Huomasin pohtineeni kokonaisen vuoden ja yhden päivän Risulinnan karppileivän leipomista, ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen. Suunnitelmallisuus lienee hyveeni, tai sitten en vain ole tuntenut tarvetta vaihtoehtoleivälle. Saan hyvin laitettua leivänpäälisiä, kinkkua ja juustoa suuhuni ilman kuljetintakin ja viiden vuoden vähäleipäisyyden jälkeen sitä ei edes kaipaa. Nyt inspiroiduin kuitenkin leipomispuuhiin ja hyväähän siitä tuli. Rieskaa, ei ehkä niinkään leipää, mutta maukasta.

Voi sulaa lämpimällä karppileivällä

Tein leivän tarkalleen ohjeen mukaan. Laitoin ½ dl jauhettuja manteleita ja ½ dl jauhettuja auringonkukansiemeniä.

Jauhoin mantelit ja siemenet jauhoksi kivihuhmareessa, josta ne keräsivät leipään viime ruoanlaittokerran fenkoliaromin. Jauhoin jauhot käsipelillä, koska pitkällisen henkien taiston jälkeen olin saanut uhmaikäisen Siiviläsuuni päiväunille, enkä suurin surminkaan halunnut hänen heräävän Bamixin myllyn korvia vihlovaan ujellukseen. Matalaäänisempi tehosekoitin puolestaan on muuton jäljiltä jossain peräkaapissa, enkä laiskuuttani jaksanut kaivaa sitä esiin. Leipään tuli siis ihana fenkolin aromi, kiitos lasikuuteni.