokeilin tähän ruokalajiin lasipurkkiin säilöttyä korianteria tuoreen asemesta. Säilökorianterin maku oli hyvä ja tuote on kätevä, sillä aina meidän lähikaupasta ei korianteripuskia löydy. Ruoasta jää tosin puuttumaan viimeinen silaus, koristelu kirkkaan vihreillä korianterin lehdillä.

400 g broilerin rintafileetä paloiteltuina
Marinadi:
2 valkosipulinkynttä, murskattuina
2 tl jauhettua kurkumaa
1/2 dl miriniä
2 rkl soijakastiketta
1 kananmunan keltuainen
valkopippuria
Erottele keltuainen kulhoon ja riko rakenne haarukalla. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja sekoita kananpalat kastikkeeseen. Kanat saavat marinoitua mielellään yön yli.
Lisäksi tarvitaan:
öljyä vokkaamiseen
1 dl jauhoja
1 dl fariinisokeria
4 valkosipulinkynttä viipaleina
tuoretta korianteria
1 dl riisiviinietikkaa
Kaada kanoista ylimääräinen neste pois ja sekoita jauhot kananpaloihin. Kuumenna öljyä vokissa ja vokkaa kanat kahdessa erässä kunnes ovat saaneet pintaansa kauniin värin. Poista kananpalat pannusta vähennä lämpötilaa ja lisää öljyä, valkosipulit ja fariinisokeri. Sekoita ainekset ja kuumenna muutaman minuutin ajan, kunnes sokeri on muuttunut nestemäiseksi ja karamellisoitunut. Laita kananpalat takaisin vokkiin, lisää etikka ja korianteri. Sekoita kunnolla ja tarjoile. Riisi sopii hyvin karamellikanan lisäkkeeksi, mutta minulle riisi ei useinkaan maistu. Karamellikanat tarjoiltiin tänään salaattipedillä.
Mä itse joo tykkään kans ohrasta, vähensin riisin käyttöä aika ronskisti sillon ku alko "ruokakriisi" ja sit totesin, et ohrahan on aivan älyttömän paljon maukkaampaa, edullisempaa ja ruokaisampaa! :)