Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.05.2009 - 09:44

Tämä oli tosi raikas salaatti ja sopii grillikauteen loistavasti. Minä "grillaisin" ihan vaan sisäkeittiössä parilapannulla sillä seurauksella, että palohälyttimet raikasivat ja Erityisalojen Asiantuntija kiipeili katonrajassa kiroillen ja ihmetellen miten hankaliksi palohälytinten sulkeminen on tehty. Palohälytinten suunnittelussa on selvästi vielä tekemistä. Onneksi kotioloissa on harvemmin sprinklereitä.

Vihreää tankoparsaa

3 rkl pinjansiemeniä

mansikoita

25g voita

limen mehu

suolaa

erilaisia salaatteja


Basilikavinegretti

10 basilikanlehteä

limen kuori

1 rkl siiderietikkaa

2 tl juoksevaa hunajaa

oliiviöljyä


Hienonna basilka, raasta lime ja sekoita vinegretin ainekset keskenään.

Paahda pinjansiemenet kuumalla kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Siirrä siemenet syrjään. Huuhtele parsat ja leikaa niistä kannat. Parsat voi halutessaan kuoria. Parsa kuoritaan nupusta tyveen päin, leikkuulautaa vasten.

Sulata voi ja lisää limen mehu voihin. Sivele parsat voiseoksella ja grillaa pari minuuttia per puoli, jätä parsa napakaksi. Mausta suolalla.

Huuhtele salaatit, revi ne käsin ja laita ne tarjoiluastiaan. Sekoita vinegretti salaatin joukkoon ja lisää mansikat ja parsat salaattiin. Ripottele päälle pinjansiemeniä.

Yaelian kirjoitti 03.05.2009 - 14:34
No onneksi teille ei tullut tulipaloa;-) Herkulllisen kuuloinen salaatti!
Insanity kirjoitti 04.05.2009 - 20:20
Ihana herkkusalaatti! Pakko myöntää, että tämä on oikea kasvissyöjän taivas. Jos mansikoita tulee kesällä, niin parsasalaatti menee meillä testiin!
nemo kirjoitti 05.05.2009 - 22:02
Yaelian: taisi voi vain kärtsätä liian kuumalla pannulla ;)
Insanity; Kitos. kannattaa ilman muuta kokeilla. Vinegretillä oli myös osuutta asiaan. Sitä voisi kokeilla eri salaattikombinaatioihin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.