Siitä asti kun pieni Siiviläsuu ilmoitti tulostaan, olemme Erityisalojen Asiantuntijan kanssa miettineet muuttoa isompaan asuntoon. Kolmen vuoden miettiminen viisastutti meitä sen verran, että tajusimme käsitystemme ihanteellisesta asunmispaikasta vaihtelevan sään, vuodenajan ja jopa mielialan mukaan. Kevät toi mukanaan haaveet kesäkeittiöstä, ruohon tuoksusta ja omasta pihasta. Syysillan hämärässä kaupungin valot alkoivat jälleen houkutella ja kirpeän syyssään vaihduttua räntäsateeksi, ainoa oikea vaihtoehto tuntui olevat juuri se paikka, missä nyt asumme. Harmiksemme kukaan ei ole laittanut tästä talosta sopivan kokoista kotia myyntiin. Jossain vaiheessa suunnittelin kaivautuvani kaikessa hiljaisuudessa naapuriasuntoon, jos siitä olisi jotenkin huomaamatta voinut vallata yhden ylimääräisen huoneen meidän käyttöömme.

Ilman tarkempia tulevaisuuden suunnitelmia laitoimme kotimme myyntiin syyskuussa. Kaupat tehtiin nopeasti ja totinen ravaaminen asuntonäytöillä alkoi. Oma koti löytyi Espoosta ja minä jouduin muutaman päivän ajan käymään sisäistä kamppailua siitä, mitä helsinkiläisyys merkitsee minulle. Kynnys muuttaa Espooseen tuntui miltei ylitsepääsemättömältä, mutta se ihana asunto siellä kaukana toisessa kaupungissa veti puoleensa.

Tällä hetkellä meillä kokkaillaan ja ruokaillaan mielestäni aika lämpimän sävyisessä keittiössä. Keittiö ei ole viimeisen päälle tyylitelty, mutta kotoisa se on.

Parasta meidän keittössä on ikkuna, josta on näkymät kaupungin yli Pasilasta, Kallion kirkon kautta keskustaan. Olen lukemattomia kertoja rauhoitellut Siiviläsuuta ikkunan ääressä. Liikennevalvonnaksi kutsumamme vauvan rasuhoitusmetodi oli ainoa todella tehokas konsti äkäpussimme kesyttämiseksi. Siiviläsuu viihtyy edelleen hyvin keittiön ikkunalaudalla luettelemassa mitä kaikkea alapuolella näkyy ja täytyy myöntää, katuvilinän tuijottaminen on ihmeen hypnoottista.

Uusi keittiömme tulee olemaan avomalli, nyt keittiö on erillisessä huoneessa. Kaappitilaa taisi olla hieman enemmän, joten toivottavasti jäätelökone rantautuu meille pian muuton jälkeen. Uudessa keittiössä on oikea hormiin vedetty liesituuletin, mitä meillä ei nyt ole, sekä rutkasti kiillotetettavaa, sillä seinät ylä- ja alakaappien välissä ovat terästä. Teräs ei sinänsä haittaa, sillä olen erittäin kiillotusorientoitunut persoona, kunhan vain tämä vimma ei yltysi Espossa pakkoneuroosiksi asti. Se jää nähtäväksi. Vetäydyn nyt pienelle tauolle ja seuraavat postaukset tulevat uudesta keittiöstä toivottavasti jo ennen joulua.