|
|
|||
|
15.09.2009 - 13:07
pihvi olisi voinut olla ihan hitusen ohuempi Tarvitset: 250g poron jauhelihaa 100g possun jauhelihaa 1 muna 2 pientä salottisipulia 1 tl viherpippuria, jauhettuna vajaa 1dl ruiskorppujauhoja vettä suolaa mustapippuria 1 iso punajuuri kiekko vuohenjuustoa hunajaa
Sekä makeaa kurkkusalaattia majoneesia
Keitä punajuuri punaviinietikalla ja suolalla maustetussa vedessä. Kuori punajuui ja viipaloi se noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Silppua sipulit ja kuullota viherpippurin kanssa pannulla. Yhdistä jauhelihat, muna, korppujauhot ja jäähtynyt sipuli. Lisää tarvittaessa vettä. Mausta pihvitaikina suolalla ja pippurilla. Muotoile taikinasta sämpylään sopivia pihvejä. Leikkaa vuohenjuusto noin sentin paksuisiksi kiekoiksi. Sivele vuohenjuusto- ja punajuurikiekot öljyllä ja hunajalla. Paista pihvit pannulla kypsiksi. Käytä punajuuri- ja vuohenjuustokiekot nopeasti panulla samalla kun kevyesti paahdat sämpylänpuolikkaita. Kasaa hampurilainen haluamassasi järjestyksessä ja mausta mieleisilläsi lisukkeilla, esim. makealla kurkkurelissillä ja majoneesilla. 06.07.2009 - 12:55
Siiviläsuulla on edelleen kasvisten syönnin kanssa suuria hankaluuksia. Tomaatit menevät sihtikurkusta jo hyvin alas, samoin marjat ja hedelmät, mutta siinäpä se hyväksyttyjen kasvikunnan tuotteiden lista sitten olikin. Päivittäisestä kasvisten tarjonnasta huolimattalista ei pahemmin ole päässyt kasvamaan. Porkkanatkin soseutetaan edelleen ruokaan, silloin kun muistetaan.
Siiviläsuu on jo niin iso poika, että kaikki ruoka, myös puurot ja keitot, syödään "haajukajja".
¾ pussia tummaa nallemakaronia
Jauhelihakastike 400g paistijauhelihaa 1 sipuli 400g tomaattimurskaa 4 porkkanaa pizzamaustetta, valkosipulia, paprikajauhetta, suolaa, pippurisekoitusta Juustokastike 8 dl maitoa ¾ dl vehnäjauhoja 100g kanttarellituorejuustoa 50 g emmental -juustoa (mustaleima) raasteena viherpippuria Keitä ja soseuta porkkanat. Kuumenna pannu ja paista sipulit ja jauhelihat. Lisää joukkoon tomaattimurska ja porkkanasose ja vettä tarvittaessa. Mausta kastike mieleiseksesi. Hauduta kannen alla juustokastikkeen valmistumisen ajan. Kuumenna juustokastiketta varten rasvaa kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita nopeasti. Lisää maitoa koko ajan sekoittaen. Lisää juustot ja mausteet. Anna kastikkeen pulapahdella muutaman minuutin ajan koko ajan sekoitellen. Voitele iso uunivuoka. Kaada pohjalle ohut kerros juustokastiketta ja sen päälle jauhelihakastiketta. Ripottele päälle nallemakaroneja. Lisää uusi kerros juustokastiketta, jauhelihaa ja makaroneja. Kaada päälimmäiseksi juustokastiketta ja tämän päälle vielä juustoraastetta. Laita vuoka 200 -asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Anna vetäytyä hyvin ennen tarjoilua.
23.02.2009 - 14:55
Niinhän siinä sitten kävi, kun minusta tuli työssäkäyvä ihminen, saapuivat puolivalmisteet keittiööni. Oolannin pottuainekset otettiin heti käyttöön, kun halusin vaihtaa perunankuorinnan laatuaikaan lapsen kanssa.
400g naudan paistijauhelihaa 400g Oolannin perunamuusiaineksia maitoa 4 suikaletta pancettaa sipuli kanttarellifondia yrttisuolaa valkopippuria valkosipulijauhetta Ruskista sipuli- ja pansettasilppua pannulla, lisää jauheliha ja jatka ruskistamista. Mausta suolalla, pippurilla ja valkosipulijauheella. Valmista perunamuusi ohjeen mukaan. Sekoita vuoassa perunamuusi ja jauheliha. Tarkista maku. Tässä vaiheessa lorautin joukkoon vielä kanttarellifondia. Paista uunissa 175 asteessa 30-45 minuuttia. 28.01.2009 - 13:50
Vellipojan kansainvälisessä keittiössä valmistui tänään naapurimaamme Ruotsin ikiomaa perinneruokaa, lihapullia. Lihapullat ja puolukkasurvos on tällä kertaa pakattu samaan kompaktiin pullapakettiin. Puolukka-lihapullat 10cm pätkä purjon valkoista osaa 3 valkosipulinkynttä 2 rkl kapriksia 2 tl kuivattua timjamia 200g naudan paistijauhelihaa 200g lampaan paistijauhelihaa 2 dl puolukkasurvosta (sokeroimatonta) 2 kananmunaa suolaa ja valkopippuria, maun mukaan Kastike pienenpieni punasipuli 1 rkl raasettua piparjuurta 2 dl turkkilaista maustamatonta jugurttia suolaa Hienonna purjo, valkosipuli ja kaprikset hienoksi silpuksi. Kuullota silppua pannulla pienessä öljymäärässä, kunnes seos on hieman pehmentynyt. Lisää pannulle timjami ja kuullota vielä hetki. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyörittele lihapulliksi. Paista pullat uunissa 200 asteessa noin ½ tuntia. Keittiömme kokosi lihapullista kaksi eri tyyppistä annosta: karpimman version johon kuului salaattia ja jugurttikastiketta, sekä Siiviläsuu-version porkkana-perunamuusilla. 07.01.2009 - 20:20
15.12.2008 - 13:07
Suu- ja sorkkataudista toipunut Siiviläsuu on palannut ruokapöytään. Jatkan ruoanlaittoa teemalla ”kätke kasvis”. Jos porkkanoita ja paprikoita ei piilota riittävän taitavasti, kaivaa Siiviläsuu vihannekset kitusistaan ja tarjoaa niitä pienellä tahmealla kätösellään syötäväksi muille. Ystävällisesti hän ilmoitaa, mitä on tarjoamassa; kukka -sana kajahtaa ilmoille kirkkaalla lapsenäänellä. Eihän hullukaan kukkia syö.
Kasvis-lihamakaronilaatikko 1 ps (400g) makaronia 400 g vähärasvaista jauhelihaa 1 sipuli silputtuna valkosipulia hienonnettuna suolaa valkopippuria pizzamaustetta 3 porkkanaa, kuorittuna ja raastettuna 1 kesäkurpitsa, raastettuna 1 makea punainen paprika, raastettuna 5 dl maitoa 200 g koskenlaskijaa
Makaronit keitetään lähes kypsiksi ja huuhdellaan kylmällä vedellä, ne jatkavat pehmenemistään vielä uunissa. Kasvikset raastetaan tai suikaloidaan. (Minä raastoin kaiken Siiviläsuuta ajatellen melko hienoksi raasteeksi.) Sipuli ja valkosipuli kuullotetaan pannulla ja lisätään jauheliha. Jauheliha ruskistetaan, lisätään mausteet ja kasvisraaste. Annetaan hautua hetki. Maito kuumennetaan kattilassa ja joukkoon lisätään Koskenlaskijaa paloina. Maito-juustokastiketta sekoitellaan ja keitellään miedolla lämmöllä, kunnes juusto on sulanut. Makaronit ja jauheliha kaadetaan voideltuun uunivuokaan, sekoitetaan ja päälle kaadetaan juustokastike. Kypsennetään 200 asteessa 45-60 minuuttia.
24.11.2008 - 13:24
Valmistan taaperon pararuoat yleensä aika lailla saman kaavan mukaan. Yritän kätkeä joukkoon kasviksia mahdollisimman huomaamattomassa muodossa, eli soseena. Meidän sihtikurkku kaivelee suustaan kaiken "epäilyttävän". Tähän epäilyttävien kategoriaan kuuluvat mm. lanttu, paprika ja palsternakka, jotka ovat juuri niitä maun antajia. Kasvissose on mutenkin oivallinen kastikepohja, sen lisäksi ei tarvita suurustamista, eikä kermoja. Ruoan voi valmistaa myös ilman perunoita, jolloin tuloksena on tavallinen jauhelihakastike, mutta minun mielestäni on mukavaa, kun ei tarvitse erikseen keitellä pottuja tai pastaa. Laitan ruokaa pakkaseen kerta-annoksina ja on tosi kätevää, kun kiireessä tai laiskuuksissaan saa valmiin aterian vain sulattamalla ja lämittämällä.
3isoa porkkanaa pieni pala lanttua pieni palsternakka 400g jauhelihaa sipulia valkosipulia 500g paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa 4-6 isoa perunaa 2-3 dk kypsiä papuja tai linssejä provencalea tai pizzamaustetta Viipaloi juurekset, keitä kypsiksi ja soseuta tehosekoittimessa tasaiseksi soseeksi. Kuullota sipuleita pannulla, lisää jauheliha joukkoon ja kypsennä. Kaada juuressose ja paseerattu tomaatti jauhelihan joukkoon, lisää noin 3dl lihalientä, provencale ja kuutioidut perunat. Hauduta miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää tarvittaessa nestettä, vettä tai lihalientä. Lisää loppuvaiheessa kypsät pavut.
|
Kirjoittaja
Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja ikuinen laihduttaja.
Kategoriat
Sivut
Mukavat blogit täältä:
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||