|
|
|||
|
31.10.2009 - 16:44
juureksia punajuurella värjättyinä Uunijuurekset 1 kg juureksia, lanttua, porkkanaa, punajuurta... sipulia rypsiöljyä 1 rkl tamarindia suolaa, mustapippuria, ruohosipulia Kuori ja paloittele juurekset. Pyörittele lohkot öljyssä, mausta suolalla ja pippurilla ja laita ne 160-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Liota kuivattu tamarindi kuumaan veteen, siivilöi siemenet ja muut rötväkkeet ja ota sileä tahna talteen. Kuumenna öljyä vokissa. Lisää tamarindi ja uunijuurekset pannuun, pyörittele hetki, tarkista maku ja ripottele silputtua ruohosipulia päälle. Rucolapyree 1 l rucolaa iso persiljapuska 2 dl kermaa 1 valkosipulinkynsi 3 timjaminoksaa suolaa, mustapippuria Irroita persiljan lehdet ja varret. Keitä persiljanlehtiä ja rucolaa neljän minuutin ajan. Jäähdytä ne nopeasti kylmässä vedessä. Purista kaikki vesi pois. Laita kerma, valkosipuli ja timjami kattilaan ja keitä kunnes neste on haihtunut puoleen alkuperäisestä. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
Pekonilohi Lohifileetä 1 pkt rasvaista pekonia kourallinen suppilovahveroita suolaa, valkopippuria Leikkaa kala annospaloiksi. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Silppua pekoni ja sienet. Paista pekoni pannulla rapeaksi, lisää sienet ja jatka käristämistä. Nosta pekoni ja suppikset pannulta. Paista lohi nopeasti kypsäksi pekonin rasvassa. Asettele lohi ja uunijuurekset lautasella ja ripottele sieni-pekonisilppua päälle, tarjoile rucolapyreen kanssa.
30.10.2009 - 19:08
Luin tämäntyyppisen reseptin joskus jossain surffaillessani. Jaloviinan vaikutus broileriin jäi sen verran kaivelemaan mieltä, että päätin selvittää, kuinka broilerin käy. Hyvinhän sen kävi. Viinakset yleensäkin sopivat marinadeihin tosi hyvin. Makea kookos sopi voimakasta makua tasaamaan.
broilerin ohuita rintafileitä ½ -1 dl jaloviinaa 2 rkl juoksevaa hunajaa ½ dl soijakastiketta ½ dl oliiviöljyä ½ tlk kookosmaitoa ½ rkl currytahnaa Sekoita marinadin ainekset ja laita fileet marinoitumaan vähintään neljän tunnin ajaksi. Ota fileet ajoissa huoneen lämpöön ja paista pannulla 3-4 minuuttia molemmilta puolilta. Kaada kookosmaito fileiden päälle ja keittele hieman kasaan. Mausta kastike mieleisellä currytahnalla, jallulla, suolalla ja pippurilla.
28.10.2009 - 11:10
Virus iski viimein minuunkin. Ei nuhaa, ei yskää, ei saparoa ja siankorvia, ainoastaan kuumetta ja päänsärkyä. Aivot tuntuivat hölskyvän pääkopassa irrallisina ja silmäluomien raosta saattoi ainoastaan tirkistellä päivänvaloa. Pakko oli jäädä kotiin huilaamaan: Lepoasento sohvalta, TV päälle tuomaan rauhoittavaa taustahälinää, särkkäriä kitusiin ja untenmaille. Kun heräsin, kokkaili Nigella uskomattomia herkkuja TV-ruudussa. Särky oli siinä vaiheessa helpottanut sen verran, että saatoin apaattisena tuijottaa kuinka ruoka toisensa jälkeen valmistui. Tuolloin minulla ei ollut aikomustakaan ruveta ruoanlaittoon, mutta jotain jäi silti muistiin. Kun olin jälleen tolpillani inspiroiduin kalapihvin tekoon. Kaikki alkuperäisen reseptin ainekset eivät taatusti ole mukana, mutta näin toteutuivat tölkkilohipihvit.
3-4 dl perunamuusia 2 tlk säilykelohta tilliä sitruunankuorta raastettuna 3 munaa voita öljyä suolaa, kalamaustetta tilliä ruiskorppujauhoja Tein ensin kunnon pottumuusin. Keitin kattiallisen jauhoista perunaa, survoin sen muusiksi, lisäsin voita ja erotin kalapihvejä varten 3-4 dl survosta. Jäähdyttyään, lisäsin perunan joukkoon munan, lohen, hienonnetun tillin ja mausteet. Sekoitin taikinan tasaiseksi ja leivoin siitä pihvejä. Pihvien on hyvä tässä vaiheessa kiinteytyä, joten laitoin ne kelmun päälle leikkuulaudalle ja jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Rikoin kaksi munaa ja rikoin haarukalla niiden rakenteen. Kastoin pihvit yksitellen ensin kananmunassa ja sitten korppujauhoissa. Paistoin pihvit runsaassa voi-öljyseoksessa.
24.10.2009 - 10:49
Munakoisoja voi itkettää ennen valmistusta, jolloin rakenteesta tulee pehmeämpi ja ruoka tuntuu suussa mukavammalta. En sitten tiedä, ovatkohan munakoisot olleet ennen kitkerämpiä, mutta ainakin minun suuhuni maku on niin mieto, ettei itketystä valttämättä tarvitse tehdä.
Tähän tarvitaan: 2 munakoisoa 2 isoa sipulia 2-3 pihvitomaattia 100g parmesanjustoa, raasteena voita, musta- ja valkopippuria, suolaa Leikkaa munakoisot, sipulit ja tomaatit viipaleiksi. Kuullota sipulit voissa, mutta älä annan niiden ruskistua. Levitä sipulit voidellun vuoan pohjalle tasaisesti. Lado munakoisot ja tomaatit sipulin päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja ripottele päälle juustoraaste. Gratinoi 15-20 minuuttia 225-asteisessa uunissa.
21.10.2009 - 13:35
Taimen tuli torilta heräteostoksena. Vahinko vain, että kalakauppias oli kovin harvasanainen, kun kyselin valmistusvinkkejä, toisinaan kalakauppiailla on ihan sikahyviä (yllätys) ajatuksia siitä, miten kala kannattaa laittaa. Tämä taimen on valmistettu useamman ohjeen sekamelskalla.
1 taimen 1 lime, kuori ja mehu merisuolaa valkopippuria ruohosipulia voita Huuhdo ja kuivaa kala. Voitele uunivuoka öljyllä. Leikkaa kana nahkaan poikkiviillot. Raasta limen kuori ja silppua ruohosipuli. Mausta kala sisältä ja ulkoa limen mehulla, kuorella ja ruohosipulilla. Lisää suolaa ja pippuria ja anna maustua 20 minuuttia. Laita voinokareet nahan viiltoihin ja paista kalaa 200 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia tai kalan koosta riippuen pitempäänkin. Kalan lisäkkeenä syötiin kevyttä kasvista:
200g sokeriherneitä 1 kurkku 1 iso vihreä omena 1 fenkoli 2 pientä salottisipulia voita Kuori ja halkaise kurkku, poista siemenet. Suikaloi kurkku, ripottele pinnalle suolaa ja jätä siivilään valumaan. Kuori ja viipaloi sipuli ja omena, suikaloi fenkoli. Kuullota fenkolia ja sipulia voissa, lisää omena, herneet ja valutettu kurkku. Mausta lisäke valkopippurilla ja lisää suolaa tarvittaessa. 18.10.2009 - 19:27
S
Tunnustukseen liittyi myös tehtävä Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
Seitsemän asiaa minusta: 1. Leikkautin elämäni ensimmäisen otsatukan kesällä, enkä luovu siitä IKINÄ 2. Jos voisin, nukkuisin vähintään yhdet päikkärit vuorokaudessa 3. Minua on kutsuttu martta-insinööriksi. Viihdyn erittäin hyvin yksin, puuhastellessani tarpeettomia "keksintöjä". 4. Suunnittelen suurta maallemuuttoa, haaveilen omasta kesäkeittiöstä ja leikkimökistä Siiviläsuulle 5. Ostelen mielelläni lastenvaatteita ja laukkuja 6. En osaa päässälaskuja 7. Viimeisen kahden vuoden aikana olen lukenut vain yhden kirjan ja sekin oli norjalainen dekkari. En pysy juonessa mukana, kun nukahdan jo parin rivin jälkeen. Tässä siis seitsemän asiaa minusta. Kaikki blogissani vierailevat saavat vapaasti ottaa haasteen vastaan, mutta en suoranaisesti kohdista tätä kenellekään. Olkaa hyvät, paljastuksianne kaivataan!
![]()
17.10.2009 - 10:33
Välillä tekee mieli ihan älyttömästi maksapihvejä. Maksa on minulle sellainen ruoka, että sitä pitää voida syödä ainoastaa mielitekoon. Pakkomaksa ei ole hyvää. Lisäksi maksan pitää olla leikattu riittävän ohuiksi viipaleiksi, eikä siinä saa olla kalvoja. Kinkkanoiksi käpristyneet viipaleet ovat kamalia, kalvoton viipale pysyy paistettaessa suorana.
Naudan maksaa viipaleina 1 l suppilovahveroita pari timjaminoksaa 1 iso tai pari pienempää kyssäkaalia 2 dl kermaa ruohosipulia puolukoita, survottuna 1 iso sipuli voita, suolaa valkopippuria Kuori ja kuutioi kyssäkaali ja kuullota sitä kevyesti voissa. Lisää kerma ja hauduta rapsakan kypsäksi. Lisää hienonnettua ruohosipulia, suolaa ja valkopippuria. Paista suppilovahverot voissa ja mausta suolalla ja timjaminlehdillä. Viipaloi sipuli renkaiksi ja hauduta voissa pehmeäksi. Viipaloi maksa, jos et ole ostanut sitä jo valmiiksi viipaloituna. Mausta maksaviipaleet suolalla ja valkopippurilla. Paista öljyssä hitaasti juuri ja juuri kypsäksi. Kokoa annos kyssäkaalikuutioista ja maksaviipaleista. Nostele suppilovahveroita maksaviipaleiden päälle ja tarjoile puolukoiden ja sipulirenkaiden kanssa. 13.10.2009 - 11:45
Ällistyttävän hyvää. Kakku hupeni pala palalta yhden illan aikana. Ainekset: 2 munaa 2 dl sokeria vaniljaa 100g voita sulatettuna 2 suuren suurta porkkanaa, tai 3 pienempää 2 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 1 tl kanelia veitsenkärjellinen muskottia Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi (n.3 dl). Sekoita porkkanaraaste, sulatettu voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet muna-sokerivaahdon joukkoon. Voitele noin litran vetoinen tasapohjainen vuoka ja kaada taikina kakuvuokaa. Paista 200 asteisessa unissa noin. 30 minuuttia. Jäähdytä kakku ja kumoa se vuoasta. Tee kuorrutus: 150g Philadelphia tuorejuustoa 75g voita 2 ½ dl tomusokeria limen mehua ja vaniljaa Vatkaa ainekset keskenään tasaiseksi ja kuohkeksi massaksi ja levitä kuorrutus kakun päälle. Jos maltat, anna kuorrutuksen jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua
09.10.2009 - 12:18
Tämä on minun lempiruokani. Pyrstöjen on oltava suuria ja uskaltaisinpa lukuisten laittokertojen jälkeen sanoa, että kuorettomia. Tavallisesti kuorellisista tulee maukkaampia (kts. esim. pyrstöjä, valkosipulia ja chiliä) mutta tässä reseptissä se on mielestäni toisin. Erityisalojen Asiantunitija kuuluu tuossa vieressä olevan eri mieltä asiasta....siis kuorellisia ehdottomasti, sanoo hän....en enää tiedä, kokeilkaa itse. Varoitus vielä: pyrstöjen loppuminen kesken aiheuttaa mielipahaa!
Tarvitset Riittävästi raakoja jättikatkaravun pyrstöjä 1 puntti tilliä 1 dl oliiviöljyä ½ pss pinjansiemeniä 1 dl parmesanjuustoa raastettuna suolaa valkopippuria Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Laita peston ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tahnaksi. Kuumenna pannulla öljyä, lisää katkaruvunpyrstöt ja kypsennä Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa tillipesto. Kuumenna kunnes pesto ”sulaa”. Tarjoile heti.
05.10.2009 - 08:33
...eli Hesarin ruokatorstain omenapiirakan toinen tuleminen. Periaatteessa piirakka on tismalleen samalla ohjeella tehty, kuin viimeksikin, mutta omenoita on käytetty nyt enemmän. Omanaa oli kuorittuna ja perattuna tällä kertaa se kilo, edellisellä kerralla perkasin kilon omenoita. Täytettä tuli tällä kertaa runsaammin sen vuoksi, kun kamppailin juuri pilaantumisvaiheeseen siirtyvän omenalastin kanssa, heitänkö pois, enkö heitä, mitä teen...piirakkaako? Piirakkaa!
Mehukkaita omenoita, kun täyte alkoi tursuta reunoilta...ei kovin kaunista, mutta hyvääää! Ihan ehdottomasti cheddaria ei missään mielenhäiriössäkään kannata jättää kuoren alta pois. Raastoin juustoa omenakeon päälle noin 50 grammaa, jolloin juusto ei varsinaisesti maistunut, mutta koko piirakka sai ihan erilaisen, täyteläisemmän maun.
04.10.2009 - 08:38
Munakoiso on minunkin herkkuani. Suhteemme alkuaikoina Erityisalojen Asiantuntija yritti väittää minulle, ettei voi sietää munakoisoa. Syy tähän ihoon oli menneisyydessä koettu vatsatauti, joka oli alkanut munakoisolla ryyditetyn aterian jälkeen. Meillä ei siis alkuun pahemmin laiteltu kyseistä vihannesta, kunnes päätin, että munakoisottomuus saisi loppua. Tein ruokaa, johon laitoin salaa tätä inhokkia ja tarjosin sitä rakkaalleni ja hyvinhän se maistui ja on siitä lähtien maistunut.
Tämä salaatti on lähes pilkulleen toteutettu Applesiineja ja hunajaa -blogin Yaelianin ohjeen mukaan. Ohjeesta poiketen käytin kaksi pitkulaista makeaa paprikaa, mutta tällä tuskin on kokonaisuuden kannalta suuren suurta merkitystä.
Salaatin kanssa tarjoiltiin valkosipulissa ja seesamöljyssä marinoituja, pannulla paistettuja lampaan sisäfileitä
|
Kirjoittaja
Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja ikuinen laihduttaja.
Kategoriat
Sivut
Mukavat blogit täältä:
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||