Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.01.2009 - 12:33

Joulukuun ruokahaasteen voitti Unelias Kokki näyttävällä savulohimoussellaan. Onneksi voitti, sillä joulukuun voittaja heitti hienon haasteen blogeille. Tammikuussa alkavien härkäviikkojen haasteena on puuro.

Tämä haaste oli minulle kuin potku persauksille, joten kiitos Unelias Kokki, ihanaa jatkaa järkevän ruokavalion elämääni, joka on ollut tauolla niin pitkään, että jenkkakahvat ovat kasvaneet ulos farkunkauluksista.

Tuskallisinta on aloitus, niin myös päivän aloitus. Minulle hankalinta on ollut keksiä tukevia ja terveellisä aamupaloja ja toisinaan hyvät päätökset ovat kaatuneet jo päivän ensimmäiseen ateriaan. Haaste sai minut muitelemaan lapsuutta, jolloin söin lähes joka aamu jotain liotettua, pellavansiemeniä, hedelmiä, leseitä ja rouheita. Silloisia "vatsantoimitusmössöjä" ei kutsuttu tuorepuuroksi, ei ainakaan meillä.

 

"LÖYSÄT POIS" TUOREPUURO


½ dl auringonkukansiemeniä

½ dl seesaminsiemeniä

½ dl pellavarouhetta

3 dl vettä

½ dl mantelilastuja

½ ananas

1 dl kookosmaitoa

2 tl inkivääriä, raastettuna


Jauha auringonkukan- ja seesaminsimenet hienoksi tehosekoittimessa. Laita jauhetut siemenet ja pellavarouhe yöksi veteen likoamaan. Mene nukkumaan ja heräätpä aamulla virkistyneenä tai et, tästä se päivä käynnistyy: Mittaa tehosekoittimeen mantelilastut, kookosmaito inkivääri ja ananas, sekä yön yli turvonnut pellava-siemenseos. Lisää tarvittaessa nestettä, maitoa tai ananasmehua ja tarjoile aamu-, tai välipalana.

 

Yaelian kirjoitti 08.01.2009 - 08:54
Kuulostaapa tosi hyvältä aamunaloitukselta! Onnea kisaan!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.