Latva-artisokka, tuo omituisen kaunis käpymäinen vihannes tarttui kouraani heräteostoksena. Lähdin hakemaan maitoa, ostin latva-artisokkia. Olihan artisokat laitettava, ihan koemielessä ja ensikertaa siis liikutaan näillä asioilla.
Latva-artisokan suomuja muistuttavat lehdet kätkevät sisäänsä syötävän pohjan, jonka päällä on tikkuinen, poisnyhtäistävä ”parta”. Myös lehtien pullea tyviosa on syötävää. Kypsät lehdet nypitään sorin irti tyvestä, dipataan kastikkeeseen ja nautitaan vetämällä pehmeä osa hampaiden välistä suuhun.
Hyvä latva-artisokka on painava ja kiinteä, sen suojuslehdet ovat pehmeät ja tiiviisti supussa. Väri on raikkaan vihreä tai vihreästä tummaan lilaan liukuva. Latva-artisokalla väitetään olevan sapen eritystä ja maksan toimintaa tukevia terveysvaikutuksia. Lisäksi sen väitetään alentavan kolesterolia ja poistavan nesteitä. Kolesterolia alentavia vaikutuksia kaivataankin, sillä latva-artisokka nautiskellaan voikastikkeen kanssa.

Ainekset
1 iso latva-artisokka ruokailijaa kohden
2 l kasvislientä
timjaminoksia
3 valkosipulinkynttä
2 dl oliiviöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa
lisäksi vettä niin paljon, että artisokat peittyvät
Pane liemi kiehumaan, lisää mausteet. Kuori artisokan varret ja lyhennä niitä tarvittaessa. Poista huonot päälilehdet. Keitä artisokkia mausteliemessä 25-40 minuuttia artisokan koosta riippuen. Artisokan täytyy olla kokonaan veden alla, muuten lehdet tummuvat. Tämä osoittautui hankalaksi toteuttaa, sillä mokomat pulpahtelivat pintaan kelluskelemaan tuon tuosta. Ensikertalainen keittelijä sai herkutella siis tummuneilla yksilöillä.
Kypsyyden voi testata parhaiten hammastikulla tai haarukalla. Artisokka on kypsä kun pohja on pehmeä ja lehdet irtoavat helposti.
Kastike
¾ dl valkoviinietikkaa
5 dl vettä
1 tl kokonaisia valkopippureita
1 laakerinlehti
persiljan oksia
2 salottisipulia pilkottuna
3 munankeltuaista
100g voita
2 tippaa tabascoa
sitruunankuori
suolaa
Kuumenna kattila ja possauta viinietikka kuuman kattilan pohjalla. Lisää vesi, mausteet ja sipuli. Keitä seosta hiljalleen kunnes sitä on jäljellä noin 2 dl. Siivilöi kastike. Vatkaa keltuaiset kastikkeen joukkoon. Lisää voi pienissä erissä kastikkeen joukkoon samalla vatkaten. Mausta sitruunankuorella ja tabascolla. Lisää suolaa maun mukaan.

Ens kerralla keitetään enemmän...
Itse kyl olen syönyt tota ihan suolassa keitettynä ja soossina oliiviöljy-sitruunapuristeen kans. Majoneesikin sopii hyvin "dipiks".
artichoke vain hakukenttään ja menoksi.
Terveisin Juha Föhr