Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.03.2009 - 13:30

Makuaisti on yksilöllinen, eikä makuaisoista kannata kiistellä, minä en pidä lämpimästä lohesta. Lohen terveellisyys on kuitenkin kiistaton tosiasia ja olenkin päättänyt laajentaa makumaailmaani ja totutella syömään myös lohta. Lohi on Siiviläsuun lempiherkkuja, mistä olen hyvin iloinen, olisi vain mukavaa kun koko perhe voisi syödä samaa ruokaa, myös lohipäivinä. Projektini etenee hyvin, olen viimeaikoina syönyt jo useita itselaittamiani lohiruokia.

”Projekteihin liittyy usein jotain monimutkaisia, esimerkiksi vaikeasti ennakoitavia tai erityistä luovuutta ja erikoisosaamista vaativia tehtäviä" on suora lainaus Wikipediasta. Nämä vaikeasti ennakoitavat riskit ovat saaneet minut vielä pidättäytymään esimerkiksi työpaikkaruokailun lohiruoista, minun on ostettava ja laitettava kalani itse. Projektini vei minut Hakaniemen halliin hakemaan tuoretta merilohta Bella Vanilla -blogista nappamaani ruokaohjetta varten.

Laitoin yrttikastikkeeseen vähän reippaammin valkosipulia. Ajattelin turvata selustani ja peittää kastikkeella mahdollisesti epämiellyttävän kalan maun. Valkosipulilisäys oli täysin turha. Kala oli hyvää, mutta varmuuden vuoksi kuorrutin vartaani reippaalla kastikemäärällä.

Kastike:

1 puntti ruohosipulia

1 puntti persiljaa

3 valkosipulinkynttä

1 rkl kapriksia

2 jääpalakuutiota minttua

oliiviöljyä, suolaa, pippuria

 

Grillasin lohivartaat uunissa, grillivastuksen alla. Tarkoitus oli grillata ne nopeasti kovassa lämmössä ja saada niihin ruskeaa pintaa, mutta Siiviläsuu oli säätänyt lämpötilaa alaspäin huomaamattani (tämä niitä kuuluisia vaikeasti ennakoitavia riskejä). Se kelmi pääsee näköjään ropeltamaan nappuloita, vaikka liesisuoja on alhaalla. Sama juttu pyykinpesussa. Pelkään sitä hetkeä, kun nappula on käännetty 90 asteeseen ja koneessa on kolmenkympin pyykki. Pyykkikoneeseen ei edes ole suojia saatavilla. Se nappulaongelmista, ruskeaa pintaa ei siis saatu. Ensi kerralla kokeilen parilaa tai laitan pojan häkkiin odottamaan ruokailua.

Lisäkkeeksi tein lämpimän salaatin purjosta, porkkanasta, tomaatista ja ruukkusalaatista. Suikaloin purjon valkoisen osan pitkittäin ohuiksi suikaleiksi. Kuullotin purjon ja ohuet porkkanaviipaleet oliiviöljyssä hieman pehmeiksi. Lisäsin tomaattikuutiot (tomaatista poistin siemenet) ja revityn salaatin pannuun ja kääntelin nopeasti öljyssä, niin ettei kummankaan pehmennyt. Maustoin salaatin suolalla, pippurilla ja hunajalla.

Olen lähempänä tavoitettani, tämä ruoka oli todella hyvää.

 

Kati kirjoitti 16.03.2009 - 13:47
Näyttääpä niin superherkullisilta,namskis!:P
nemo kirjoitti 16.03.2009 - 16:44
Kiitos Kati ;)
Nelle kirjoitti 16.03.2009 - 20:02
meidän pikkumies ei kans tykkää jotenkin kypästä lohesta. silti nämä kelpasivat hyvin.
Yaelian kirjoitti 16.03.2009 - 21:36
Ihanan herkullisen näköistä, ihailin noita jo Rossanan blogissa. Hienoa että Siiviläsuu tykkää lohesta;omalle lapsukaiselleni kelpasivat fisuruuista vain kalapuikot, vaikka kuinka yritin hyvää kalaruokaa tarjota,,
nemo kirjoitti 18.03.2009 - 07:07
Kiitti vinkistä Nelle. Yaelian, ihmettelen itsekin Siiviläsuun makuaistia. Veteli paloja kitusiinsa ihan ilman kastikettakin ;)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.