|
|
|||
|
30.01.2010 - 15:49
Siiviläsuu on heikkona kaupan kerroskiisseliin. Miten lie siihen oppinutkin, kun meille ei juurikaan eineksiä osteta. Joskus on kuitenkin ostettu ja siihen jääty koukkuun. Koska pakastin pursuaa edelliskesän marjoja ja kaupan kiisseli pursuaa sokeria, päätin valmistaa tätä suuren suosion saanutta herkkua ihan itse. Valitettavasti kerroskiisselin kanssa kävi kuten pinaattilettujenkin: Äiti suuressa rakkaudessaan paistoi lapselleen ihania lettuja, jonka seurauksena lapsi kierähti lattialle potkiskelemaan ja huutamaan: ”Ei kun niitä toisia lettuja!” ...siis mitä toisia? Saarioisen äidin tekemiä tietenkin. Niitä ”sopivia” ei ”kilpeitä” vaan ”sopivia”. Olen ällistynyt. Miten minun lettuni voivat olla ”kilpeitä”? Voivatko letut ylipäänsä olla ”kilpeitä” (kirpeitä suom.huom.) Ymmärrän, että kerroskiisseli voi olla kirpeää, mutta että myös pinaattiletut. Outo juttu.
Kirpeä mansikka-kerroskiisseli Mansikkakiisseli ½ l vettä
Mittaa kattilaan vesi, mansikat ja sokeri. Anna kiehua hiljalleen, kunnes marjat alkavat soseutua. Soseuta loppuun sauvasekoittimella tai haarukalla, riippuen miten soseena mansikat haluat. Laita takaisin liedelle. Valmista vaniljakiisseli: Mittaa kattilaan maito ja sokeri, sekä maizena. 17.01.2010 - 10:04
Muuton vuoksi olemme joutuneet tekemää niin paljon hankintoja, että olen ollut jonkin laisessa ostosähkyssä ja olen kiertänyt joulun jälkeiset alennusmyynnit kaukaa. Ähkystä huolimatta löysin itseni raahaamasta painavaa kirjakassia kotiin Suomalaisen kirja-alesta. ”Ei mainoksia, kiitos ” -tarra ei ole löytänyt tietään uuden kodin postilaatikkoon, joten kirja-ale -mainos tavoitti minut eräänä päivänä. Mainoksen houkuttelemana lähdin katsastamaan kolmen euron jäätelökirjaa, jonka seuraksi poimin pari muuta halpaa ja ei niin halpaa kirjaa. Jäätelö – Täydellinen nautinto -kirja oli yllävästi ihan oikea kirja, eikä mikään läpyskä. Kolmella eurolla sain useita ihania jäätelöideoita, joista tässä ensimmäinen, inkiväärijäätelö. Resepti ei ole ihan sama kuin kirjassa, mutta sinnepäin. Inkiväärijäätelö lämpimän suklaakastikkeen kera
Ainekset 4 dl punaista maitoa 3 munankeltuaista 2 dl kermaa ½ dl makeutusainetta ½ intiaanisokeria 3 tl inkiväärimurskaa (Blue Dragon) Suklaakastike 100g tummaa suklaata (vähintään 70%) nokare voita makeutusta punaista maitoa Kiehauta maito kattilassa. Vatkaa munat ja makeutukset vaahdoksi. Lisää kuuma maito munien joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada seos puhtaaseen kattilaan ja hauduta miedolla lämöllä koko ajan sekoittaen, kunnes neste sakenee. Älä päästä seosta kiehahtamaan! Kirjan ohjeessa käskettiin jatkamaan haudutusta niin kauan kunnes seos tarttuu lusikan selkäpuolelle. Ei tarttunut, johtuikohan silikonilusikasta, mutta ei tosiaan tarttunut. Tarttumista odotellessa neste muuttui kokkeliksi. Seuraavaa satsia hauduttelin niin kauan, että neste alkoi paksuuntua ja siihen meni noin 8 minuuttia. Jäähdytä seos hyvin. Sekoita välillä, ettei kuorta pääse muodostumaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään maito-munaseos, kerma ja inkiväärimurska ja laita jäätelömasiina töihin. Kirjassa oli neuvottu hyvin myös se, miten jätskin saa tehtyä ilman konetta. Suklaakastike tehdään juuri ennen tarjoilua. Aineksia kuumennetaan mikrossa välillä sekoittaen kunnes suklaa on sulanut. Kirjan ohjeessa kastikkeeseen käytettiin 3 ruokalusikallista maitoa ja 175g suklaata, mutta minä luruttelin maitoa surutta paljon enemmän, silti kastike olisi saanut olla juoksevampaa. Kastikepuolta on ehdottomasti hiottava vielä, sillä kun kuuman kastikkeen kaatoi kylmälle jäätelölle, se jämähti heti, eikä pysynyt juoksevana. Suussahan kaikki sekoittuu ja makunautinto oli täydellinen, mutta ulkonäkö ei saanut täysiä pojoja. 09.01.2010 - 19:55
Uusi perheenjäsen Internet saapui joitakin päiviä sitten Espoon kotiin ja on tullut aika tehdä ensipäivitys uudesta keittiöstä. Blogikatkon aikana olen käynyt noin kerran kurkkaamassa, että blogi ylipäätään edes on olemassa. Kaikki katkon aikan tulleet kommentit on kiitollisina luettu, mutta ei ole ollut resursseja vastata. Toivon mukaan kukaan ei ole pahoittanut mieltään olemattomasta aktiivisuudestani. Haluan esitellä kaikille pukin tuoman uuden perheenjäsenen, uljaan, upean, kauan kaivatun jäätelökoneen. Kone on niin ihana, että ystävystyimme saman tien. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen sitä saattoi kutsua jo perheenjäseneksi. Ariete on kaverin nimi, Arska lähimmille omaisille.
Arska Arskalla on pyöräytetty jo parit jädet, rommi-luumu- ja tumma suklaajäätelö. Pistaasia kokeiltiin tänään. Pistaasijäätelön tekoon minulla oli hienoinen tietämättömyyden aiheuttama kynnys: kaikki tapaamani pistaasit ovat olleet suolaisia, enkä oikein käsitä, miten suola käy jäätelöön. Tulin siihen tulokseen, että ei se käykään. Kaikissa lukemissani ohjeissa mainitaan ainoastaan pistaasit, eikä puhuta mitään suolasta tai kuorista, sillä kaikkia pistaasin ystävät tietävät, että kovan kuoren alla pähkinää ympäröi vielä ohut kuori, jota en myöskän halunnut mukaan. Kuorin siis pistaasit ja kaadoin kuumaa vettä päälle. Liotin hetken, jonka jälkeen mantelit (pistaasit taitavat olla manteleita) luiskahtivat kuoresta kuin itsestään. Huuhtelun jälkeen jäljelle jäi kasa ihania kirkkaan vihreitä palleroisia.
Kaltatut pistaasit Ohje on jäätelökoneen mukana tulleesta kirjasesta, muokattuna härkäviikkojen painonpudotusteemaan. Ruusuvettä oli käytetty lähes jokaisessa lukemassani ohjeessa, mutta ei meillä täällä maalla sellaisia ole ennen kuin sato on korjattu. Arskan pistaasijäätelö 120 g kuorittuja ja jauhettuja pistaasipähkinöitä ¾ dl hedelmäsokeria
Pyörivä jäätelö lumoaa katsojansa
06.06.2009 - 18:23
Tein tämän kakun töihin työkavereille kahden päivänsankarin kunniaksi. Tuntien työkaverini, kakussa on käytetty ainoastaan hyla-tuotteita ja bikinikauteen valmistautuvia ajatellen, kaikki kakun ainekset ovat ”lightia”. Omat ruoka-ainevalintani teen yleensä periaatteella ”kaikki tai ei mitään” eli voita ja kermaa käytetään. Jos niitä syystä tai toisesta ei voi syödä, herkuttelun voi unohtaa tyystin. Mutta siis, tämä kakku on työkavereille.
Pohja 2 munaa ½ dl sokeria ½ dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Täyte 200g tuorejuuston tapaista kevyt kasvirasva valmistetta (maustamaton tai vanilja) 3 dl mustikan makuista jugurttia (kevyt tai rasvaton) 2 dl mustikoita ¼ - ½ dl (hedelmä) sokeria veitsenkärjellinen valiljaa 6 liivatelehteä 2 dl vaahtoutuvaa kevytvispiä Päälle 3-5 dl tuoreita marjoja 2 dl laimeaa marjamehua 1 dl hyytelösokeria Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi jauhoseos vaahdon joukkoon, sekoita varovasti. Kaada taikina voideltuun 24cm:n irtoreunavuokaan ja paista noin 10 minuuttia. Kumoa kakkupohja leivinpaperin päälle jäähtymään. Leikkaa kakkupohjan kokoinen pala leivinpaperista ja aseta se irtoreunavuoan pohjalle. Aseta jäähtynyt kakkupohja leivinpaperille. Sekoita huoneenlämpöisen tuorejuuston joukkoon jugurtti, sokeri ja mustikat. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Kiehauta tilkkanen vettä tai marjamehua. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kuumaan veteen/mehuun. Sekoita kunnolla ja jäähdytä seosta muutama minuutti. Sekoita liivate jugurttiseokseen huolellisesti. Vatkaa kerma vaahdoksi ja nostele se täytteen joukkoon. Kaada täyte kakkupohjan päälle, tasoita, peittele hyvin ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään. Kun kakku on hyytynyt kunnolla (vähintään 4 tuntia), koristele kakku tuoreilla marjoilla. Kiehauta marjamehu kattilassa ja lisää siihen hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Anna liemen kiehahtaa ja nosta kattila liedeltä. Anna seoksen jäähtyä parin minuutin ajan. Lusikoi hyytelö marjojen päälle. Säilytä kakku kylmässä ennen tarjoilua. Tein kaiken ohjeen mukaan. Aikaisemmin olen käyttänyt kiilteen tekoon liivatetta. Jos liemi on kovin hapanta, pitää liivatteen määrä melkein tuplata, että kiille hyytyy. Nyt ensimmäistä kertaa kokeilin hyytelösokeria ja kas, kiille pysyi nestemäisenä. Kun silikonivuoan irtoreunus irroitettiin kiille lorahti lautaselle. Olikohan laimea marjamehu liian hapanta kuitenkin, tai vaikuttaako hyytelösokerin toimintaan happamuus lainkaan, tiedä häntä. Kiille epäonnistui mutta kakku maistui. Ajattelin jatkaa liivatelinjoilla myös jatkossa.
16.05.2009 - 16:46
Pastanjauhantaa -blogin heittämä toukohaaste ”paras piknikeväs” sai ajatukset kääntymään kohti kesäisiä huviretkiä. Piknikevään tulee olla helposti mukaanotettavaa ja siistä syötävää. On hyvä, jos sormet ja paidanrinnukset pysyvät syödessä puhtaina ja vielä mukavampaa, mikäli ei tarvitse kanniskella valtavia tiskivuoria mukanaan kotiin. Pienet suuhunsopivat sormiruoat ovat helppoa syötävää, mutta toisaalta olisi mukavaa kerääntyä porukalla lusikoimaan jotakin ihanaa herkkua yhteisestä isosta astiasta. Isoa vai pientä, siinä vasta olikin pulma. Haastessa toivottiin, että ruokalaji heijastelisi mahdollisimman hyvin laatijansa persoonallisuutta. Lyhyen itsetutkiskelun jälkeen eväsvalintani kohdistui tuulihattuihin. Kova kuori, pehmeä ja makea sisus, johon raikkaat mansikat tuovat yllätyksellisyyttä (...ystävät ja tuttavat, sanokaa osuinko oikeaan?)
Pienenpienet tuulihatut (n. 45 kpl) 2 tl hienosokeria 60 g kylmää voita kuutioina 1 ½ dl vehnäjauhoja 3 munaa 1 ½ dl vettä
Sekoita sokeri, voi ja vesi kattilassa ja kuumenna miedolla lämmöllä, koko ajan sekoittaen, kunnes voi on sulanut. Ota seos levyltä ja lisää jauhot kerralla seokseen. Sekoita hyvin puuhaarukalla kunnes saat tasaisen taikinan. Lämmitä seosta levyllä ja jatka sekoittamista kunnes taikina irtoaa kattilan reunoilta. Ota kattila levyltä ja vatkaa munat joukkoon yksitellen sähkövatkaimella. Pursota taikinasta uunipellille, leivinpaperin päälle pieniä, läpimitaltaan noin 3cm, kekoja. Pirskottele pellille vesipisaroita ja laita 225 asteiseen uuniin paistumaan noin 12 minuutiksi. (Tässä vaiheessa on mainittava, että unohdin toiselta pelliltä veriroiskeet, enkä huomannut eroa kuoren kovuudessa tai tuulihattujen kohoamisessa.) Tämän jälkeen laske uunin lämpötilaa 100 asteeseen ja jatka paistamista vielä kymmenisen minuuttia. Valmiit tuulihatut ovat onttoja, keveitä, kovakuorisia ja kauniin kullanruskeita. Ota tuulihatut uunista. Tee terävällä veitsenkärjellä reikä tuulihatu pohjaan ja laita ritilälle jäähtymään.
Suklaavanukastäyte 3 dl maitoa 100g tummaa suklaata veitsenkärjellinen vaniljajauhetta 2 munankeltuaista 3 rkl sokeria 3 rkl maissijauhoja
1-2 rkl Toffeen makuista kermalikööriä ½ l mansikoita
Kuumenna maitoa ja suklaata kattilassa kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Sekoita ja lisää vanilja. Vatkaa keltuaiset keskenään ja sekoita joukkoon maissijauhot ja sokeri. Vatkaa jauhoseoksen joukkoon suklaa-maitoseos. Sekoita kunnolla. Siirrä seos takaisin kattilaan ja keittele matalalla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Siirrä seos puhtaaseen kulhoon, peitä kelmulla ja anna jäähtyä hyvin. Halkaise tuulihatut terävällä veitsellä. Lisää likööri vanukkaan joukkoon ja sekoita varovasti. Jos vanukas on liian jäykkää, sitä voi notkistaa kermatilkalla tai isommalla liköörilorauksella. Täytä tuulihatut vanukkaalla, paina vanukkaan päälle sopivan kokoinen mansikkaviipale ja hattu mansikan päälle.
Sulata suklaata mikrossa tai vesihauteessa ja koristele tuulihatut sulalla suklaalla. Anna suklaan kovettua ennen pakkaamista.
13.05.2009 - 21:14
Voi kunpa perheeseemme kuuluisi jäätelökone. Veivaisin tuon tuosta. Kaupasta saa valmiina ihania herkkuja, mutta tuskin mikään voittaa itsetehtyä. Sitä paitsi, itse tekemällä saisi väännettyä sellaistakin sorbettia, jota kaupasta ei saa. Mangosorbetti maistui vuohenjuuston kanssa ihanalta, mutta jokin muu (en vielä keksi mikä, ei ainakaan mikään lähikauppani valikoimiin kuuluva) olisi voinut sopia mangoakin paremmin. Ikäväkseni totean, ettei jäätelökone kuulu hankintalistan kärkipäähän, kaappitila on kortilla.
....olispa edes jäätelökauha.... vuohenjuustoa mangosorbeeta juoksevaa hunajaa cashew -pähkinöitä Paahda kuivalla pannulla pähkinöihin hieman väriä. Grillaa juusto varovasti uunissa. Tarjoa juusto sorbetin ja pähkinöiden kanssa. Lorauta hunajaa kastikkeeksi.
12.04.2009 - 08:20
Olen vuosikaudet ihmetellyt venäläisen keittokirjani pashareseptejä. Aivan jokainen pääsiäinen olen pähkäillyt suklaapashan arvoitusta: ”miten suklaa ja maitorahka sopivat samaan ruokaan?” Minä en ole uskaltanut ryhtyä riskin ottoon, sillä koko pääsiäinenhän saattaa olla piloilla, jos jälkiruoka-asiat eivät ole kunnossa. Tänä vuonna pashaohjeista vain suklainen versio oli kokeilematta, mutta pelasin varman päälle tälläkin kertaa. Tein yhden takuuvarman jälkiruoan, perinteisen kypsennetyn pashan SEKÄ epävarman suklaapashan, kenties tämän vuoden mustan hevosen.
Suklaapasha 3 keltuaista 1 ½ dl sokeria 1 dl kuohukermaa 500g rahkaa 125g suolatonta voita vaniljatanko 70g tummaa suklaata Vaahdota keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi massaksi. Vaahdota kerma ja yhdistä se keltuaismassaan. Lissä joukkoon rahka, johon sulatettu voi on sekoitettu, sekä pituussuunnassa halkaistu vaniljatanko. Kuumenna seos kiehumispisteeseen koko ajan sekoitellen, älä keitä. Lisää joukkoon raastettu suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Jäähdytä seos viileässä, välillä varovasti sekoitellen. Poista vaniljatanko. Lisäsin pashamassaan reseptistä poiketen ½ dl korintteja ja ½ dl mantelirouhetta. Kaada massa sideharsolla vuorattuun muottiin. Laita päälle kevyt paino ja anna valua jääkaapissa vuorokauden ajan. Tiukan pasharaadin jälkeen ansaitun suosikkiasemansa säilytti kypsennetty, sitruunankuorella maustettu perinteinen pasha. 10.04.2009 - 13:24
Pääsiäisen yksi kuumimpia kysymyksiä tuntuu olevan: ”Oletko pasha- vai mämmi-ihmisiä?”Minä olen ”pashaihminen”. Syön mämmiä jos jossain sitä tarjotaan, mutta pashaa valmistan joka pääsiäinen. Pashareseptejä on yhtä monta kuin tekijääkin. Tämä pasharesepti on venäläisestä keittokirjasta, eikä sen vuoksi ole sieltä kevyemmästä päästä, vaikka olenkin korvannut sokerin hedelmäsokerilla ja makeutusaineella. Pashat ovat joko kypsentämättömiä tai kypsennettyjä.
Kypsennetty pasha 500g rahkaa 100g suolatonta voita 200g smetanaa 3 keltuaista 150g sokeria (tai makeutusainetta) ½ dl mantelirouhetta ½ dl korintteja 2 rkl sitruunankuorta raastettuna Laita voi, rahka, keltuaiset ja smetana kattilaan. Lämmitä koko ajan puulastalla sekoittaen. Varo polttamasta pohjaan. Kun seos kiehahtaa, ota kattila pois liedeltä ja jäähdytä koko ajan sekoitellen. Lisää sokeri, mantelirouhe, korintit ja sitruuna, sekoita hyvin ja kaada harsolla vuorattuun pashamuottiin. Pane kevyt paino päälle ja laita kylmään valumaan noin vuorokaudeksi.
Pashamuottina toimii hyvin kahvin suodatin, juustomuotti tai pienehkö siivilä. Olen joskus valutellut pashaa tyhjentyneessä puolen kilon rahkapurkissakin, kun pohjaan on tehty riittävästi reikiä. Pasha tarjoillaan hedelmin koristeltuna ja se maistuu erinomaiselta myös pullan päällä. 08.04.2009 - 10:46
3 keltuaista 2 dl kermaa 100g mascarponea 50g tummaa suklaata n. 1dl jäisiä mansikoita murskana limen mehu ja kuori, raastettuna sokeria, makeutusainetta Vatkaa kerma ja keltuaiset vaahdoiksi eri astioissa. Sulata suklaa vesihauteessa. Yhdistä sula suklaa keltuaisvaahtoo voimakkaasti vatkaamalla. Lisää puolet kermavaahdosta suklaaseokseen. Lisää mascarpone jäljelle jääneeseen kermavaahtoon. Makeuta vaahdot halutessasi. Murskaa mansikat jäisinä tehosekoittimessa tai vastaavassa. Lisää joukkoon raastettu limenkuori ja limen mehu. Kokoa jälkiruoka annosmaljoihin. Laita mansikka murske pohjalle, päälle mascarponevaahto ja päälimmäiseksi suklaamousse. Anna jälkiruoan vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoilua. 30.03.2009 - 12:08
Lehdessä oli sivun kokoinen Lindahlsin meijerin mainos resepteineen. Tämä ohje on siitä. Tiedän pian taas olevani sovituskopissa ahtamassa itseäni kesähepeniin, joten luonnollisesti sokeri on korvattu makeutusaineella.
sulaa sulaa... 4 dl Lindahlisin turkkilaista jugurttia ½ g sahramia 4 munankeltuaista 1 dl sokeria (tai vastaava määrä makeutusainetta) 1 dl kuohukermaa 50g mantelirouhetta Sekoita sahrami puoleen desilitraan jugurttia, kuumenna varovasti, sekoittele ja jäähdytä.
Kaunis keltainen Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä keltuaisvaahto sahramijugurtin, mantelirouheen ja lopun jugurtin kanssa. Lisää joukkoon vaahdotettu kerma. Jaa seos annosvuokiin ja pakasta vähintään 4 tuntia.
pakkaseen mars Tee mustikkakastike: Sulata pakastemustikat ja purista ne siivilän läpi kastikkeeksi. Makeuta haluamallasi tavalla. Ota jäädykkeet sulamaan noin 15 minuuttia ennen tarjoilua. Kasta annosvuoka kuumassa vedessä ja kumoa jäädyke lautaselle. Tarjoile mustikkakastikkeen kanssa.
24.03.2009 - 14:20
Omenahyve, eli kaura-omenapaistos on helppo herkku. Pidän itse enemmän nimestä hyve, joka on vastakohta sanalle pahe, eli hyvettä voi hyvillä mielin nauttia. Hyve on erityisen hyvää syksyn kotimaisista omenista valmistettuna, mutta muutkin omenat käyvät. Sitruunamehulla saa tarvittaessa vähän lisää terävyyttä makuun. Kaurahiutaleista parhaiten käy Nallen isokaura. Sokeri voi olla tavallista taloussokeria, mutta fariinisokeri tai intiaanisokeri antaa lisää aromia paistokseen.
3-4 isohkoa omenaa 1 rkl sitruunamehua 3 dl isoja kaurahiutaleita 100 g voita 1 dl sokeria kanelia mantelilastuja Kuori omenat, poista niistä siemenkodat ja viipaloi. Kostuta omenat sitruunamehulla ja lado ne voideltuun uunivuokaan. Ripottele omenoille kanelia ja sekoita.
Paahda kauraryynit voissa. Sekoita joukkoon sokeri ja jatka paahtamista kunnes sokeri alkaa karamellisoitua. Levitä seos omenaviipaleiden päälle. Ripottele pinnalle kanelia tai mantelilastuja. Paista omenahyvettä uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.
17.02.2009 - 09:00
Minulla on syytä epäillä, että joskus, jossain elämänvaiheessa saan kutsun iltamiin, joiden teemana on italialainen keittiö. Tiramisu on klassikko, jota tuskin voidaan näissä juhlissa ohittaa. Aivan epäselvää on, koska kutsu kuuluu ja kuka tiramisun tekee, mutta katsoin parhaaksi jo hieman harjoitella optimaalisen rakennelman löytämiseksi. Osaanpahan sitten ainakin kertoa oman näkemykseni siitä, miten kakku kasataan. Aloitin harjoitukset suklaisella tiramisumuunnelmalla. Käytin viinaksena amarettoa, koska sitä löytyi kaapista. Tiramisun voi tehdä annoskulhoihin tai yhteen isompaan astiaan.
Tällä ohjeella tulee noin 6 annosta: 6 kananmunaa (6 keltiäistä ja 3 valkuaista) 1 ¼ dl sokeria 500g mascarponea 4 cl marsalaa tai amarettoa 2 ½ dl vahvaa haaleaa kahvia ½-1 pakettia savoyardikeksejä 200g tummaa suklaata ½ dl kaakaojauhetta Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja jatka vaahdottamista. Vatkaa kolme valkuaista vaahdoksi ja lisää mascarponeseokseen. Sekoita kahvi ja marsala/amaretto keskenään ja kasta muutama keksi nopeasti seokseen. Pane keksit kerrokseksi annoskulhojen pohjalle. Sulata suklaa vesihauteessa ja jaa siitä puolet keksien päälle. Suklaa on hyvä saada mahdollisimman ohueksi kerrokseksi. Paksu, yhtenäinen suklaakerros on kovettuessaan hankala lusikoitava, ohut verkkomaisesti roiskittu suklaa sen sijaan vain rouskahtaa mukavasti mennessään. Annostele puolet mascarponeseoksesta suklaan päälle. Kasta taas keksejä kahviin ja tee toinen kerros kekseistä, suklaasta ja mascarponeseoksesta. Peitä annokset tuorekelmulla ja anna maustua jääkaapissa vähintään 5 tuntia. Ripottele tiramisujen pinnalle kaakaojauhetta juuri ennen tarjoilua. Huomasin että seuraavana päivänä, kunnolla vetäydyttyään, tiramisu oli entistäkin herkullisempaa. Luulen, että käyttämäni kahvi oli, ainakin alkuun, hieman liian lämmintä ja keksit imaisivat sitä aimo hörppäyksin. Viiden tunnin vetäytymisen jälkeen keksit tuntuivat muuta massaa kosteammilta, mutta seuraavana päivänä erot olivat tasoittuneet ja koko jälkkäri tuntui täydellisen mehevältä.
12.02.2009 - 20:19
Ruotsalaisen TV-kokin semifreddot ovat jääneet mieleeni, vaikka en juuri muuta hänen keitoksistaan muista kuin ”lite sockerrrrrrrrr och citrrrrrrrrrronsaft” joita molempia laitettiin kaikkeen. Tähän ei tule sitruunamehua, vaan appelsiini ja määrät ovat vähän sinnepäin.
2 dl marenkeja 150g ricottajuustoa 250g mascarponejuustoa 1 ½ dl tomusokeria 2 rkl punssia 1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu Murskaa marengit karkeaksi rouheeksi. Sekoita Ainekset keskenään ja kaada seos annosvuokiin. Laita vuoat pakastimeen vähintään 2-3 tunniksi. Jälkkärin voit valmistella näin pitkälle myös edellisenä päivänä. Ota semifreddo pakkasesta 15 minuuttia ennen tarjoilua. Kuori ananas ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Aseta jälkiruokalautasille ananasviipaleita limittäin ja kumoa semifreddot lautasille ananasten päälle. Kun vuoan kastaa lämpimään veteen, semifreddo irtoaa helpommin. Aseta ananasviiaple kunkin annoksen päälle ja tarjoile kuuman kinuskin kanssa. Kinuskinkeitto-ohjeita en sen tarkemmin miettinyt, sillä purkillinen sokeroitua maitotiivistettä odotteli kaapissa keittämistä ja muodonmuutosta Dulce de Lecheksi.
Minä en tällaisesta herkusta ollut tietoinen, ennen kuin löysin ohjeet Bella Vanillan blogista. Ohje meni kutakuinkin näin: Laita ehjä tölkki kattilaan ja täytä kattila vedellä niin, että purkki on kokonaan veden alla. Kiehauta vesi kiehuvaksi ja laske lämpöä niin, että vesi kiehuu koko ajan hiljakseen. Keitä noin kolmen tunnin ajan. Säilykepurkin keittely oli tosi hauska ja helppo kokeilu ja teen toistekin, Dulce de Leche sopi tähän(kin) jälkkäriin kuin nenä päähän.
08.02.2009 - 10:01
Aina on syytä juhlaan, kun jos vain haluaa syitä etsiä. Menestyksekäs ensimmäinen työviikko on hyvä juhlan aihe ja ihanan pehmeä, vaahtomainen valkosuklaajälkiruoka oivallinen tapa juhlistaa tätä tapahtumaa. Päätin siis ryhtyä terriinin tekoon. Sana terriini jo sinänsä kuulostaa siltä, että en voi kuin epäonnistua, mutta pakkohan tätä reseptiä oli kokeilla ja onneksi kokeilin. Vesihauteet olivat turhaan minua pidätelleet aikaisemmin, mutta nyt ryhdyin rohkeasti tuumasta toimeen ja tulos oli odotettuakin ihanampi. Terriinivuokaa en omista, vaan tein jälkiruoan pitkänomaiseen silikoniseen leipävuokaan. Kelmusta tulleet rypyt peittyivät kaakaojauheen alle, joten leipävuoka ajoi asian hyvin. Ainoa munaus oli, että siivilöin kaakaota terriinin päälle liian runsaalla kädellä ja se pääsi vähän leikatessa valumaan, joten näky ei ole mitenkään erityisen kaunis, maku pelastaa tässä tilanteessa kuitenkin kaiken.
Kakkupohja 1 kananmuna ¾ dl sokeria ¾ dl vehnäjauhoja ¾ tl leivinjauhetta 2 rkl kermaa
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos. Lisää kerma. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille vuoan kokoiselle alalle Paista uunissa 200 asteessa noin 5 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle alustalle ja poista leivinpaperi lämpimänä, ennen kuin se ehtii tarttua kiinni.
Täyte 160g valkoista suklaata 1 kananmuna 1 liivatelehti 3 dl kuohukermaa
Liota liivatelehti kylmässä vedessä. Sulata suklaa varovasti vesihauteessa. Suklaan lämpötila ei saa nousta yli 40 asteen, minä käytin mittarina pikkurilliä, johon sulava seos ei tuntunut kuumalta. Sulavaa seosta saa hämmentää. Vatkaa kananmuna kypsäksi vesihauteessa ja lisää joukkoon hyvin puristettu liivate. Sekoita huolella ja tarkista, että seos on tasaista, ennen kuin lisäät sen suklaan joukkoon. Lisää kevyesti vatkattu kermavaahto suklaa-kananmunaseokseen. Kumoa täyte kelmulla vuorattuun pitkänomaiseen vuokaan ja aseta muotoon leikattu kakkupohja kanneksi. Anna terriinin hyytyä jääkaapissa 4-5 tuntia ennen kumoamista. Poista kelmu ja peitä terriinin pinta kaakojauheella. Tarjoile marjakastikkeen kanssa.
27.01.2009 - 09:26
Käytin tähän kirpakkaan rahkaherkkuun agavesiirappia, joka on saanut meidän keittiössä vakipestin. Olen kokeillut sitä vähän kaikkeen ja ainakaan minä en tuohisuullani maista siitä mitään erityistä makua, joten se sopinee ihan mihin vain makeutta tarvitaan, ruokiin, jälkiruokiin ja leivontaan.
Sitruunavaahto 2 dl kuohukermaa 2 dl maitorahkaa raastettu sitruunankuori 2 liivatelehteä sitruunanmehu makeutusta Liota liivatelehtiä vesitilkassa viitisen minuuttia, puristele kuivaksi ja sulata kuumaan sitruunamehutilkkaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon rahka, sitruunan kuori, loppu sitruunamehu ja sulanut liivate. Mausta vaniljauutteella ja haluamallasi makeutusaineella. Kaada vaahto jälkiruokamaljoihin ja laita viileään hyytymään. Tällä reseptillä tulee neljä annosta. 10.01.2009 - 14:35
Makkaroita kahvin kanssa nautittavaksi. Idea on alunperin kirjasta ”Haluan suklaata”. Alkuperäisestä reseptistä poiketen, korvasin Jaffa-keksit kuivatuilla marjoilla ja hedelmillä. Keksit eivät sovi tammikuun pelastusrenkaan hävitysmeininkiin, enkä muutenkaan pidä suklaan ja appelsiin liittoa mitenkään herkullisena. Tässä siis oma versioni
125 g tummaa suklaata (vähintään 70%) 50 voita 150 g rouhittuja hasselpähkinöitä 1 dl kuivattuja, sokeroimattomia kirsikoita 2 ½ dl kuivattuja aprikooseja ja viikunoita
Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Silppua aprikoosit ja viikunat ja sekoita ne pähkinöiden ja kirsikoiden sekaan. Lisää suklaa-voiseos ja sekoita tasaiseksi massaksi. Mausta halutessasi konjakilla tai muulla mieluisalla viinaksella, esim. mantelilikööri voisi sopia makkaroiden mausteeksi hyvin. Alkoholin voi jättää myös kokonaan pois.
Anna seoksen hieman kovettua jääkaapissa, jolloin sitä on helpompi käsitellä. Muotoile hieman kovettuneesta massasta tuorekelmun avulla pötköjä. Kääri jokainen pötkylä kelmuun ja laita jääkaappiin kovettumaan vähintään 6-7 tunniksi. Kierittele makkarat tomusokerissa ennen tarjoilua.
Makkaroita voi maistella punaviinin, jonkin väkevän viinin, tai kahvin kanssa. 02.01.2009 - 20:23
Tämä yksinkertainen sorbetti onnistui tosi hyvin ilman jäätelökonettakin. Minulla on sellainen teoria, että mitä enemmän "hedelmälihaa" seoksessa on, sen paremmin se onnistuu käsin vatkaten. Jos yrittää tehdä sorbettia hyvin mehumaisista aineksista, on parempi käyttää konetta. Meillä on valitettavasti niin rajoitetusti kaappitilaa, ettei jäätelömasiina ole ensimmäisenä hankintalistalla.
1 l pakastemansikoita 1 dl tomusokeria 1/2 dl limemehua 1/2 dl vettä Keitä vettä, limemehua ja sokeria siirappimaiseksi. Jäähdytä. Kiehauta mansikat ja liemi kattilassa. Puserra seos siivilän läpi ja sekoita tasaiseksi soseeksi. Laita seos pakkaseen ja sekoittele pakastamisen aikana noin puolen tunnin välein. Ota sorbetti lämpiämään 5-10 minuuttia ennen tarjoilua. Sorbettipallo pysyy lautasella mukavasti paikoillaan, kun ripottelet lautaselle tomusokeria.
09.12.2008 - 13:12
Neljä annosta risottoa: 7 dl kerma-maitoa tai täysmaitoa ½ dl sokeria 1 vaniljatanko 2,5 dl risottoriisiä 100g valkoista suklaata Sekoita maitoon sokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää riisit ja halkaistu vaniljatanko. Keitä miedolla lämmöllä riisipuuromaiseksi. Lisää tarvittaessa maitoa. Poista vaniljatanko. Lisää valkosuklaa. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Risoton voi tarjoilla esim. mansikka-raparperikiisselin kanssa, tai sellaisenaan, kylmänä tai lämpimänä. Risottoon voi käyttää myös tummaa suklaata. Tällöin risotto jaetaan kuumana annoskulhoihin ja lusikalla tehdään kolo jokaiseen annokseen. Koloihin laitetaan tummaa suklaata sulamaan. Risoton pinnalle voi vielä laittaa mascarponea tai ranskankermaa ja fariinisokeria. 08.12.2008 - 13:15
Kaupan hyllyltä tarttui mukaan Pirkan raparperisose. Raparperi tuo mieleen kesän ja kärpäset, siksi halusin tutustua tuotteeseen. Sose on pakattu makkaraa muistuttavaan muovipötköön. Tuote pitää sisällään raparperia, sokeria, maisiintärkkelystä ja porkkanaa.
Mansikka-raparperikiisseli ½ l pakastemansikoita 6-7 dl vettä sokeria maun mukaan (minä laitoin 3-4 rkl) pötkö raparperisosetta mansikoita koristeluun Mittasin veden, sokerin ja mansikat kattilaa. Keittelin miedolla lämmöllä n.10 minuuttia ja survoin kokonaisia mansikoita soseeksi. Lisäsin raparperisoseen ja kiehautin. Lisäsin kokonaisia pakastemansikoita kiisselin päälle.
30.11.2008 - 15:32
Valkosuklaapannacotta (6 annosta) 3 liivatelehteä 1 vaniljatanko 4 dl kahvikermaa ¼ dl sokeria 100g valkosuklaata
Kaura-kookoslastut 1 dl kaurasuurimoita 1 dl kookoshiutaleita 50g voita 1/2 dl sokeria Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sisus irti veitsenterän tylsällä osalla. Kaada kerma kattilaan ja lisää vanilja, vaniljatangon puolikkaat ja sokeri. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja poista levyltä. Purista liivatelehdista ylimääräinen vesi ja sekoita kerman joukkoon. Lisää valkosuklaapalat ja sekoittele. Kun suklaa on sulanut, poista vaniljatanko kerman joukosta. Jäähdytä seos vatkaamalla kylmävesihauteessa. Jaa pannacotta jälkiruoka-astioihin tai laseihin ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.
Pane kaikki kaura-kookoslastujen ainekset paistinpannuun ja ruskista. Kaada massa talouspaperille jäähtymään. Taita kovettuneesta levystä paloja pannacotan päälle.
|
Kirjoittaja
Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on 2-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja ikuinen laihduttaja.
Kategoriat
Sivut
Mukavat blogit täältä:
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||