Tein lammascurryä currypurnukan ohjeella, tai vähän sinne päin ja hyvä tuli. Olen soveltanut monen laisia reseptejä tätä ruokaa tehdessäni, yksinkertaisempia ja hieman enemmän vaiheita sisältäviä, mutta lopputulos on aina ollut suurin piirtein loistava. Ruoka on niin helppo tehdä, että eniten onnistumiseen vaikuttaa currytahnan laatu. Omatekemäni on ollut maultaan hyvää, mutta rakenteeltaan karkeampaa kuin esimerkiksi tämänkertainen valmistahna. Olen joskus ostanut myös erään helsinkiläisen ravintolan omaa tuotetta ja myönnettävähän se on, etten sen parempaa ole toistaiseksi saanut, mutta tänään siis valmistahnaa.

Massaman-lammascurry eli MASSAMAN KAEK
1 prk kookosmaitoa
2 rkl massaman-currytahnaa
500g lampaan ulkofileetä kuutioina
2 rkl tamarindilientä
3 rkl palmusokeria
3 rkl kalakastiketta
3 rkl tamarindilientä
4 pientä perunaa, kuutioituna
4 rkl paahdettuja maapähkinöitä
3 salottisipulia, karkeasti pilkottuna
Kuumenna öljy vokissa, lisää currytahna ja sokoita hyvin, paista 1 ½ minuutin ajan. Lisää kuutioitu liha ja kookosmaito, kiehauta. Lisää palmusokeri, tamarindiliemi ja kalakastike, sekoita hyvin. Lisää perunat ja sipulit ja anna kypsyä keskilämmöllä, kunnes perunat ovat sopivasti pehmenneet. Curryyn voi laittaa myös useampia kokonaisia pikkusipuleita, mutta minun sipulit olivat vähän isompia, joten pilkoin ne. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa maapähkinät.

Ent-Tu, kiitos. Tämä on yksi minun ihan vakio lemppareita.