Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.09.2009 - 12:49

Siiviläsuu on kova poika syömään pinaattilettuja. Pinaattiletut ovat oikeastaan ainoa ruoka, jonka hän edes osaa nimetä ruokatoiveita kysyttäessä. Latunpaistosta syntyvä rasvankäry ei useinkaan houkuttele, enkä aina jaksa seisoa hellan ääressä paistotoimessa, niinpä päätin kokeilla pinnaattipannaria. Jospa siitä tulisi uusi suosikki.

vihreää kuumaisemaa
 

Pannariin tulee:

5 munaa

9 dl maitoa

n.5 dl vehnäjauhoja

n. 1 dl tattarijauhoja

150g pakastepinaattia, sulatettuna ja valutettuna

100g voita sulatettuna ja jäähdytettynä

Vatkaa munat, lisää jauhotja suolaa sekä sulatettu ja jäähdytetty voi. Sekoita taikina kunnolla ja anna turvota tunteroinen. Lisää pinaatti, sekoita kunnolla ja kaada leivinpaperille uunipellille. Paista 250 asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Jauhomäärät ovat viitteellisiä, minä en koskaan mittaa paljonko sitä tulee, sillä oikean paksuuden tuntee vatkatessa. Tattarijauhot tulivat kuvioihin siinä vaiheessa, kun vehnikset loppuivat kesken ja taikina oli vielä aika löysää.

Kokeilu onnistui mainiosti. Siiviläsuu söi pannaria tyytyväisenä, mutta vaikutti siltä, kuin se olisi maistunut kylmänä vieläkin paremalta.

Kati kirjoitti 10.09.2009 - 16:33
Pinaattikeittoa tein tänään ja oli herkkua pitkästä aikaan!:P
Pinaattipannaria en ole koskaan tehnyt,kiva idea!:)
yaelian kirjoitti 10.09.2009 - 18:23
Tykkääköhän ehkä lapset yleisesti pinaattiletuista kun ne ovat niin hyviä....mun poika pienenä (ja kai edelleenkin) oli myös hulluna pinaattilettuihin ja niitä piti olla usein;-)
Catalina kirjoitti 11.09.2009 - 15:07
No varmasti on hyvää, täytyykin tehdä joskus kun tulee pannarinälkä! :)

Paholaisen hilloa oon testaillut vielä aika vähän kun tein sen just ennen reissua ja tällä viikolla flunssassa ei oo mikään maistunut miltään. Broilerin kanssa ainakin toimii hyvin ja sellaista ruokaa suunnittelin tällekin päivälle nyt kun makuaisti rupeaa taas toimimaan.
Vellipoika kirjoitti 12.09.2009 - 12:53
Kati: Kokeile ihmeessä, hyvin maistui Siiviläsuulle ja meille muillekin
Yaelian: Luulen, että pinaattiletuista pitäminen on ihan universaali ilmiö. Työkaverin lapset söyvät niitä mansikkahillon kanssa
Catalina: Kiitti, täytyy laitta paholaisen hillo kokeilulistalle
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.