Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.02.2009 - 09:00

Minulla on syytä epäillä, että joskus, jossain elämänvaiheessa saan kutsun iltamiin, joiden teemana on italialainen keittiö. Tiramisu on klassikko, jota tuskin voidaan näissä juhlissa ohittaa. Aivan epäselvää on, koska kutsu kuuluu ja kuka tiramisun tekee, mutta katsoin parhaaksi jo hieman harjoitella optimaalisen rakennelman löytämiseksi. Osaanpahan sitten ainakin kertoa oman näkemykseni siitä, miten kakku kasataan. Aloitin harjoitukset suklaisella tiramisumuunnelmalla. Käytin viinaksena amarettoa, koska sitä löytyi kaapista. Tiramisun voi tehdä annoskulhoihin tai yhteen isompaan astiaan.


Tällä ohjeella tulee noin 6 annosta:

6 kananmunaa (6 keltiäistä ja 3 valkuaista)

1 ¼ dl sokeria

500g mascarponea

4 cl marsalaa tai amarettoa

2 ½ dl vahvaa haaleaa kahvia

½-1 pakettia savoyardikeksejä

200g tummaa suklaata

½ dl kaakaojauhetta


Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja jatka vaahdottamista. Vatkaa kolme valkuaista vaahdoksi ja lisää mascarponeseokseen. Sekoita kahvi ja marsala/amaretto keskenään ja kasta muutama keksi nopeasti seokseen. Pane keksit kerrokseksi annoskulhojen pohjalle. Sulata suklaa vesihauteessa ja jaa siitä puolet keksien päälle. Suklaa on hyvä saada mahdollisimman ohueksi kerrokseksi. Paksu, yhtenäinen suklaakerros on kovettuessaan hankala lusikoitava, ohut verkkomaisesti roiskittu suklaa sen sijaan vain rouskahtaa mukavasti mennessään. Annostele puolet mascarponeseoksesta suklaan päälle. Kasta taas keksejä kahviin ja tee toinen kerros kekseistä, suklaasta ja mascarponeseoksesta. Peitä annokset tuorekelmulla ja anna maustua jääkaapissa vähintään 5 tuntia. Ripottele tiramisujen pinnalle kaakaojauhetta juuri ennen tarjoilua.

Huomasin että seuraavana päivänä, kunnolla vetäydyttyään, tiramisu oli entistäkin herkullisempaa. Luulen, että käyttämäni kahvi oli, ainakin alkuun, hieman liian lämmintä ja keksit imaisivat sitä aimo hörppäyksin. Viiden tunnin vetäytymisen jälkeen keksit tuntuivat muuta massaa kosteammilta, mutta seuraavana päivänä erot olivat tasoittuneet ja koko jälkkäri tuntui täydellisen mehevältä.

 

Catalina kirjoitti 17.02.2009 - 14:40
Näyttää todella ihanilta ja voin vain kuvitella kuinka hyvältä maistuu!! Nam! :)
Ent-tu kirjoitti 17.02.2009 - 19:59
Houkuttelevia annoksia :)

Suosittelen lämpimästi panettonen tekoa, se on iiiiiihanaa - ja säilyy tosi hyvin :)
nemo kirjoitti 17.02.2009 - 20:24
Catalina ja Ent-tu, kiitos :)
Nelle kirjoitti 17.02.2009 - 20:33
ja kertakaikkiaan! tiramisuahan kannattaa harjoitella tämän tästä ;)
yaelian kirjoitti 17.02.2009 - 22:40
Herkullisen näköiset tiramisut, harjoittelu tekee mestarin:-)
Tiia kirjoitti 19.02.2009 - 11:30
Hihiiii aijaa, hauska sattuma :'D Se on nyt ihan selkeesti joo joku vihjaus, että sun on alettava leipomaan sit porkkanakakkua! Ananas mehevöitti todellakin joo sitä ihanasti lisää :)

Ooooooih<3 Tiramisu on järjettömän hyvää! Aivan ihanan näköisiä!
Valmut kirjoitti 20.02.2009 - 18:08
Italianiltamat lähestyvät ja on ihanaa huomata, että ainakin tiramisua saamme nauttia niissä kemuissa. Nam.
nemo kirjoitti 21.02.2009 - 23:48
Nelle, Yaelian, kiitos kommenteista. Tämä harjoittelu oli ainakin tosi mielekästä palkitsevaa, täytyy treenata varmaan vielä lisää ;)
Tiia: Järkihän siinä meinaa mennä, kun tiramisua syö ;) . Porkkanakakku houkuttelee edelleen, ehtis vain kaiken tekemään ja vyö antaisi periksi...
Valmut: Aina valmiina!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.