Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.01.2010 - 14:47

Tottahan kirja-alesta tarttui matkaan muutakin kuin aletuotteita. Yksi ostos oli Marja Lindforsin ”Täydellinen munakoiso”. Alkuteksteissä kirjailija mainitsee syöneensä ja kuvanneensa kirjaa varten yli 70 munakoisoruokaa. Onneksi (tai epäonneksi) ihan jokainen niistä ei ole päätynyt kansien väliin, sillä minun oli aivan älyttömän vaikeaa valita millä aloittaa. Arpa ratkaisi kilvan täytettyjen munakoisojen hyväksi.

Sheikh el mehshi (neljälle)

4-6 munakoisoa

suolaa

oliiviöljyä

10 kirsikkatomaattia

Hashuwi -jauhelihatäytettä

Liemi

½ l vettä

3 rkl tomaattipyreetä

mustapippuria, suolaa, kanelia

Hashuwi -jauhelihatäyte

2 isoa sipulia

6 valkosipulinkynttä

50g pinjansiemeniä paahdettuina

400g lampaan (tai naudan) jauhelihaa

suolaa, kanelia, mustapippuria, maustepippuria

oliiviöljyä

Kuori munakoisot pitkitäin, niin että osa kuoresta jää raitoina jäljelle. Halkaise munakoisot ja tee niihin syvät viillot. (Kirja ei kertonut minkäsuuntaiset, niinpä tein yhden pitkittäisen ja useita poikittain.) Ripottele munakoisojen pinnalle suolaa ja itketä parikymmentä minuuttia.

Tällä välin voit tehdä jauhelihatäytteen. Silppua sipulit ja kuullota niitä pannulla oliviöljyssä. Lisää jauheliha ja pinjansiemenet. Mausta ja kypsenä miedolla lämmöllä 20 minuuttia.

Pyyhi munakoisojen pintaan noussut neste pois. Ruskista munakoisoja pannulla öljyssä. Täytä viillot jauhelihatäytteellä. Laita täytteen päälle kirsikkatomaatin puolikkaita ja asettele munakoison puolikkaat yhteen. Laita munakoisot uunivuokaan. Sekoita liemen ainekset keskenään ja kaada liemi munakoisojen päälle. Paista munakoisoja 200-asteisessa uunissa noin 50 mnuuttia.

 

 

 

Yaelian kirjoitti 21.01.2010 - 16:02
Munakoiso on niin hyvää,nytkin on keittiön pöydällä 2 suurta sellaista odottamassa,että tekisin niistä jotain.
Anonyymi kirjoitti 14.03.2010 - 20:34
välimeren alueella munakoisoa ei yleensä ikinä halkaista kahtia kuten euroopassa täytetyt sellaiset monesti tehdään, syvä viilto tehdää pitkittäissuuntaisesti ja sen jälkeen koisoja ruskistetaan kevyesti ja pehmitetään pannulla, tehdään niistä sitten kasvistäytteisiä, jauheliha tai sienitäytteisiä. googlettamalla löytyy sellainen kuin binnurs turkish cookbook missä hyviä ns. " oliiviöljy" -ruokia joita syödään pitkälti koko välimeren itäisillä alueilla. makaroonivelli on muuten lapsuuteni herkkuruoka, tuli ihan tippa linssiin sitä ajatellessa :) kiitos kivasta blogistasi!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.