Aika moni kokeilemistani ruokaohjeista on peräisin lehdistä. Ilokseni reseptejä löytyy sellaisistakin julkaisuista, joilla ei ole mitää tekemistä ruoanlaiton kanssa. Netistä tulee usein kaiveltua ohjeita ja keittokirjoistakin toisinaan. Tämä salaatti on Glorian ruoka&viini -lehdestä, vain hieman muunneltuna.

Salaattiin:
1 parsakaali (400g)
2 salottisipulia
1 dl cashewpähkinöitä, paahdettuina
1 paketti pekonia
Kastike
1 dl majoneesia
1 rkl valkoviinietikkaa
mustapippuria
(sokeria)
Irrota parsakaalin nuput, pilko isot nuput pienemmiksi. Hienonna sipulit. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Sekoita joukkoon parsakaali ja sipuli. Laita salaatti kylmään marinoitumaan muutamaksi tunniksi.
Paahda pähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla. Kuutioi pekoni ja paista rapeaksi. Valuta pekonista ylimääräinen rasva pois. Lisää pekoni ja pähkinät salaattiin vasta juuri ennen tarjoamista.
”Paras salaatti ikinä!” Tokaisi Erityisalojen Asiantuntija maistettuaan ja maukasta salaatti olikin ja energiapitoista. Siiviläsuu ei erityisemmin pidä "persikaalista", mutta pähkinät ja pekoni maistuivat hänellekin.