|
|
|||
|
27.12.2008 - 19:33
Olen soveltanut kirjanThaikeittiö (Vatcharin Bhumichitr) reseptiä bet kari. Omassa ankkacurryssäni on käytetty hieman enemmän suomalaisten lähikauppojen tarjontaa vastaavia raaka-aineita, kuin alkuperäisessä versiossa, mutta maku oli herkullinen ja tuoksu keittiössäni aivan huumava. Tällä reseptillä kahden ruokailijan vatsat täyttyvät reippaasti.
2 rkl voita 1 tl kardemumman siemeniä 5 cm kanelitanko 5 neilikkaa 1 salottisipuli, hienoksi hakattuna 1 rkl inkivääriä, hienoksi hakattuna 3 valkosipulinkynttä, hienoksi hakattuina 1 ankan rintafilee 1 tlk kookosmaitoa 1 rkl palmusokeria tai vaaleaa siirappia suolaa 1 peruna, kuorittuna ja kuutioituna 1 kukkurallinen rkl curryjauhetta 1 tl jauhettua valkopippuria 1 sipuli, paloiteltuna 1 punainen chili, pilkottuna 1 iso tomaatti, lohkottuna korianterin lehtiä
Laita ankan filee kylmälle vokkipanuule rasvapuoli alaspäin, kuumenna ja käristele, kunnes rasva on rapeaa. Pilko ankka ohuiksi viipaleiksi. Kaada enin ankanrasva pannusta, lisää voi ja kuumenna jälleen. Lisää kardemumma, kaneli ja neilikat ja paista miedolla lämmöllä minuutin ajan. Lisää salottisipuli, inkivääri ja valkosipuli ja sekoita. Lisää ankanlihat ja ruskista ne joka puolelta. Lisää kookosmaito, suola, sokeri ja peruna. Anna kiehua 10 minuuttia, lisää curryjauhe, valkopippuri ja sipuli. Laita kansi päälle ja anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia. Lisää chili ja tomaatit ja kypsennä vielä 5 minuuttia. Koristele korianterinlehdillä ennen tarjoilua.
*************
Hakaniemessä, torin kupeessa on erittäin hyvin varusteltu itämaisiin tuotteisiin erikoistunut marketti, josta olen aikoinaan ostanut kanelitankoa. Kaneli on puunkuorta, tässä sen hyvin näkee. Hiukkasen erinäköistä, kuin sekametelisoppaan laitettava reunoiltaan käpristynyt kaunotar. Maistelin kaarnanpaloja ja maku oli selvästi makeampi, kuin kauniimassa kanelissa.
|
Kirjoittaja
Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja ikuinen laihduttaja.
Kategoriat
Sivut
Mukavat blogit täältä:
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||