Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.12.2008 - 19:47

Tämä on eteläthaimaalainen tulinen curry, jossa on ihana kirkkaankeltainen väri. Ruokaan kuuluisi laittaa raakaa vihreää papaijaa ja yleensä, siis silloin kun etsii kypsää yksilöä, niitä on kaupan hyllyt pullollaan. Valitettavasti näin tapanina raakileet olivat kiven alla, hyvää tuli puolikypsistäkin, keittoaika oli vain lyhyempi. Oma sovellus oli myös käyttää broilerin rintafileepaloja, curryyn laitetaan tavallisesti mukaan katkarapuja.



Currytahna

1 rkl EXTRA tulisia kuivattuja chilihippusia

1 rkl sitruunaruohoa, hienoksi hakattuna

1 rkl valkosipulia, hienoksi hakattuna

2 tl kurkumaa


Tee currytahna kivihuhmareessa. Jauha ensin chiliä huhmareessa, lisää muut aineet yksitellen ja hiero sileäksi tahnaksi.

Lisäksi:

350 g luutonta broilerin lihaa paloiteltuna

1 iso vihreä papaija

2 rkl tamarindilientä

3 tomaattia, neljään osaa lohkottuina

suolaa


Tee tamarindiliemi. Tamarindiä saa myös valmiina liemenä ja soseena, mutta minä olen käyttänyt kuivattua ”harkkoa”, josta lohkaisen kerralaan ison ruokalusikallisen verran hedelmälihaa. Tamarindiä liotetaan kuumassa vedessä 10-15 minuuttia, vettä laitetaan noin kaksinkertainen määrä tamarindiin nähden. Liotettua tamarindiä rikotaan haarukalla tai sormin ja kaikki hedelmäliha poistetaan siivilöimällä tai sormin poimimalla.


Pilko tomaatit, kana ja papaija. Papaija saa jäädä melko paksuiksi palasiksi, sillä se alkaa kypsyessää helposti hajota. Kuumenna vokkipannu ja laita pohjalle öljyä. Kuumenna currytahnaa hetki ja lisää kananpalat. Vokkaa kananpaloja pari minnuuttia, lisää n. 5 dl vettä, tamarindiliemi, tomaatit ja papaija. Kypsennä hiljalleen kunnes papaija on pehmeää.



Noppaz kirjoitti 26.12.2008 - 20:11
curry kuulostaa ja näyttää herkulliselta :) vegaanina kyllä hiieman joutuisin soveltamaan ohjetta, mutta papaija on herkullista ja liian usein päätyy täällä kyökissä vain vihersalaatin sekaan.
nemo kirjoitti 27.12.2008 - 10:39
Curryyn voi laittaa myös pelkkää papaijaa ja unohtaa kanat ja katkaravut. Herkkua on!
Noppaz kirjoitti 13.01.2009 - 16:58
Kokeilin nyt (vasta) tehdä currya papaijasta ja paistoin soijasuikaleita kaveriksi. Tuli oikein herkullista! :) Käytin valmista currytahnaa. Kiitokset hyvästä ideasta! :)
nemo kirjoitti 20.01.2009 - 13:42
Noppaz: Kiitos kommenteista, kiva kun maistui. Papaija sopii moneen ruokaan.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.