Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.09.2009 - 18:43

Mumin, isäni äidin, syntymästä tulee pian sata vuotta. Muistan hänet lapsuudestani kunnioitusta herättävänä, tyylikkäänä helsinkiläisrouvana. Hän ei ollut mikään pullantuoksuinen, herttainen mummeli, vaan pikemminkin hieman luotaantyöntävä, jopa pelottava daami, joka noudatti 30-luvun kasvatusmenetelmiä hoitaessaan lapsenlapsiaan.

Mumin vierailut olivat kuitenkin odotettu tapahtuma, liekö syynä ollut hänen erinomaiset ruoanlaittotaitonsa. Mumi valmisti parhaat blinit ja silakkarullat, sekä maistuvimmat kaalikääreet....kyllä vain...kaalikääreet. Ei mitään rahvaanomaisia kääryleitä, vaan hienostuneita kääreitä, jotka syntyivät ainoastaan Mumin toimesta. Valitettavasti kaalikääreiden resepti ei ole siirtynyt perimätietona jälkipolville, mutta Mumia muistellen osallistun Tuulestatemmattua -blogin Reijan heittämään ruokahaasteeseen näillä mustatorvisienitäytteisillä kurttukaalikääreillä, jotka tarjoiltiin Viini -lehden ihanaisen sitruunaruoho-beurreblancin kera.

Mustatorvisieniohratolla täytetyt kurttukaalikääreet ja sitruunaruoho-beurreblanc

Valitse vihannestiskin komein kaali. Irroita kaalinlehdet. Laita lehdet runsaaseen, suolalla maustettuun kiehuvaan veteen. Jäähdytä lehdet nopeasti jääkylmässä vedessä ja kuivaa keittiöpyyhkeen päällä. Leikkaa lehdet puoliksi, poista samalla kova lehtiruoti.

Mustatorvisieni-ohrarisoton valmistukseen tarvitset:

3 dl ohrasuurimoita

1 iso salottisipuli

2 valkosipulinkynttä

rypsiöljyä

2 dl kuivaa valkoviiniä

5-6 dl kasvislientä

50g voita

1 dl raastettua parmesan -juustoa

suolaa, mustapippuria, sitruunamehua

n. 1l mustatorvisieniä

Hienonna sipulit. Laita öljyä kattilaan ja kuullota sipuleita öljyssä. Lisää ohrasuurimot ja jatka kuullottamista. Varo ruskistamasta aineksia. Lisää joukkoon valkoviini ja keittele hiljalleen kunnes viini on imeytynyt ohrasuurimoihin. Lisäile kasvislientä pikku hiljaa keittämisen aikana. Keitä ohraa kunnes se on kypsää. Paista mustatorvisienet voissa erillisellä pannulla. Lisää ohraton joukkoon voi, parmesanjuusto ja sienet. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja sitruunamehua.

Laita ohrattoa kaalinlehdille ja kääri lehdet kääryleiksi...siis kääreiksi. Lämmitä kaalikääreitä 120-asteissa uunissa kymmenisen minuuttia.

Tarjoa kääreet sitruunaruoho-beurreblancin kanssa.

Sitruunaruoho-beurreblanc:

1 salottisipuli

2 sitruunaruohon vartta silputtuna

2 dl kuivaa valkoviiniä

1 dl siiderietikkaa

1 dl vettä

200g voita

(suolaa ja pippuria)

Hienonna sipuli sekä sitruunaruohon varret ja anna niiden marinoitua valkoviinissä yön yli. Lisää joukkoon etikka ja keitä kunnes neste on haihtunut puoleen alkuperäisestä. Siivilöi kastike. Lisää kylmä voi kuutioina kastikkeeseen koko ajan sauvasekoittimella sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla. Voit halutessasi lisätä kastikkeeseen vielä sitruunamehua.

 

Yaelian kirjoitti 12.09.2009 - 20:58
Tosi tyylikkään ja herkullisen näköiset kääryleet;mummisi olisi varmaankin ollut noihin erittäin tyytyväinen....Ja onnea kisaan!
Vellipoika kirjoitti 13.09.2009 - 08:35
Yaelian, kiitti ;)
hannn kirjoitti 13.09.2009 - 17:52
Mielettömät rullat. Mulla on ollut jo monta päivää hirmuinen mieliteko kaalikääryleitä kohtaan, tätä reseptiä voisikin soveltaen kokeilla!
Saas nähä saako tämä taaskaan kokattua mitään haasteeseen, laiskasti on taas keittiössä tullut viihdyttyä kotosalla ja nyt vielä pukkas flunssankin :(
Vellipoika kirjoitti 14.09.2009 - 13:35
Hanna: Ei muuta kun rullamaan vaan!
Merituuli kirjoitti 16.09.2009 - 19:08
ylellisen ihana kastike!
ari kirjoitti 23.09.2009 - 15:38
Minulla on pelkästään epämiellyttäviä muistoja kaalikääryleistä. Viimeksi söin niitä pakin pohjalle jäätyneenä 30 asteen pakkasessa likomärässä lumipuvussa rynnäkkökivääri kainalossa.

Koska eräs syy ruokablogaamiseeni on ennakkoluuloistani ja angsteistani eroon pääseminen tätä reseptiä pitää kokeilla. Kuulostaa namulta!
Vellipoika kirjoitti 24.09.2009 - 13:02
Voi hitsit, mitä muisto, tolle on ehdottomasti tehtävä jotain ;) Ei ne minunkaan kaalikäärylemuistot pelkästään positiivisia ole, kiitos kouluruokailun. Näistä ei voi puhua samassa lauseessakaan.
cebic kirjoitti 09.10.2009 - 18:53
Oi, kaalikääryleitä ja niin nättejä! Miun piti tehdä niitä kanssa, mutta vain tavallisesta kaalista. Ostin sitten vahingossa puolikkaan kaalinpään, joten tein laatikkoa tänään :)
Toivottavasti joskus mullakin ois oma grilli/kesäkeittiö.. Kerrostaloyksiössä asuvalle se on iso haave :P
ari kirjoitti 09.10.2009 - 19:17
Cebic, löytyy myös raahattavaa mallia olevia grillejä. Itse päädyin lopulta ostamaan snadin pellegrillin, kuten Wagner pallogrillejä kutsuu. Se on tosin vielä kokeilematta. Myyköhän kukaan tähän vuodenaikaan grillihiiliä? Vielähän sitä voisi jonain kauniina syyspäivänä kokeilla.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.