|
|
|||
|
18.10.2009 - 19:27
S
Tunnustukseen liittyi myös tehtävä Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
Seitsemän asiaa minusta: 1. Leikkautin elämäni ensimmäisen otsatukan kesällä, enkä luovu siitä IKINÄ 2. Jos voisin, nukkuisin vähintään yhdet päikkärit vuorokaudessa 3. Minua on kutsuttu martta-insinööriksi. Viihdyn erittäin hyvin yksin, puuhastellessani tarpeettomia "keksintöjä". 4. Suunnittelen suurta maallemuuttoa, haaveilen omasta kesäkeittiöstä ja leikkimökistä Siiviläsuulle 5. Ostelen mielelläni lastenvaatteita ja laukkuja 6. En osaa päässälaskuja 7. Viimeisen kahden vuoden aikana olen lukenut vain yhden kirjan ja sekin oli norjalainen dekkari. En pysy juonessa mukana, kun nukahdan jo parin rivin jälkeen. Tässä siis seitsemän asiaa minusta. Kaikki blogissani vierailevat saavat vapaasti ottaa haasteen vastaan, mutta en suoranaisesti kohdista tätä kenellekään. Olkaa hyvät, paljastuksianne kaivataan!
![]()
|
Kirjoittaja
Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja ikuinen laihduttaja.
Kategoriat
Sivut
Mukavat blogit täältä:
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||
Sussa on paljon samaa kun minussakin.. ;)