Tätä reseptiä kannattaa ihan ehdottomasti kokeilla. Kastike oli todella hyvää, yleensä meidän perheessä kastiketta kuluu todella vähän, mutta tämä nuoltiin kattilanpohjia myöten kaikki. Ohjeella kastiketta riitti kahden ja puolen hengen annokseen. Siiviläsuukin piti kovasti, risotto aiheutti itkukohtauksen, mutta liha ja kastike maistuivay hyvin.

Kastike
2 salottisipulia
1 porkkana
voita
1 kanelitanko
3 dl punaviiniä
2 laakerinlehteä
3 valkosipulinkynttä
2 timjaminoksaa
2 rosmariininoksaa
1 rkl pinjansiemeniä
5 tl passionhilloa
2 dl kanalientä
pippuria
25 g tummaa suklaata (yli 70%)
lehtipersiljaa, hienonnettuna n. ½ dl
Hienonna salottisipulit, kuori ja pilko porkkana. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulia ja porkkanaa voissa viitisen minuuttia. Lisää mausteet, punaviini, murskatut pinjansiemenet ja hillo. Keitä kastiketta noin 20 minuuttia. Lisää kanaliemi ja rouhi mustapippuria kastikkeen joukkoon. Kiehauta taas ja alenna lämpöä heti kun kastike kiehuu. Keitä kastiketta kokoon kunnes jäljellä on noin puolet alkuperäisestä nestemäärästä. Siivilöi kastike. Lisää suklaa ja sekoita se hyvin kastikkeen joukkoon. Lisää lopuksi hienonnettu persilja.
Ankan rintafileet
Viillä ankanrintaan rasvapuolelle ruudukko. Laita ankanrinnat kylmälle pannulle ja kuumenna pannu kuumaksi. Paista ankanrintoja niin kauan kunnes rasva on suurimmaksi osaksi sulanut ja jäljelle jäänyt rasva erittäin rapeaa. Kahdesta ankanrinnasta irtosi paistamalla yli desilitra rasvaa ja tähän kului hieman alle kymmenen minuuttia. Käännä ankanrinnat ja paista nopeasti toiselta puolelta. Mausta fileet suolalla ja pippurilla ja kypsennä 200 asteisessa uunissa 8 minuuttia. Anna fileiden vetäytyä ennen viipalointia.
Kvinoa-pinaattirisotto
Mikä on kvinoasta tehdyn risotton tyyppisen lisäkkeen nimi? Kvinotto? Tämäkin ohje on kahdelle ja puolelle ruokailijalle.
1 ½ dl kvinoaa
3 dl vettä
suolaa
150 g pakastepinaattia
1 dl smetanaa
1 rkl sitruunamehua
suolaa, mustapippuria
Huuhtele ja kypsennä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata pinaatti. Sulata voi isossa pannussa, lisää pinaatit ja kvinoa. Lisää smetana ja mausteet.
