Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.02.2010 - 10:12

Koen erityisen hankaliksi ne tilanteet, jolloin joudun kauppaan tuntematta jääkaapinsisältöä ja mikä vielä pahempaa, tietämättä mitä laittaa ruoaksi. Minulle tulee kaupassa aniharvoin mitään loistoideoita, jos niitä nyt koskaan tulee muutenkaan.

Vaelsin siis uudesa lähikaupassamme, Siiviläsuu ”kovissa kärryissä”. Kovat kärryt ovat tietyt ostoskärryt, joissa pienet asiakkaat nököttävät autoa muistuttavassa kopperossa kärryjen nokassa. Lähikaupassamme on kymmenkunta tämäntyyppisiä kulkupelejä, mutta jostain syystä vain kahdet niistä ovat ns. ”kovat kärryt”. Kukaan muu kuin Siiviläsuu ei tiedä, mikä erottaa muut kopperokärryt kovistä kärryistä, mutta ero vaikuttaisi olevan merkittävä.

Minulla oli epämääräinen muistikuva kalaruoasta, johon tuli ainakin hunajaa, aprikooseja ja manteleita, sekä kapriksia. Kapris on sellainen tuote, jota meillä on aina ja aina sitä kuitenkin varmuuden vuoksi ostetaan, en siis ottanut sitä nyt. Kalaa sai vain valmiina fileinä, joten sellaista tuli myös koviin kärryihin, vaikka ohjeessa oli kauniita kokonaisia päineen ja nahkoineen. Nyt oli kiire, joten fileet saattoivat olla nopeampi tie valmiiseen ateriaan.

Kotiin tultuani havaitsin, ettei meillä ollut kapriksia. Miten ihmeessä, kun meillä on niitä aina ja liikaa, kaprikset korvattaisiin oliiveilla, keltaiset rusinat ruskeilla ja tuoreet aprikoosit kuivatuilla. Mitähän muuta puuttui? Aikaa. Kalan kanssa tarjottavat sitruunat olisi pitänyt pikkelöidä jo hyvissä ajoin, joten se jäisi kokonaan tekemättä. Tästä tulisi ruoka, joka valmistuisi Pikku Kakkosen aikana.

Hunaja-mantelikalaa ja uuniporkkanoita

Kala

Vaalealihaista kalaa fileinä (siikaa)

suolaa, sokeria, pippuria

8 kpl timjaminoksia

6 kuivattua aprikoosia

1 sipuli

1 dl manteleita, paahdettuina

1 dl rusinoita

mustia oliiveja

hunajaa

oliiviöljyä

Voitele uunivuoka oliiviölyllä ja asettele fileet vuokaan. Mausta kala suolalla, sokerilla ja pippurilla ja asettele timjaminoksat kalojen päälle. Puolita aprikoosit ja viipaloi sipuli renkaiksi. Asettele aprikoosit ja sipulirenkaat kalojen päälle. Paahda mantelit kuivalla pannulla ja silppua oliivit. Ripottele rusinat, mantelit ja oliivisilppu vuokaan. Valuta päälle oliiviöljyä ja hunajaa. Paista kaloja 160-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Porkkanat

Kuori 8 kpl porkkanoita ja leikkaa pitkittäin vähintään neljään osaan. Valele porkkanat voisulalla ja hunajalla ja mausta suolalla, mustapippurilla ja muskotilla. Kypsytä porkkanoita uunissa kalojen kanssa omassa vuoassaan.

Feta-jugurttikastike

100g fetajuustoa

3 rkl turkkilaista jugurttia

2 rkl sitruunamehua

Sekoita ainekset sauvasekoittimella kastikkeeksi.Tarjoa kala fetakastikkeen, porkkanoiden ja sitruunaviipaleiden kanssa.

Valmiin annoksen maun arvostelukyky heikkenee ruokaa laittaessa, joten uskon puoliskoani: tämä oli aivan erityisen hyvää!

15.02.2010 - 14:12

Uusin Glorian ruoka & viini -lehti oli jälleen täynnä vastustamattomia reseptejä. Lohturuokaa -teema lämmitti talvimyrskyn kourisssa värjöttelevää lukijaansa jo pelkkänä ajatuksena ja menu tunnissa -artikkeli houkutteli heti kokeilemaan chilillä ja ilmakuivatulla kinkulla peiteltyä lohta.

Minä ja lohi emme ole aina mahtuneet saman pöydän ääreen, mutta menestyksekkään lohiprojektin seurauksena olen oppinut syömään sitä jopa ihan hyvällä ruokahalulla. Uusi taitoni ilahduttaa minua kovin, sillä monet kalat paisuttavat kauppalaskua tuntuvasti. Lohi on aina suht edullista, yleensä jopa tarjouksessa. Myös Siiviläsuun siiviläsuuhun lohi uppoaa hyvin, vaikka muu ruoka jäisi lautaselle. Olen muokannut Glorian reseptiä kaksivuotiaan makuhermoja silmälläpitäen, eli korvasin tulisemman chilitahnan makealla Pirkan sweet chili -kastikkeella.

Chilillä ja ilmakuivatulla kinkulla peitelty lohi

600-800 g lohifileetä

4 viipaletta ilmakuivattua kinkkua

suolaa

makeaa chilikastiketta (tai sambal oelekia alkuperäisen reseptin mukaan)

timjaminoksia

Poista fileestä nahka ja leikkaa se neljäksi yhtä suureksi palaksi. Sirottele lohiviipaleille suolaa ja sivele chilikastiketta pintaan. Aseta timjamnoksat kalapaloille ja peitä viipaleella ilmakuivattua kinkkua.

Aseta kalat leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

 

Tunnin menun” fenkolihöystö

2 fenkolia

1 sipuli 3 valkosipulinkynttä

4 kypsää tomaattia

1 dl Pirkka aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja

1 dl valkoviiniä

suolaa, mustapippuria, oliiviöljyä

Putsaa ja suikaloi fenkoli. Kuori ja suikaloi sipuli, murskaa valkosipulinkynnet. Kuutioi tomaatit. Kuullota fenkolia ja sipulia kasarissa kunnes fenkoli on sopivan kypsää. Tähän ei mielestäni mene kahtakymmentä minuuttia, kuten ohjeessa, mutta kypsyys lienee makuasia. Lisää valkosipuli, tomaatit ja kuivatut tomaatit. Mausta valkoviinillä, suolalla ja pippurilla. Hauduta vielä viitisen minuuttia, tarkista maku ja tarjoile lohen kanssa.

 

13.11.2009 - 11:50

Glorian ruoka&viini -lehden numero 64 suorastaan pursuaa mielenkiintoisia lohireseptejä. Minä, joka olen juuri oppinut syömään lohta, olen aivan innoissani tästä ideatarjonnasta. Lehden resepteistä ensimmäisenä kokeiluun meni marokkolainen kuskusilla kuorrutettu lohi.

Suokaa anteeksi tietämättömyyteni, mutta en ymmärtänyt mitä erityisen marokkolaista tässä reseptissä oli, ehkä kuskus? Kokeilemisen arvoinen resepti kuitenkin. Välillä huvittaa nämä nimiasiat, meidän työpaikan ravintolassakin oli viime viikolla tarjolla mm. torniojokilaakson lohikeittoa, vaikka keitto oli tavallista kalakeittoa ja lohi oli luultavasti sitä normaalia norjalaista. Sama kai tuo, pääasia, että nimi on komea ja ruoka maistuu! 

Marokkolainen kuskuslohi

6-8 palaa lohta à 200g

10 cm pala purjoa

öljyä, suolaa

2 ½ dl kuskusia

1 ruukku korianteria

20-40 pientä mustaa oliivia, eli maun mukaan

2 limen mehu

Vastoin ohjetta, marinoin lohipaloja oliiviöljyn ja limemehun seoksessa muutaman tunnin ennen valmistusta. Muuten ohje meni näin: Valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna purjo ja pehmitä sitä pannulla öljyssä, älä ruskista. Hienona korianteri ja oliivit. Lisää ne, purjo ja limenmehu kypsän kuskusin joukkoon. Lisää öljyä kunnes kuskus on tahmeaa. Laita lohipalat uunilellille ja ripottele niille suolaa. Jaa kuskuskuorrutus lohipalojen päälle ja taputtele se kalan pintaan tiiviisti. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

 

 

31.10.2009 - 16:44

juureksia punajuurella värjättyinä

Uunijuurekset

1 kg juureksia, lanttua, porkkanaa, punajuurta...

sipulia

rypsiöljyä

1 rkl tamarindia

suolaa, mustapippuria, ruohosipulia

Kuori ja paloittele juurekset. Pyörittele lohkot öljyssä, mausta suolalla ja pippurilla ja laita ne 160-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Liota kuivattu tamarindi kuumaan veteen, siivilöi siemenet ja muut rötväkkeet ja ota sileä tahna talteen. Kuumenna öljyä vokissa. Lisää tamarindi ja uunijuurekset pannuun, pyörittele hetki, tarkista maku ja ripottele silputtua ruohosipulia päälle.

Rucolapyree

1 l rucolaa

iso persiljapuska

2 dl kermaa

1 valkosipulinkynsi

3 timjaminoksaa

suolaa, mustapippuria

Irroita persiljan lehdet ja varret. Keitä persiljanlehtiä ja rucolaa neljän minuutin ajan. Jäähdytä ne nopeasti kylmässä vedessä. Purista kaikki vesi pois. Laita kerma, valkosipuli ja timjami kattilaan ja keitä kunnes neste on haihtunut puoleen alkuperäisestä. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Pekonilohi

Lohifileetä

1 pkt rasvaista pekonia

kourallinen suppilovahveroita

suolaa, valkopippuria

Leikkaa kala annospaloiksi. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Silppua pekoni ja sienet. Paista pekoni pannulla rapeaksi, lisää sienet ja jatka käristämistä. Nosta pekoni ja suppikset pannulta. Paista lohi nopeasti kypsäksi pekonin rasvassa.

Asettele lohi ja uunijuurekset lautasella ja ripottele sieni-pekonisilppua päälle, tarjoile rucolapyreen kanssa.

 

28.10.2009 - 11:10

Virus iski viimein minuunkin. Ei nuhaa, ei yskää, ei saparoa ja siankorvia, ainoastaan kuumetta ja päänsärkyä. Aivot tuntuivat hölskyvän pääkopassa irrallisina ja silmäluomien raosta saattoi ainoastaan tirkistellä päivänvaloa. Pakko oli jäädä kotiin huilaamaan: Lepoasento sohvalta, TV päälle tuomaan rauhoittavaa taustahälinää, särkkäriä kitusiin ja untenmaille.

Kun heräsin, kokkaili Nigella uskomattomia herkkuja TV-ruudussa. Särky oli siinä vaiheessa helpottanut sen verran, että saatoin apaattisena tuijottaa kuinka ruoka toisensa jälkeen valmistui. Tuolloin minulla ei ollut aikomustakaan ruveta ruoanlaittoon, mutta jotain jäi silti muistiin. Kun olin jälleen tolpillani inspiroiduin kalapihvin tekoon. Kaikki alkuperäisen reseptin ainekset eivät taatusti ole mukana, mutta näin toteutuivat tölkkilohipihvit.

3-4 dl perunamuusia

2 tlk säilykelohta

tilliä

sitruunankuorta raastettuna

3 munaa

voita

öljyä

suolaa, kalamaustetta

tilliä

ruiskorppujauhoja

Tein ensin kunnon pottumuusin. Keitin kattiallisen jauhoista perunaa, survoin sen muusiksi, lisäsin voita ja erotin kalapihvejä varten 3-4 dl survosta. Jäähdyttyään, lisäsin perunan joukkoon munan, lohen, hienonnetun tillin ja mausteet. Sekoitin taikinan tasaiseksi ja leivoin siitä pihvejä. Pihvien on hyvä tässä vaiheessa kiinteytyä, joten laitoin ne kelmun päälle leikkuulaudalle ja jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Rikoin kaksi munaa ja rikoin haarukalla niiden rakenteen. Kastoin pihvit yksitellen ensin kananmunassa ja sitten korppujauhoissa. Paistoin pihvit runsaassa voi-öljyseoksessa.

 

 

21.10.2009 - 13:35

Taimen tuli torilta heräteostoksena. Vahinko vain, että kalakauppias oli kovin harvasanainen, kun kyselin valmistusvinkkejä, toisinaan kalakauppiailla on ihan sikahyviä (yllätys) ajatuksia siitä, miten kala kannattaa laittaa. Tämä taimen on valmistettu useamman ohjeen sekamelskalla.

1 taimen

1 lime, kuori ja mehu

merisuolaa

valkopippuria

ruohosipulia

voita

Huuhdo ja kuivaa kala. Voitele uunivuoka öljyllä. Leikkaa kana nahkaan poikkiviillot. Raasta limen kuori ja silppua ruohosipuli. Mausta kala sisältä ja ulkoa limen mehulla, kuorella ja ruohosipulilla. Lisää suolaa ja pippuria ja anna maustua 20 minuuttia. Laita voinokareet nahan viiltoihin ja paista kalaa 200 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia tai kalan koosta riippuen pitempäänkin.

Kalan lisäkkeenä syötiin kevyttä kasvista:

200g sokeriherneitä

1 kurkku

1 iso vihreä omena

1 fenkoli

2 pientä salottisipulia

voita

Kuori ja halkaise kurkku, poista siemenet. Suikaloi kurkku, ripottele pinnalle suolaa ja jätä siivilään valumaan. Kuori ja viipaloi sipuli ja omena, suikaloi fenkoli. Kuullota fenkolia ja sipulia voissa, lisää omena, herneet ja valutettu kurkku. Mausta lisäke valkopippurilla ja lisää suolaa tarvittaessa.

09.10.2009 - 12:18

Tämä on minun lempiruokani. Pyrstöjen on oltava suuria ja uskaltaisinpa lukuisten laittokertojen jälkeen sanoa, että kuorettomia. Tavallisesti kuorellisista tulee maukkaampia (kts. esim. pyrstöjä, valkosipulia ja chiliä) mutta tässä reseptissä se on mielestäni toisin. Erityisalojen Asiantunitija kuuluu tuossa vieressä olevan eri mieltä asiasta....siis kuorellisia ehdottomasti, sanoo hän....en enää tiedä, kokeilkaa itse. Varoitus vielä: pyrstöjen loppuminen kesken aiheuttaa mielipahaa!

Tarvitset

Riittävästi raakoja jättikatkaravun pyrstöjä

1 puntti tilliä

1 dl oliiviöljyä

½ pss pinjansiemeniä

1 dl parmesanjuustoa raastettuna

suolaa

valkopippuria

Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Laita peston ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tahnaksi. Kuumenna pannulla öljyä, lisää katkaruvunpyrstöt ja kypsennä Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa tillipesto. Kuumenna kunnes pesto ”sulaa”. Tarjoile heti.

 

21.09.2009 - 14:20

Ihan täysin en ole unontanut kammoani lohta kohtaan. Esivalmisteluina jouduin leikkaamaan lohifileen reunasta paksun siivun rasvaa, ettei se vahingossakaan tavoita herkkiä makunystyröitäni. Timakka yrtin maku leikkaa tässä reseptissä tosi hyvin lohen rasvaisenlötköä makua. Erityisalojen Asiantuntija kehaisi tämän olleen ihan parasta lohiruokaa, mitä olen laittanut. Minun suosikkini on edelleen viskimarinoitu.

800 g lohifileetä

4 foliopaperin palaa

½ dl ruohosipulisilppua

½ dl timjamisilppua

1 punainen chili

1 tl viherpippuria, jauhettuna

½ rkl raastettua inkivääriä

½ rkl merisuolaa (savunmaulla tai ilman)

2 rkl sitruunanmehua

½ dl oliiviöljyä

Silppua yrtit ja hakkaa chili pieneksi. Laita kaikki ainekset, paitsi lohi mortteliin (tai tehosekoittimeen) ja jauha (hieman epätasaiseksi) tahnaksi. Tahna on hyvä tehdä jo pari tuntia etukäteen, että maut tasaantuvat.

Leikkaa lohi neljäksi yhtä suureksi palaksi. Aseta kalan palat foliopalojen päälle. Jaa yrttitahna tasan kalanpalojen kesken. Hiero tahna kana pintaan ja sulje foliopaketti.

Grillaa paketteja kuumassa grillissä 10-15 minuuttia, kunnes kalat ovat kypsiä.


 


 

26.08.2009 - 09:42

Kala oli torilla melkein kympin kalliimpaa, kuin kookaupassa. Onneksi käytiin torilla ensin ja ostettiin se kalliimpi kala, sillä se oli juuri niin tuoretta, kuin kuluukin olla. Nyt en tietenkään tiedä, millaista se kaupan kuha olisi ollut, mutta syödessä tuli niin hyvä mieli, ettei hintaero harmittanut yhtään. Resepti on Viini -lehdestä.

 

½ puskaa basilikaa

50g pinjansiemeneiä

1 tl hunajasinappia

puolikkaan sitruunan mehu

sitruunan kuori raastettuna

¼ dl oliiviöljyä

kuhafileitä

suolaa ja mustapippuria

Laita basilika, pinjansiemenet, sinappi, sitruunan mehu ja kuori tehosekoittimeen ja jauha tahnaksi. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana tahnan joukkoon tehosekoittimen pyöriessä. Mausta kuhafileet suolalla ja pippurilla ja levitä sitruunatahna fileiden päälle. Näillä ainesmäärillä tahna riittää neljälle fileelle. Siirrä kalat leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Yrttiöljy

1 ruukku lehtipersiljaa

1 nippu tilliä

1 rkl limen mehua

1 dl oliiviöljyä

suolaa

Soseuta yrttiöljyn ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa. Tarjoile sitruunakuhan ja vihreän salaatin kanssa.

14.08.2009 - 18:45

Herkku ja Koukku houkutteli blogit elokuun ruokahaasteen merkeissä luontoretkelle ja kokkaamaan gurmeeta luonnon antimista. Minulla oli kerrankin haastevastine valmiina: paistetut ahvenet ja sahramikanttarellit, alkukesän onnistunut ruokakokeilu.

Ruokalaji syntyi, kun Erityisalojen Asiantuntija alkoi muistella kaupan vihannesosastolla aikaisemmin aamulla lehdestä bongaamaansa reseptiä. Hänen muistinsa mukaan paistettujen ahventen kanssa tarjoiltiin jotain ”kermaisen oloista fenkolikastiketta”. Ostettiin siis fenkolia ja ranskankermaa. Kotona etsittiin kyseinen lehti ja todettiin kastikkeeseen tulevan tilliä ja oliiviöljyä, ei fenkolia lainkaan. Toista kauppareissua ei enää tehty, vaan näillä eväillä mentiin. Kanttarellit pujahtivat soosiin sulatuksen alla olevasta pakastimesta ja sopivat sahramin ja fenkolin kanssa ihanasti yhteen.

Kuvat jäivät edellisellä kerralla ottamatta, kokeilu oli toistettava ja sieniretki kutsui perhettä. Vesistön toisella puolella on takuuvarma sienipaikka, josta saimme ongittua ahvenet samalla kertaa. Kalastuksen ja sienestyksen ohessa napattiin jäätelöt ja tehtiin hieno torilöytö, kipparilakki yhdellä eurolla. Kipparilakit keikkuen lähdettiin kotiin kokkailemaan.

Sahramikanttarellit

1 fenkoli

1 pss sahramia

voita

2 dl ranskankermaa

suolaa

valkopippuria

n. 1 l kanttarelleja

(kermaa)

Suikaloi fenkoli ohuiksi suikaleiksi ja hauduta pehmeäksi. Lisää ranskankerma sekä mausteet ja jatka hauduttamista. Paista sieniä omalla pannullaan ja lisää ne fenkoli-ranskankermaseokseen. Jos soosi on kovin paksua, siihen voi lisätä kermaa.

Paistetut ahvenet

600g ahvenfileitä

1 dl ruiskorppujauhoja

1 tl suolaa

½ tl valkopippuria

voita

sitruuna

Sekoita korppujauhot, suola ja valkopippuri lautasella. Kääntele kaloja korppujauhoseoksessa ja paista pannulla voissa 2-3 minuuttia molemmin puolin. Tarjoile sitruunalohkojen ja sahramikanttarellien kanssa.

 

 

07.08.2009 - 08:54

Poden aika ajoin huonoa omaa tuntoa Siiviläsuu-ressukan ruokailuista. Meillä ei syödä viittä ateriaa päivässä kokoontuen koko perhe yhteisen ruokapöydän ääreen. Siiviläsuu syö kaksi lämmintä ateriaa päivässä, minä ja Erkoisalojen Asiantuntija syömme kunnolla vain yhden kerran ja tämä tapahtuu arkisin ”työmaaruokalassa”. Laittelen arki-iltaisin Siiviläsuulle omat ruoat, joiden rippeet pakastan kerta-annoksina myöhempiä ruokailuja varten.

Tämän reseptin bongasin talvella useastakin blogista, mutta vasta nyt sain tehtyä tällaisen version.

2 ½ dl ohra-riisisekoitusta

7 dl kasvislientä

pieni puntti tilliä

2 prk veteen säilöttyä tonnikalaa

50g margariinia

2 pss Knorr hollandaise -kastiketta

4 dl maitoa

juustoraastetta

Keitin ohra-riisisekoituksen kasvisliemessä. Ohra-riisin kiehuessa valmistin hollandaisekastikkeen. Kuumensin margariinin kattilassa ja sekoitin kastikeaineet joukkoon. Lisäsin maidon ja keittelin muutaman minuutin ajan koko ajan sekoittaen.

Kaadoin kypsät riisit-ohrat voideltuun vuokaan, lisäsin tonnot ja tillilsilpun ja sekoitin. Päälle ripottelin juustoraastetta ja lopuksi kaadoin kastikkeen koko komeuden päälle. Laitoin vuoan 200 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi.

 

01.08.2009 - 09:13

Gamberoni con aglio e peperoncino: Tämä resepti on italialaisesta keittokirjasta. Alkuperäisen ohjeen mukaan ruokaan käytettiin jättikatkaravun pyrstöjä ja taskuravun lihaa. Meidän taskurapumerralla on ollut vähän hiljaisempaa viime aikoina, joten ostin kaupan kalatiskistä pakasteisia isoja jättikatkaravunpyrstöjä kuorella ja kokeilumielessä myös ilma kuorta.

Ohjeessa neuvottiin ottamaan taskurapujen "mehut" talteen näin: ”Kääri kukin (tasku)rapu kelmuun tai muovipussin sisään. Kiedo sanomalehtipaperia ympärille ja aseta paketti leikkuulaudalle. Tapa rapu mäjäyttämällä pakettia kaulimella niin kovaa kuin lähtee. Kääri paketti auki ja ota kelmulle roiskahtaneet nesteet talteen." Tämä toimenpide jäi siis kokonaan tekemättä. Mahdollisesti maku kärsi, mutta ruoanlaitto helpottui melko lailla.

 

Tarvitset:

(2 taskurapua)

jättikatkaravunpyrstöjä

oliiviöljyä

voita

valkosipuli

2 punaista chiliä (melko mietoja saa olla)

suola

puska lehtipersiljaa

2 dl vallkoviiniä

1 sitruuna

Viipaloi valkosipuli ja chili, molemmat saavat jäädä isohkoiksi viipaleiksi. Chilin ei tarvitse olla kovin tulista, en kuollaksenikaan muista mitä chililajiketta käytin, mutta kaupan ilmoittamalla asteikolla ykkösestä kymppiin chili oli luokiteltu kolmoseksi. Kun rapuset ovat sulaneet, kuumenna oliiviöljy-voiseos pannulla, lisää pyrstöt ja paista molemmilta puolilta noin minuutin ajan. Lisää valkosipuli, chili ja suola. Laita kansi päälle ja paista pari minuuttia. Lisää persilja ja viini (sekä rapumehu) ja anna kastikkeen pulpahdella pari minuuttia.

Tarjoa välittömästi sitruunalohkojen kera.

Siitä kokeilusta sen verran, että kyllä vain, kuorelliset olivat kuin olivatkin maukkaampia.

 

08.07.2009 - 13:07

Kastikkeeseen käy kala kuin kala, kunhan se on vaaleaa. Erityisen hyvää tulee ahvenfileistä, jotka paistetaan kokonaisina, isomman kalan fileet voi paloitella. Katkaravut karkasivat ruokaan ihan varkain, niitä alkuperäisessä reseptissä ei ollut, mutta saivat ruokailijoilta silti lämpimän vastaanoton. Siiviläsuu poimi ravut suuhunsa ensimäisenä ja pyysi: "Saisinko lisää makaroonia".

Kastike

1 prk smetanaa

2 dl kermaa (tai ruokakermaa)

tilliä, persiljaa ja ruohosipulia

1 sitruunanmehu

valkopippuria, cayennepippuria, suolaa

vaaleaa kalaa fileinä

Lämmitä kerma ja smetana kattilassa hiljalleen. Lisää joukkoon runsaasti hienonnettuja yrttejä, sitruunanmehu ja mausteet. Lämmitä hetki ja sekoita tasaiseksi tehosekoittimella.

Paista kalafileet voissa puolikypsiksi. Kaada kastike kalojen päälle ja lisää katkaravut. Hauduta hetki, mutta älä kypsennä liikaa, etteivät katkaravut sitkisty.

 

05.07.2009 - 07:39

Lohiprojekti on siis niin menneen talven juttuja, että en melkein edes muista sitä aikaa, kun pelkkä lämpimän lohen haju aiheutti pahoinvointia. Jokin itsesuojeluvaisto minua edelleen kuitenkin kehoittaa suosimaan norjalaista lohta, sillä siitä ei lähde kypsennettäessä niin voimakasta lemua, kuin kotimaisesta. Ehkä tämä hajuongelma on niitä selittämättömiä korvienvälin juttuja, mutta pidättäydyn silti norjalaisessa jo senkin vuoksi, että Siiviläsuu syö kalaa usein ja haluan häneen kertyvän mahdollisimman olemattomia dioksiinimääriä.

Tarvitset:

lohifileetä

nippu basilikaa

1 lime

suolaa

lehtisalaattia

basilikavinegrettiä

Leikkaa lohi annospaloiksi. Viillä lihan ja nahan väliin tasku ja tunge sinne basilikaa. Purista limen mehu ja raasta kuori lohipalojen pälle. Mausta suolalla ja anna maustua pari tuntia. Grillaa lohi nahkapuoli alaspäin. Käännä paloja sen verran, että pintakin saa kauniin värin. Tarjoa vihreän salaatin ja basilikavinegretin kera.

 

17.06.2009 - 22:29

Tämä annos on kahdelle. Pihvit olivat melkoisen kookkaita, mutta hyvin upposivat. Punaiseen lihaan verrattuna tonnikala on niin kevyttä, että sitä mahtuu laihduttajankin mahaan iso viipale ilman syyllisyydentunnetta.

Tarvitset

2 tonnikalapihviä

punaisia, valkoisia, vihreitä ja mustia pippureita 1 rkl kutakin

seesamöljyä

suolaa

 2 purjoa

2 dl punaviiniä

½ dl balsamiviinietikkasiirappia

½ l kasvislientä

Salsa

4 tomaattia

limen mehu

1 rkl soijakastiketta

1-2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

2 valkosipulinkynttä hienoksi hakattuna

1 puska tuoretta minttua

oliiviöljyä

Tee salsa etukäteen ja laita jääkaappiin maustumaan. Poista tomaateista siemenet ja hakkaa pieneksi hakkelukseksi. Lisää iso loraus oliiviöljyä, hienoksi hakattu minttu, raastteu inkivääri ja valkosipuli sekä soija ja limenmehu. Anna maustua hyvin ennen tarjoilua.

Leikkaa purjosta ”parta” ja vihreä osa pois. Halkaise purjot pituussuunnassa kahtia. Paista purjojen leikkuupinta voissa, lisää punaviini, kasvisliemi ja mausta balsamiviinietikkasiirapilla. Anna purjojen hautua pihvien valmistuksen ajan.

Hienonna pippurit huhmareessa tai pippurimyllyssä. Pyörittele tonnikalapihvit seesamöljyn, suolan ja pippurien sekoituksessa. Grillaa tai paista pihvit nopeasti.

Nosta kaksi purjon puolikasta lautaselle, niiden päälle tonnikalapihvi ja pihvien päälle runsaasti tomaattisalsaa.

 

10.06.2009 - 18:46

Katkarapuja kannattaa varata riittävästi jokaiselle ruokailijalle.

...näihin tulee himo...

Tarvitset:

Jättikatkaravunpyrstöjä

¼ dl seesamöljyä

¼ dl soijakastiketta

½ dl seesaminsiemeniä

1 kypsä mango

½ dl valkoviiniä

½ dl sweetchilikastiketta

Kuori ja kuutio mango. Mittaa kattilaan valkoviini, chilikastike ja mangokuutiot. Keitä kunnes mangopalat alkavat hajota ja kastike muuttuu paksuksi ja siirappimaiseksi. Jäähdytä.

Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla vaaleanruskeiksi. Varo polttamasta siemeniä.

Sekoita soijakastike ja seesamöljy. Grillaa jättikatkaravunpyrstöt kypsiksi. Pyöräytä pyrstöt seesamöljy-soijakastikkeessa ja ripottele paahdetut seesaminsiemenet päälle.

Tarjoa pyrstöt kylmän mango-chilichutneyn ja salaatin kanssa.

 

28.05.2009 - 08:50

Lohiprojektini alkaa olla päätöksessään. Parissa kuukaudessa olen oppinut syömään ”lämmintä lohta” jonka hajukin aikaisemmin aiheutti kurkussani kuristavaa tunnetta. Epäilen lohi-inhoni juontaneen juurensa lapsuuden traumaattisita kokemuksista, kuinkas muutenkaan. Kun meillä syötiin kalaa, se oli yleensä uunissa muhitettua lohta, hunnutettuna maitorasvakerroksella. Tårta på tårta, rasvaa rasvaisen kalan päällä.

Tämä ohje on Jamie Oliverin. Ruoka oli todella pikainen valmistaa. Jäin kaipailemaan ainostaan itsetehtyä naanleipää. Valmiina ostettu ei oli ainostaan menettelevää ja vihreä salaatti toimi lisäkkeenä aivan yhtä hyvin.

1 punainen chili

½ kurkku

1 sitruuna

1 ½ dl maustamatonta jugurttia

tuoretta korianteria

lohifileetä

Patak's tandoori currytahnaa

oliiviöljyä

suolaa, mustapippuria

naanleipää

Lämmitä naanleivät noin 100 asteisesa uunissa. Poista chilistä siemenet ja hakkaa se pieneksi silpuksi. Kuori kurkku ja leikkaa se halki pituussuunnassa. Poista kurkusta siemenet lusikalla. Pilko kurkku. Laita kurkunpalat, chilisilppu ja jugurtti kulhoon, purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu. Silppua korianteri ja lisää silputtua korianteria jugurtin sekaan noin desilitran verran. Mausta jugurtti suolalla ja pippurilla.

Poista lohifileestä ruodat, mutta jätä nahka. Leikkaa fileestä noin 2-3 cm paksuisia paloja. Sivele lohipalat kauttaaltaan currytahnalla. Paista kalanpalat miedolla lämmöllä joka puolelta.

Laita lämin naanleipä lautaselle. Laita kypsät lohipalat leivän päälle ja kalan päälle iso lusikallinen jugurttikastiketta. Ripottele päälle vielä korianteri- ja chilisilppua ja purista päälle sitruunamehua.

 

23.05.2009 - 18:17

1 nippu vihreää parsaa

ahvenfileitä

ruiskorppujauhoja

suolaa

valkopippuria

Kastike

½ dl sitruunamehua

suolaa

mustapippuria

150g voita, kuutioina

Pyörittele ahvenfileet korppujauhoissa ja mausta suolla ja pippurilla. Paista ahvenet voissa, keskilämmöllä paistinpannulla molemilta puolilta kullanruskeiksi. Nosta paistetut ahvenet uunivuokaan ja laita 80-asteiseen uuniin odottelemaan.

Kuori parsat ohuesti nupusta tyveen päin ja leikkaa kova kanta pois. Kiehauta suolalla maustettu vesi suuressa kattilassa ja keitä parsoja miedolla lämmöllä. Parsat saavat jäädä napakoiksi. Kun parsat ovat kypsiä, nosta ne puhtaan liinan päälle hetkeksi kuivahtamaan.

Tee kastike. Keitä suolalla ja pippurilla maustettua sitruunamehua kattilassa kunnes sitä on jäljellä vain noin ruokalusikallinen. Pienennä lämpöä ja nosta kattila pois liedeltä. Pudota kattilaan muutama voinokare kerrallaan ja vatkaa tasaiseksi.

Nosta kattila haalealle liedelle ja vatkaa kunnes kastike on kuohkeaa. Kastiketta ei saa enää keittää, sillä se juoksettuu. Jos kastike jää liian haaleaksi, sen sekaan voi vatkata tilkan kuumaa kasvislientä juuri ennen tarjoilua. Kastikkeen kuuluu olla haaleaa, ei kuumaa.

Nosta lautasille parsatankoja, ahvenfileitä ja päälle sitruuna-voikastiketta.

11.05.2009 - 20:03

Munakasrullan täytteeksi sopii sekä kylmä-, että lämminsavulohi. Kylmäsavulohi maistuu minun suussani paremmalta, mutta tekee munakkaasta niin suolaisen, ettei sitä oikein voi sellaisenaan syödä. Lisäksi tarvittaisiin leipää tai kunnon pläjäys salaattia.

 

Pohja:

4 munaa

1 dl maitoa

Loraus oliiviöljyä

(suolaa) 

Täyte:

200g savulohta

100g piparjuurituorejuustoa (Cantadou)

juustoraastetta

Vatkaa pohjan ainekset keskenään kulhossa ja kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Paista munakasta 200 asteessa kunnes se on hyytynyt (noin 10-15 minuuttia).

Sekoita täytteet ainekset ja levitä täyte hyytyneen munakaslevyn päälle. Rullaa munakas rullaksi leivinpeperia apuna käyttäen. Ripottele päälle juustoraaste ja laita rulla uuniin. Munakasrulla on valmis, kun juusto on sulanut ja saanut vähän väriä.

 

20.04.2009 - 09:31

Tämä ruoka on tehty mukaillen ruoka-Glorian helmikuisesta numerossa ollutta lohireseptiä. Se jatkaa luontevasti hyvin edennyttä lohiprojektiani. Olen jo usean kerran laittanut lohta ja tämäkin oli hyvää. Ulkoruokinnassa ollessani olen rohkaistunut eräänkin kerran maistamaan, eikä se edelleenkään sopinut suuhuni työpaikkaravintolan laittamana. Rasvainen lohi vaatii mielestäni jonkin napakan maun kylkeensä, kuten sitruunan tai viskin. Inkiväärin voisin kuvitella sopivan myös hyvin.


500g lohifileetä

Marinadi

sitruunanmehu

1 rkl juoksevaa hunajaa

3 rkl ruokaöljyä

Poista lohifileestä nahka ja ruodot ja leikkaa se sopiviksi annospaloiksi. Sekoita marinadin ainekset ja laita lohipalat marinoitumaa muutamaksi tunniksi.

Mausta marinoitunut lohi suolalla ja pippurilla ja nosta palat uuninkestävään astiaan. Kypsennä lohipaloja 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Viini-voikastike

1 salottisipuli

½ dl valkoviiniä

½ dl valkoviinietikkaa

½ dl vettä

4 kokonaista valkopippuria

150g kylmää voita kuutioituna

Kuori ja hienonna sipuli. Mittaa kattilaan vesi, viini ja etikka, lisää sipuli ja valkopippurit. Keitä seosta keskilämmöllä kunnes sitä on jäljellä vajaa 1 dl. Siivilöi kastike ja kaada takaisin kattilaan. Vähenä lämpöä ja lisää voi kastikkeen joukkoon kuutio kerrallaan. Vatkaa kastike tasaiseksi jokaisen voinokareen jälkeen.

Tarjoa lohi rapsakoiden vihreiden kasvisten kera. Meillä oli lautasella fenkolia, parsaa ja sokeriherneitä. Esikeitin kasvikset, jonka jälkeen paistoin niihin vähän väriä panulla. Kasvikset oli maustettu sitsuunankuorella, suolalla ja valkopippurilla.

 

06.04.2009 - 08:35

60g voita

2 rkl korianteria, hienoksi hakattuna

2 rkl limenmehua

1 rkl kasviöljyä

1 rkl palmusokeria

3 punaista chiliä

2 sitruunaruohon vartta

4 x 200g vaaleaa kalaa fileinä, kuhaa tässä tapauksessa

1 lime, ohuina viipaleina

inkivääriä, ohuina ”tikkuina”

4 palaa alumiinifoliota


Tee korianterivoi valmiiksi ennen kuin aloitat muun ruoan valmistuksen. Sekoita huoneenlämpöiseen voihin silputtu korianteri. Muotoile voista pötkö kelmun avulla ja laita pötkö jääkaappiin kovettumaan.

Yhdistä limenmehu, öljy, chilisilppu ja palmusokeri pienessä kulhossa. Leikkaa sitruunaruohon varsi pitkittäissuunnassa puoliksi.

Laita sitruunaruohon puolikas alumiinifoliopalan päälle. Laita kalafilee sitruunaruohon päälle ja sivele kala chili-limemehuseoksella. Laita kalan päälle muutama ohut limesiivu ja inkivääriä. Paketoi kala alumiinifolioon. Tee jokaisesta kalanpalasta samanlainen paketti.

Kalat voi höyryttää millä höyrytykseen tarkoitetulla härvelillä hyvänsä, mutta minä käytän tähän tarkoitukseen bambukoria, josta leviää keittiöön aina mieto saunan tuoksu. Vuoraa höyrytyskori leivinpaperilla. Asettelele paketit koriin. Laita kansi päälle ja aseta kori vokkiin jossa on pohjalla kiehuvaa vettä Vesi ei saa koskettaa korin pohjaa. Höyrytä kaloja kymmenisen minuuttia kypsiksi.

Jos koriin mahtuu, mukaan voi laittaa vihanneksia pikku paketeissa. Minulla paketteihin tuli esikeitettyjä papuja sekä siitakesieniä ja muutaman thaibasilikan lehti. Vihannekset eivät saaneet mukaansa thaibasilikan lisäksi muita mausteita. Höyryttämällä vihannesten oma maku säilyy niin mukavan "tuoreena" ettei sitä kannata kauheasti peittää mausteilla. Laitoin vihannespaketit koriin kalojen päälle.

Tarjoile kalat avatusta paketista ja muista leikata päälle nappi korianterivoita. Kalasta tulee höyryttämällä niin hyvää, ettei voi muistunut mieleen. Täytyy keksiä korianterivoille toinen ruoka.

 

04.04.2009 - 14:30

 

Karppivokki

Tähän vokkiin ei ole käytetty karppia, vaan korvasin nuudelit porkkanalla, mungpavun iduilla ja purjolla.

1 porkkana, aivan ohuina tikkuina

200g mungpavun ituja

10cm pätkä purjoa, ohuina suikaleina

1 sipuli, ohuina viipaleina

2 tl inkivääriä hienoksi hakattuna

1 rkl punaista currytahnaa

2 rkl kalakastiketta

150g possua, suikaleina

150g broileria, suikaleina

150g jättikatkaravunpyrstöjä

1 rkl vaaleaa soijakastiketta

5 kevätsipulia, paloina

limeä, lohkoina

Kuumenna öljyä vokissa ja paista sipuli ja inkivääri pehmeiksi. Lisää currytahna ja sekoita hyvin. Lisää kalakastike, broileri ja possu. Kypsennä koko ajan sekoittaen kunnes liha alkaa olla kypsää. Lisää kasvikset ja vaalea soija. Kypsennä 5-6 minuuttia. Lisää katkaravunpyrstöt ja anna niiden kypsyä vokissa. Kun katkaravun liha on muuttunut vaaleanpunaiseksi, on ruoka valmista. Tarjoa limelohkojen kanssa.

Punainen currytahna

10 kuivattua suurta punaista chiliä

2 tl katkaraputahnaa

2 tl korianterinsiemeniä

1 tl valkopippureita

1 tl kuminansiemeniä

2 salottisipulia

10 valkosipulinkynttä

2 sitruunaruohonvartta (valkoinen osa)

1 rkl galangalia

2 rkl korianterinjuurta

1 tl limenkuorta, raastettuna

Laita chilit kiehuvankuumaan veteen likoamaan noin 20 minuutiksi. Halkaise, poista siemenet ja pilko liotetut cilit. Kuumenna uuni. Pakkaa katkaraputahna alumiinifolioon. Laita korianterinsiemenet, valkopippurit, kumina ja katkaraputahnapaketti uuninkestävään astiaan. Paahda mausteita parin minuutin ajan, kunnes aromit alkavat tuoksahdella nenässä. Varo polttamasta mausteita, se käy salamannopeasti. Katkaraputahna voi vaatia muutaman minuutin pitemmän paahtoajan.

Jauha mausteet huhmareessa hienoksi. Laita katkaraputahna, mausteet ja muut ainekset pilkottuna tehosekoittimeen ja jauha hienoksi tahnaksi.

Tällä reseptillä tulee noin 10 rkl tahnaa. Ylijäävä osa kannattaa pakastaa pienissä erissä, esim. jääpalarasiassa.

 

01.04.2009 - 12:35

Tämä ruoka on tehty jälleen pelkästään Siiviläsuuta silmälläpitäen, siksi mausteet on karsittu minimiin. Siiviläsuu veti lootan kitusiinsa juurikaan nikottelematta ja pyysi lisääkin vielä. Maukasta taisi olla.


purjon valkoinen osa

n.1 l pinaatinlehtiä

800g perunoita

350g lohta

2 ½ kermaa tai vastaavaa kasvirasvavalmistetta

parmesanraastetta

Kuori ja suikaloi perunat. Pilko lohi ja mausta sitruunalla ja yrttisuolalla. Silppua purjo ja pinaatti hienoksi silpuksi. Levitä uunivuoan pohjalle puolet perunoista, lohipalat ja pinaatti-purjosilppu. Lisää loput perunat, kerma ja juustoraaste. Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin kolme varttia. Ota lämpö pois ja jätä halutessasi vielä hetkeksi hautumaan.

 

29.03.2009 - 11:25

Lohiprojekti jatkuu viskin voimalla.

600g lohifilettä

suolaa

2 rkl agavesiirappia

4 rkl viskiä


maa-artisokkavaahto:

500g maa-artisokkaa

1 ½ dl Lindahlsin turkkilaista partaäijää

2 munankeltuaista

½ dl rypsiöljyä

2 tl valkoviinietikkaa

suolaa, valkopippuria


Kuutioi lohi. Yhdistä marinadin ainekset ja laita lohikuutiot marinoitumaan pariksi tunniksi. Laita marinoituneet lohikuutiot leivinpaperin päälle uunipellille ja paista grillivastuksen alla kypsiksi.

Kuori maa-artisokat ja laita ne heti sitruunalla maustettuun veteen, etteivät pääse mustumaan. Keitä maa-artisokat kypsiksi, kaada vesi pois ja soseuta ne tehosekoittimessa. Lisää soseeseen munankeltuaiset ja viinietikka, sekä öljy pienissä erissä. Sekoita jugurtti joukkoon ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

Rapeat maa-artisokkasuikaleet:

Leikkaa raaka maa-artisokka 1mm paksuisiksi viipaleiksi ja sen jälkeen viipaleet 1mm:n suikaleiksi. Kuumenna rypsiöljyä pienessä kattilassa ja keitä suikaleet kullanruskeiksi. Nosta talouspaperille ja valuta liika öljy pois. Koristele maa-artisokkasose rapeilla suikaleilla.

 

22.03.2009 - 10:19

Tästä kastikkeesta tulee täyteläistä ja pehmeää ilman voita ja kermaa. Runsaasti kasviksia sisältävä kastikepohja on erittäin muuntelukelpoinen ja käytän sitä usein arkisessa ruoanlaitossa, mutta valkoviinillä ja sahramilla höystettynä siitä tulee juhlavanmakuista viikonlopun pastakastiketta.    

200g raakoja jättikatkaravunpyrstöjä

200g kampasimpukanlihaa


Kastikepohjaan:

oliiviöljyä

3 porkkanaa

1purjo

1 sipuli

8 kirsikkatomaattia

1 ½ dl valkoviiniä

1 dl kalalientä


Kastikkeen viimeistelyyn:

3 valkosipulinkynttä

½ punainen chili

persiljaa

mustapippuria

sahramia

1 dl valkoviiniä


Pilko sipuli, purjo ja porkkanat. Halkaise kirsikkatomaatit. Kuumenna oliiviöljyä pannulla, lisää kasvikset ja kuullota muutaman minuutin ajan. Kaada valkoviini ja kalakastike kasvisten päälle ja hauduta kunnes kasvikset pehmenevät. Jätä jäähtymään. Kaada jäähtyneet kastikeainekset tehosekoittimeen ja soseuta tasaiseksi.

Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä kunnes se on al dente. Pastan kiehuessa valmista kastike loppuun. Kuumenna oliiviöljyä pannulla. Lisää valkosipuliviipaleet ja pieneksi silputtu chili. Kuullota hetki. Lisää persilja, mausteet ja valkoviini. Anna kiehua hetki ja lisää kastikepohja. Kuumenna kastike. Lisää kampasimpukanlihat, sekä katkaravunpyrstöt. Anna pulpahtaa pari kertaa, kunnes katkaravunpyrstöt muuttuvat vaaleanpunaisiksi.

Valuta pasta lävikössä ja sekoita kastikkeen joukkoon. Jatka kypsentämistä minuutin ajan ja tarjoile heti.

 

16.03.2009 - 13:30

Makuaisti on yksilöllinen, eikä makuaisoista kannata kiistellä, minä en pidä lämpimästä lohesta. Lohen terveellisyys on kuitenkin kiistaton tosiasia ja olenkin päättänyt laajentaa makumaailmaani ja totutella syömään myös lohta. Lohi on Siiviläsuun lempiherkkuja, mistä olen hyvin iloinen, olisi vain mukavaa kun koko perhe voisi syödä samaa ruokaa, myös lohipäivinä. Projektini etenee hyvin, olen viimeaikoina syönyt jo useita itselaittamiani lohiruokia.

”Projekteihin liittyy usein jotain monimutkaisia, esimerkiksi vaikeasti ennakoitavia tai erityistä luovuutta ja erikoisosaamista vaativia tehtäviä" on suora lainaus Wikipediasta. Nämä vaikeasti ennakoitavat riskit ovat saaneet minut vielä pidättäytymään esimerkiksi työpaikkaruokailun lohiruoista, minun on ostettava ja laitettava kalani itse. Projektini vei minut Hakaniemen halliin hakemaan tuoretta merilohta Bella Vanilla -blogista nappamaani ruokaohjetta varten.

Laitoin yrttikastikkeeseen vähän reippaammin valkosipulia. Ajattelin turvata selustani ja peittää kastikkeella mahdollisesti epämiellyttävän kalan maun. Valkosipulilisäys oli täysin turha. Kala oli hyvää, mutta varmuuden vuoksi kuorrutin vartaani reippaalla kastikemäärällä.

Kastike:

1 puntti ruohosipulia

1 puntti persiljaa

3 valkosipulinkynttä

1 rkl kapriksia

2 jääpalakuutiota minttua

oliiviöljyä, suolaa, pippuria

 

Grillasin lohivartaat uunissa, grillivastuksen alla. Tarkoitus oli grillata ne nopeasti kovassa lämmössä ja saada niihin ruskeaa pintaa, mutta Siiviläsuu oli säätänyt lämpötilaa alaspäin huomaamattani (tämä niitä kuuluisia vaikeasti ennakoitavia riskejä). Se kelmi pääsee näköjään ropeltamaan nappuloita, vaikka liesisuoja on alhaalla. Sama juttu pyykinpesussa. Pelkään sitä hetkeä, kun nappula on käännetty 90 asteeseen ja koneessa on kolmenkympin pyykki. Pyykkikoneeseen ei edes ole suojia saatavilla. Se nappulaongelmista, ruskeaa pintaa ei siis saatu. Ensi kerralla kokeilen parilaa tai laitan pojan häkkiin odottamaan ruokailua.

Lisäkkeeksi tein lämpimän salaatin purjosta, porkkanasta, tomaatista ja ruukkusalaatista. Suikaloin purjon valkoisen osan pitkittäin ohuiksi suikaleiksi. Kuullotin purjon ja ohuet porkkanaviipaleet oliiviöljyssä hieman pehmeiksi. Lisäsin tomaattikuutiot (tomaatista poistin siemenet) ja revityn salaatin pannuun ja kääntelin nopeasti öljyssä, niin ettei kummankaan pehmennyt. Maustoin salaatin suolalla, pippurilla ja hunajalla.

Olen lähempänä tavoitettani, tämä ruoka oli todella hyvää.

 

08.03.2009 - 19:23

Siskot kokkaa -blogi heitti hiuksianostattavan jännittävän ruokahaasteen maaliskuulle. Lähikaupan vaaka tulisi ratkaisemaan valmistettavan raaka-aineen, jolle kaveriksi tulisi kokata kotimaista kalaa.

Vaakanumero 42:n arvoitus ratkesi ja nappulan takaa paljastui maustekurkku. Höh, oli ensimmäinen ajatukseni, mutta jo kalatiskille päästyäni mieleeni oli piirtynyt seuraava suunnitelma:

Savusiikaa ja remouladekastiketta


Ostostentekovaiheessa en tullut ajatelleeksi, että asustamme kerrostalossa, kaupungin keskustan tuntumassa, eikä savustuspönttö kuulu taloyhtiömme pienen parkkipaikoilla täytetyn pihan varustuksiin ja vain todella painavat syyt saavat minut hylkäämään kotikeittiöni. Tämä oli sellainen syy. Kokonainen siivottu siika sai lauantaina ylleen kevyen suolauksen ja pääsi pakettiinsa odottelemaan seuraavaa päivää. Lauantai-iltana valmistui myöskin majoneesipohjainen maustekurkkuinen remouladekastike.

Remouladekastike

Tee ensin majoneesi: Majoneesin valmistus ei ole hankalaa kun muistaa pari perusasiaa. Välineiden on oltava puhtaita ja kuivia ja ainesten huoneenlämpöisiä. Valmistusta helpottaa huomattavasti sähkövatkain. Oliiviöljyä kannataa maistaa ennen majoneesintekoa, sillä voimakkaan makuinen öljy tuo oman arominsa majoneesiin.

2 munankeltuaista

½ rkl dijon-sinappia

2 ½ -3 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä

1 rkl valkoviinietikkaa

suolaa

valkopippuria, myllystä

Sekoita kulhossa sinappi, puolet etikasta ja keltuaiset. Kaada oliiviöljyä ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lisää loppuvaiheessa loppu etikka ja mausteet.

 


Lisää majoneesin joukkoon:

200g ranskankermaa

2 rkl kaprista

1 lihava maustekurkku, pieneksi hakattuna

4-6 anjovisfileetä (n.20g), hienonnettuna

½ dl persiljaa, hienona silppuna

½ dl ruohosipulia, hienonan silppuna

2 rkl hunajaa

suolaa, valkopippuria, sinappia, maun mukaan

Määrät ovat ohjeellisia, itse laittelin suurin piirtein näillä mittasuhteilla, mutta kastiketta kannattaa maistella ja tehdä siitä oman makuinen.

Sunnuntaiaamuna suunnistimme koko perhe, siika kainalossa kohti Keski-Uudenmaan savustusparatiisia, ystäväperheemme vieraanvaraista ulkokeittiötä, jossa savustamon puoli oli huomaavaisesti avattu meitä varten.

Savustuspöntön pohjalle tulee paksuhko kerros leppälastua ja muutama sokeripala. Sokerin tarkoitus on antaa väriä ja kiiltoa kalan pintaan. Purun päälle asetetaan metallinen levy, joka kerää valuvan rasvan sekä ritilä. Ritilän voi voidella öljyllä, ettei kala tarttuisi siihen kiinni.

Kala kuivataan ja sulamattomat suolarakeet pyyhkäistään pois, jonka jälkeen kalan voi laittaa pönttöön. Kansi kiinni ja pönttö tulelle. Valmistamamme kala oli reilun kilon kokoinen ja se valmistui noin puolessa tunnissa. Kun kalan evä irtoaa, on se valmista. Kalan sisään voi myös kurkata ja jos liha ei ole läpikuultavaa, se on kypsää.

 

Kalan kanssa tarjoillaan kesäisesti keitinperunaa ja remouladekastiketta. Näin tuli grillikausi avattua, kesää kohti mennään.

 

 

24.02.2009 - 09:54

Perjantaina tuli ensimmäinen tili kotihoidontuella eletyn jakson jälkeen. Tilistä leijonan osan lohkaisi laukku, jota olin jo alkusyksystä käynyt silittelemässä eräässä keskustan liikkeessä. Perjantai-iltapäivällä, töistä päästyäni lensin laukkuliikkeeseen ja juhlavin mielin lunastin itselleni tämän ylellisyystarvikkeen. Elämän kalleus alkoi pyörryttää minua vasta ruokakaupassa ja perhettä on nyt ruokittu pakasteseillä, kaalilla ja kas, tonnikalalla:

Tonnikalapasta:

2 varsisellerin vartta

1 sipuli

3 pientä porkkanaa

3 valkosipulinkynttä

2 anjovisfileetä

1 prk tomaattimurskaa

2 rkl tomaattipyreetä

kasvislientä

basilikaa

1 prk tonnikalaa

pinjansiemeniä

keltaisia rusinoita


Silppua sipuli, valkosipuli, porkkanat ja varsiselleri hienoksi silpuksi. Selleri antaa mielestäni todella hyvän lisän tomaattikastikkeen makuun, en vain missään nimessä halua sellerinpalasta suuhuni pureksittavaksi. Silppusin sellerit siis todella pieneksi bamixin monitoimisilppurilla. Samalla hurautuksella meni silpuksi niin sipulit, kuin porkkanatkin, eivätpä jääneet nekään Siiviläsuun siivilään.

Kuullota silppua oliiviöljyssä pannulla. Lisää anjovis ja mössää se puuhaarukalla tahnaksi. Lisää kasvisliemi, tomaattimurska, tomaattipyree, rusinat ja basilika. Hauduta kastiketta puolisen tuntia. Lisää paahdetut pinjansiemenet ja tonnikala. Anna kiehahtaa hissukseen. Tarjoa pastan ja parmesanraasteen kanssa.

22.02.2009 - 09:26

Täma ohje on ”vähän-niinku-thaimaalainen”, tarkoittaen siis sitä, että kaikki vähänkin erikoisempi on korvattu jollakin kaapista löytyneellä arkisemmalla tuotteella: katkaravut pakasteseillä, tuore kookos pussihiutaleilla ja hapanimelä luumusäilyke vauvanruoalla. Tuloksena oli kuitenkin maukas ja erilainen kalapihvi. Currytahnan voi valita oman maun mukaan, minulla sattui olemaan punaista valmistahnaa, joten käytin sitä.


Kalakakkuset:

1 paketti pakasteseitä

1 dl kookoshiutaleita

1 rkl currytahnaa

5 kevätsipulia

kourallinen korianterinlehtiä

suolaa

öljyä


luumukastike:

1 rkl luumusosetta

1 ¼ riisiviinietikkaa

1 dl sokeria

1 tl hienoksi hakattua chiliä

Tee ensin kastike. Kaada viinietikka kattilaan ja kuumenna varovasti. Lisää sokeri ja luumusose. sekoita kunnes sokeri on sulanut ja anna kiehua siirappimaiseksi. Kaada kulhoon ja lisää chili, siirrä sivuun jäähtymään.

Laita kalapihviainekset tehosekoittimeen ja sekoita suht tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta pihvejä ja paista ne öljyssä pannulla. Valuta liika öljy pihveistä talouspaperin päällä ja tarjoa luumukastikkeen ja vihannesten kanssa.


Uunivihannekset:

punainen ja vihreä paprika

sipuli

munakoiso

valkosipulia

oliiviöljyä

merisuolaa


Pilko kasvikset reiluiksi paloiksi. Itketä munakoisoviipaleet. Nosta palat uunivuokaan ja kaada päälle reippaasti oliiviöljyä, lisää viipaloitu valkosipuli ja suolaa, sekoita. Grillaa vastuksen alla ruskeapilkullisiksi.

 

13.02.2009 - 18:34

Kun pikkulapsi alkaa syödä muun perheen kanssa samaa ruokaa, tulee entistä enemmän kiinnitettyä huomiota siihen, mitä omaankin suuhunsa laittaa. Pidän itseäni kaikkiruokaisena, syön maksaa, veriruokia, äyriäisiä, nilviäisiä, melkein mitä vain, paitsi lämmintä lohta. Lohi vain tökkäisee kurkussa ja alkaa tehdä tuloaan ulospäin. Olen yrittänyt kovasti, sillä lohen rasvat ovat äärimmäisen terveellisiä, ei vain minulle, vaan etenkin pienelle Siiviläsuulle. Rakkaani, puoliskoni EritysialojenAsiantuntija kysyy säännöllisesti; "onko Siiviläsuu syönyt lohta tällä viikolla?" Hän pelkää, että poika parka jää vaille omegoitaan ja kokee äitinsä kohtalon, jonka on tyytyminen mekaanisiin aivoihin ja ameban muistikapasitettiin. Siiviläsuu on saanut lohta tällä viikolla, viimeviikolla ja sitä edellisellä ja ihan joka viikko siitä asti, kun hän sai kalaa alkaa syömään, useinkaan minä en ole silloin osallistunut aterialle.

Yritin nyt tehdä lohiruoan, jota voisimme molemmat syödä. Heti ponnahti ajatuksiin seuraava pulma: Normaalisti käyttäisin kastikkeen tekoon kermaa. Olen elävä esimerkki siitä, etteivät Pekka Puskan teesit päde jokaiseen. Vuosien kermalla ja voilla läträäminen, ei ole vienyt minua perikatoon, päin vastoin. Kokonaiskolesteroli on kolmen kieppeillä ja suhteet kunnossa, mutta entä Siiviläsuu. Mitä jos hänen maksansa ei poista pahoja rasvoja samalla tavalla kuin minun? Voiko hoikalle Siiviläsuulle antaa kermaa? Onko parempi antaa kasvirasvavalmisteita? Kuka sen tietää mitä niissä sitten on ja miten ne vaikuttavat pieneen mieheen, keinotekoisia valmisteita kun ovat. Kaikkea sitä joutuu miettimään, tämä ihmispolo. Olen tullut siihen lopputulokseen, että yritän valttää Siiviläsuun annoksissa molempia peikkoja, mutta jos jotain päätän laittaa, vähän vuorottelen kerman ja kasvirasvavalmisteen välillä.

Kolmaskin pohdiskelun aihe on, koskien lohta. Lapselle ei suositella annettavaksi Itämeren lohta kovin usein sen korkeiden vierasainepitoisuuksien vuoksi, yleensä ostankin sitten norjalaista lohta, niin tälläkin kertaa. Se on edullista ja siitä saa leikattua kunnollisia kuutioita.

Kylmäsavulohipasta

200g kylmäsavulohta, paloina

200g lohifileetä, kuutioina

2 dl kermaa tai kasvirasvavalmistetta

1-2 salottisipulia, silputtuna

ruohosipulia

valkoviiniä

mustapippuria

Kuullota sipulia pannulla, lisää kylmäsavulohipalat ja paista hetki. Kaada kerma pannulle, lisää valkoviiniloraus ja lohikuutiot. Anna kastikkeen pulpahtaa pari kertaa ja jätä hautumaan miedolle lämmölle pariksi minuutiksi. Mausta suolalla, mustapippurilla ja ruohosipulilla. Keittelin arkipäivänä kastikkeen kanssa tummaa proteiinipastaa, mutta ihan kurmeetahan tästä saisi tuorepastalla. Lisää kastike keitetyn pastan joukkoon ja sekoita. Jätä vetäytymään noin viideksi minuutiksi ja tarjoile.

04.02.2009 - 19:06

2 dl ohra-riisisekoitusta

300g lohifileetä, kuutioina

4 dl vettä

kasvisliemikuutio

10 cm pala purjoa

1 muna

2 dl maitoa

1 dl juustoraastetta

tilliä

pippuria (esim. musta-, valko- ja viherpippurisekoitusta)

Kypsennä ohra-riisisekoitus pakkauksen ohjeen mukaan kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Sekoita keskenään maito, muna, juustoraaste, tilli ja pippuri. Voitele uunivuoka ja laita vuokaan hieman jäähtynyt riisisekoitus, lohikuutiot, silputtu purjo ja munamaito, sekoita kaikki keskenään. Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.

 

03.02.2009 - 19:09

Lähikaupan kalatiskillä oli tarjouskuhaa. Kuha grillattiin banaanin ja limen kanssa uunissa grillivastuksen alla. Alumiinifoliossa kalasta tuli tosi mehevää ja maukasta.

1 iso kuhafilee

suolaa

rouhittua mustapippuria

2 limeä

2 banaania

n. 10 kpl basilikanlehtiä

oliiviöljyä

Mausta kala suolalla ja pippurilla. Raasta yhden limen kuori, purista limestä mehu ja leikkaa toinen puolikkaiksi.

Viipaloi banani ja valuta limenmehu viipaleiden päälle. Anna banaanien maustua kymmenisen minuuttia.

Laita kalafilee nahkapuoli alaspäin alumiinifoliolle, ripottele raastettu limen kuori kalan päälle, lorauttele oliiviöljyä ja levitä banaaniviipaleet kalan päälle.

Pane basilikanlehdet banaanien päälle ja mausta suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä.

Kiedo kala alumiinifoliopakettiin, grillaa uunissa 20-30 minuuttia, kypsäksi. Tarjoile grillattujen limenpuolikkaiden kanssa. 

 

11.01.2009 - 18:37

No nyt napsahti mausteet kohilleen.



2 rkl limen kuorta, raastettuna
2 tl karkeaa suolaa
2 tl korianterin siemeniä, karkeana rouheena
2 tl mustapippuria, rouhittuna
1 1/2 tl inkiväärijauhetta
oliiviöljyä
tonnikalafileetä, n.2,5 cm paksuja
rucolaa
mizunaa
avocadoja


Kuivaa tonnikalafileet talouspaperilla. Sekoita keskenään limen kuori, suola, korianteri, pippuri ja inkiväärijauhe. Sekoita joukkoon n. ruokalusikallinen oliiviöljyä ja sekoita tahnaksi. Levitä tahnaa kalafileiden molemmille puolille.

Kuumenna öljyä pannulla ja paista tonnikalafileet kuumalla pannulla mediumiksi, noin 3-4 minuuttia /puoli. Jos haluat läpikypsää tonnoa, lisää paistoaikaa 1-2 minuuttia puolta kohden.

Tarjoile paistetut tonnikalafileet vihreän salaatin ja avocadolohkojen kanssa.


09.01.2009 - 19:37
Teen ruokavalion tarkistuksia vähintään kerran vuodessa. Yleensä aloittelen tutkiskelemaan repsahtaneita tottumuksia vasta kevättalvella, mutta jotenkin tänä vuonna sain sopivat fiilikset heti tammikuun alusta. Tarkoitus ei ole kärsiä, eikä kärvistellä, vaan syödä hyvää ja maha täyteen joka aterialla. Tänään herkuttelin katkarapuvokilla, johon voisi hyvin laittaa nuudeleita. Korvasin nuudelit kuitenkin vihanneksilla, kaalilla, iduilla ja retiisillä.

vokkiin:

4 rkl öljyä

1 rkl massaman-currytahnaa

2 munaa

6 kevätsipulia, ohuina viipaleina

400 g jättikatkaravunpyrstöjä

150g ituseosta (mungpapu, punainen- ja vihreä linssi)

10-12 retiisiä, ohuina viipaleina

200 g savoijinkaalia, suikaleina

1 dl maapähkinöitä, paahdettuna ja hienoksi hakattuna

4 rkl kalakastiketta

4 rkl limen mehua

korianterin lehtiä


Kuumenna öljy vokissa ja sekoita joukkoon currytahna.

Riko munat vokkiin, kypsennä minuutin ajan ja sekoita.



Lisää aineksia yksitellen, sekoita ja kuumenna hyvin aina lisättyäsi uusia aineksia. Lisää jättikatkaraunpyrstöt viimeisenä ja kypsennä vokkia kunnes katkaravut ovat vaaleanpunaisia ja kypsiä. Koristele korianterin lehdillä.

09.01.2009 - 16:20

Aikaisemmin tekemäni tonnikala-muusilaatikko on osoittautunut Siiviläsuun yhdeksi lempiruoista. Tänään väkersin uuden version tuosta muusi-soosi -lootasta Siiviläsuun pupellettavaksi.



Tonnikalasoosi:

2 rkl chilimarinoituja valkosipulinkynsiä

purjon valkoinen osa

500g paseerattua tomaattia

½ pkt viherpippurikoskenlaskijaa

2 tlk säilyketonnikalaa, vedessä


Muusi:

600g Oolannin pakastemuusiaineksia

500g maa-artisokkia

5 dl maitoa

vettä


Tee soosi: Silppua purjo ja valkosipulit pieneksi esim. tehosekoittimessa. Kuumenna öljyä pannulla ja kuullota sipuleita hetki. Kaada paseerattu tomaatti pannuun ja lisää hieman vettä. Kuumenna kastike. Lisää koskenlaskija ja jatka kuumentamista, kunnes juusto on sulanut. Lisää tonnikala ja sekoita hyvin.


Tee muusi: Kuori ja paloittele maa-artisokat, keitä kypsiksi. Kaada ylimääräinen vesi pois ja soseuta maa-artisokat sauvasekoittimella. Lisää maito maa-artiskkamuusiin ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää perunamuusiainekset ja sekoita kunnolla. Kuumenna muusi sekoitellen ja anna pulpahtaa pari kertaa. Jätä kannen alle hautumaan.


Voitele vuoka ja laita muusia ja soosia vuokaan kerroksittain. Viipaloi päälle tomaattia ja ripottele juustoraastetta. Laita vuoka 200 -asteiseen uuniin puoleksi tunniksi.

06.01.2009 - 17:59

Sokerin vieroitusoireiden vaivaama Vellipoika kokkaa kalaa ja ruusukaalia ja haaveilee herkkuhimon hälvenemisestä. Täydellä vatsalla on helpompi hallita jälkkärinkaipuuta.


Siikaa ja ruusukaalia

nahallisia siikafileitä

2 tomaattia

½ dl huuhdetuja kapriksia

2 dl mantelilastuja, paahdettuina

400 g ruusukaalia

voita

suolaa

sitruunamehua

persiljasilppua


Ruoanalitto kannataa aloittaa kirkastamalla voi. Kirkastettu voi kestää kuumempaa paistolämpötilaa, eikä juurikaan räisky.


Sulata suolaton voi kattilassa hiljalleen. Lisää lämpötilaa ja ala keitellä sulanutta voita noin 10-15 minuutin ajan. Vaahtoa kuoritaan keittämisen aikana pois, niin, että pinta pysyy kirkkaana. Voi otetaan pois hellalta ja annetaan seistä noin 10 minuuttia, kunnes hera on painunut pohjaan. Kirkastettu voi kerätään talteen varoen sekoittamasta pohjalla olevaa heraa kirkastetun voin sekaan.


Leikaa siikafileet kahteen-kolmeen annospalaan, mausta suolalla ja anna suolaantua 10-15 minuuttia. Aloita sillä aikaa ruusukaalilisäkkeen teko. Siikafileet paistetaan kirkastetussa voissa nahkapuolelta noin 3 minuuttia ja toiseltakin puolelta pari minuuttia.


Kuori tomaatit: Leikkaa tomaattien kuoriin ristiviillot ja upota ne 5–20 sekunniksi kiehuvaan veteen. Jäähdytä tomaatit kylmällä, juoksevalla vedellä. Kun vähän avittaa, kuoret liukuvat pois kuin itsestään. Poista siemenet tomaateista ja kuutioi ne.

Halkaise ruusukaalit ja irroita lehdet kannasta, kiehauta suolalla maustetussa vedessä ja jäähdytä nopeasti. Pyöräytä ruusukaalit kuumassa kirkastetussa voissa. Lisää tomaattikuutiot, kaprikset ja paahdetut mantelilastut. Mausta silputulla persiljalla ja sitruunanmehulla.


 

04.01.2009 - 19:02

...eli kaikkea mitä kaapista löytyy. Hupsin tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli. Minulle kävi toisin kuin hiirelle. Lähdin paistamaan tonnikalapihvejä, sainkin jotain enemmän, lopputulos oli tonnikala-vuohenjuustosalaatti. Näin se meni:

1. Paahdoin kurpitsansiemeniä kuivalla pannulla. 2. Tein dijon-sinappikastikkeen: 2 teelusikallista sinappia,  1/2 dl oliiviöljyä ja sitruunanmehu sekoitettiin kastikkeeksi. 3. Pesin ja revin salaatin ja asettelin sen lautasille, viipaloin kurkun ja retiisit. Ripottelin kurpitsansiemenet salaattipedille. 4.  Maustoin tonnikalapihvit suolalla ja runsaalla mustapippurilla ja paistoin öljyssä kuumalla pannulla. 5. Muistin, että jääkaapissa on vuohenjuustotangon jämä. Viipaloin sen ja koska grillivastus ei ollut päällä, paistoin sitä hetken pannulla ja asettelein tonnikalapihvien päälle. 6. Sekoitin dijon-sinappikastikkeeseen aimo lorauksen hunajaa.  7. Nostin pihvin salaattipedille, pirskottelin hunaja-sinappikastiketta päälle. 8. Poimin tiskipöydän reunalta aamiaiselta jääneen kananmunan, kuorin sen ja viipaloin salaatin reunalle.

Tuotos oli mainion makuinen. Seuraavan kerran teen tätä suunnitelmallisemmin. Hankin leveämpää vuohenjuustokiekkoa, josta saa kauniimman päälisen pihville ja laitan uunin lämpiämään ajoissa.

 

29.12.2008 - 19:37

Annos kahdelle ruokailijalle

1/2 l vettä

1 rkl oranssia currytahnaa

250 g vaaleaa kalaa

1 pieni raaka papaija paksuina viipaleina

suolaa

1 rkl kalakastiketta

1 rkl palmusokeria

2 rkl tamarindilientä

tuoretta korianteria

 

Tee tamarindiliemi. Liota kuivattua tamarindin hedelmälihaa (iso rkl) kuumassa vedessä (1/2 dl) noin   minuuttia. Sörssää haarukalla ja siivilöi tai poimi hedelmälihan roippeet pois mehusta.

Kiehauta vesi vokkipannussa, lisää currytahna ja sekoita hyvin. Lisää kala ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia. Lisää loput ainekset ja anna kiehua kunnes kala on kypsää ja papaijat pehmeitä. Lisää korianterinlehdet ja tarjoile.

Vähän munasin tämän ruokalajin, kun kuvittelin tulisen currytahnani peittävän pakastekalan maun. Liemi oli erinomaisen hyvää, currytahna toimi loistavasti, mutta pakastepuna-ahven ei kertakaikkiaan sopinut suuhuni tänään. Korianteripuskakin oli kuivahtanut ja lisäsin ruokaan säilykekorianteria, josta tulee kerrassaan aito maku, mutta ulkonäkö on ikävähkö. Tätä täytyy tehdä toisen kerran jostan toisesta kalasta.

 

20.12.2008 - 08:24

Kirjoitin aiheesta jo aikaisemmin, mutta laitan tähän reseptin vielä lyhykäisyydessään, ihan jo niitäkin herkkusuita varten, jotka kehuivat rapuja parhaaksi ikinä. Alunperin resepti on nyysitty Hyttysellinen timjamia -keittiöstä, kiitokset blogin keittiöpäällikölle.


Marinadi

½ dl omenamehua

2 rkl sokeria

kanelitanko

3 tähtianista

1 dl valkoviiniä

2 tl konjakkia


Keitä sokeria, kanelitankoa ja tähtianiksia omenamehussa noin 10 minuutin ajan. Lisää valkoviini ja konjakki. Laita sulatetut katkaravut kaksinkertaiseen muovipussiin ja kaada marinadi päälle. Minä laitoin tähtianikset mukaan pussiin ja ravuissa olikin mukava häivähdys aniksen makua. Ravut saavat marinoitua yön yli.


Ravut pujoitetaan varrastikkuihin, eli mahdollisimman tukeviin, alkupäästä karsittuihin rosmariinin oksiin. Laitoin loput rapuset tavallisiin varrastikkuihin, joiden päät koristelin rosmariinitupsuilla.


Vartaat paistetaan parilalla (tai uunissa grillivastuksen alla) kunnes ravut ovat vaaleanpunaisia ja kypsiä. Tarjoa ravut paahdetun valkosipuli-smetanadipin kanssa.


17.12.2008 - 13:11

Siiviläsuu on syömäpuuhissaan päässyt siihen vaiheeseen, että vähintään toisessa kädessä on oltava oma lusikka. Kalakeitto on pienelle kauhojalle aika haasteellinen ruoka, siksi lautaselle ei paljoa lientä laiteta. Valikoin Siiviläsuulle lähes risottoa muistuttavan pöperön ja nautiskelin liemen itse.

 

1 l vettä

1 rkl hummerifondia

2 dl risottoriisiä

400 g lohta kuutioina

2 porkkanaa kuorittuna ja silputtuna

1 makea paprika, silputtuna

1 pieni sipuli silputtuna

pätkä purjon valkoista osaa

2 tomaattia, ilman siemeniä, silputtuna


Kasvikset on jälleen pilkottu helposti alasmenevään muotoon ja tilli jätetty pois. Tilli on armotta kukka. Keitto valmistuu siinä ajassa, minkä riisit vaativat kypsyäkseen. Kalat laitoin joukkoon vasta kypsennyksen puolivälissä.


01.12.2008 - 14:22

Tänään on ruoanvalmistuksen teemana "jemmaa juures, eli sapuskaa sihtikurkulle". Käytin aamun hiljaiset hetket surffaamalla blogeissa ja löysin Kropsua eväänä -blogista Tonnikala-perunasoselaatikko-ohjeen, johon olen tehnyt muutamia muutoksia.

Kaupoilla käydessä basilikapuskat houkuttelivat minut tuoksullaan ja oli pakko ottaa sekin tähän mukaan. Basilikan tuoksu on ihana! Tuoreen basilikan voi korvata kuivatulla tai jollakin muulla yrtillä, esim. provencalella.

 

 

800g valmista perunasosetta

2 purkkia tonnikalaa

500g paseerattua tomaattia

2 porkkanaa

2 maa-artisokkaa

purjon valkoinen osa

2-3 rkl Chilimarinoituja valkosipulin kynsiä

suolaa

mustapippuria

tuoretta basilikaa

1 tomaatti

juustoraastetta


Pilko purjo, porkkana ja maa-artisokka. Kuullota purjoa öljyssä, lisää porkkana- ja maa-artisokkapalat, sekä paseerattu tomaatti. Kypsennä, lisää vettä tarvittaessa. Soseuta tomaatti-juureskastike ja chilivalkosipulit tehosekoittimessa, lisää tonnikalat ja basilikasilppu kastikkeeseen. Pane uunivuokaan kerroksittain perunasosetta ja tonnikalaseosta. Levitä pinnalle tomaattiviipaleita ja juustoraastetta. Paista 200 asteessa ½ tuntia.

 

NjamNjam, sanoi siiviläsuu syödessään.

 

 

 

27.11.2008 - 14:06

Lohi on halpaa ja terveellistä ja tarjoan sitä lapselle vähintään kerran viikossa. Itse en ole mikään varsinainen lohen ystävä, mutta yritän parhaillaan ystävystyä.  Kiusaus valmistuu nopeasti pakasteistakin; valmiista kasvissuikaleista, peruna-sipulisekoituksesta ja lohikuutioista, mutta minä tein tänään näin:


500g lohta 

500 g kasvissuikaleita: 1 peruna, 1 porkkana, 1 punajuuri, pieni pala lanttua, pari maa-artisokkaa

1 sipuli

2,5 dl ruokakermaa tms.

2 rkl tomaattipyreetä

loraus hummerifondia

mustapippuria

suolaa, itse lisään suolan vasta omaan annokseen 


Pilko lohi kuutioiksi tai suikaleiksi. Kuori peruna, sipuli ja juurekset ja suikaloi Sekoita kasvikset ja kaada uunivuokaan, lisää lohipalat ja päälle vielä kerros kasviksia. Sekoita ruokakerman joukkoon tomaattisose ja mausteet, kaada vuokaan. Kypsennä kiusausta uunissa 200 asteen lämmössä reilun tunnin ajan.

 

 

22.11.2008 - 16:04

Tämä resepti on kehitetty yhdessä mieheni kanssa Portugalin matkan jälkeen vuonna 2006.

Lomamatkalla Albufeirassa ruokailimme useasti ravintolassa nimeltä O'Penedo. Alunperin päädyimme ravintolaan, sen makoisan suklaakakun ja uskomattoman upean näköalan vuoksi. O'Penedon ruokalista yllätti meidät monesti yksinkertaisilla, maukkailla annoksillaan.


Syyssateiden saavuttua aloimme koto-Suomessa muistella, miltä suosikkiruokamme maistui. Tässä on lopputulos. Kotimaassa myytävät jättikatkaravut tosin kalpenevat Portugalin JÄTTIjättikatkaravuille, joilla oli mittaa ainaskin 15 cm.

Jättikatkaravut O'Penedo

Kypsentämättömiä jättikatkaravunpyrstöjä

Tillipesto:

1 puntti tilliä

1 dl oliiviöljyä

1 dl Parmesanraastetta

kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä

valkopippuria

suolaa


Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Sekoita tehosekoittimessa kaikki pestoainekset tahnaksi.


Kypsennä katkaravun pyrstöjä hetki oliiviöljyssä. Lisää tillipesto ja jatka kypsentämistä muutama minuutti, kunnes parmesan on sulanut. Katkaravut ovat kypsiä, kun ne ovat muuttuneet vaaleanpunaisiksi, tämän jälkeen ne muuttuvat nopeasti sitkeiksi, joten tätä ruokaa on varottava hauduttamasta.


Jättikatkaravut voi tarjoilla haluamansa lisukkeen kanssa. Oma suosikkini on yksinkertaisesti höyrytetyt vihannekset, porkkana ja parsakaali.

 

Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on pian 3-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.