Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
05.05.2009 - 12:19

Latva-artisokka, tuo omituisen kaunis käpymäinen vihannes tarttui kouraani heräteostoksena. Lähdin hakemaan maitoa, ostin latva-artisokkia. Olihan artisokat laitettava, ihan koemielessä ja ensikertaa siis liikutaan näillä asioilla.

Latva-artisokan suomuja muistuttavat lehdet kätkevät sisäänsä syötävän pohjan, jonka päällä on tikkuinen, poisnyhtäistävä ”parta”. Myös lehtien pullea tyviosa on syötävää. Kypsät lehdet nypitään sorin irti tyvestä, dipataan kastikkeeseen ja nautitaan vetämällä pehmeä osa hampaiden välistä suuhun.

Hyvä latva-artisokka on painava ja kiinteä, sen suojuslehdet ovat pehmeät ja tiiviisti supussa. Väri on raikkaan vihreä tai vihreästä tummaan lilaan liukuva. Latva-artisokalla väitetään olevan sapen eritystä ja maksan toimintaa tukevia terveysvaikutuksia. Lisäksi sen väitetään alentavan kolesterolia ja poistavan nesteitä. Kolesterolia alentavia vaikutuksia kaivataankin, sillä latva-artisokka nautiskellaan voikastikkeen kanssa.

Ainekset

1 iso latva-artisokka ruokailijaa kohden

2 l kasvislientä

timjaminoksia

3 valkosipulinkynttä

2 dl oliiviöljyä

3 rkl valkoviinietikkaa

lisäksi vettä niin paljon, että artisokat peittyvät

Pane liemi kiehumaan, lisää mausteet. Kuori artisokan varret ja lyhennä niitä tarvittaessa. Poista huonot päälilehdet. Keitä artisokkia mausteliemessä 25-40 minuuttia artisokan koosta riippuen. Artisokan täytyy olla kokonaan veden alla, muuten lehdet tummuvat. Tämä osoittautui hankalaksi toteuttaa, sillä mokomat pulpahtelivat pintaan kelluskelemaan tuon tuosta. Ensikertalainen keittelijä sai herkutella siis tummuneilla yksilöillä.

Kypsyyden voi testata parhaiten hammastikulla tai haarukalla. Artisokka on kypsä kun pohja on pehmeä ja lehdet irtoavat helposti.

Kastike

¾ dl valkoviinietikkaa

5 dl vettä

1 tl kokonaisia valkopippureita

1 laakerinlehti

persiljan oksia

2 salottisipulia pilkottuna

3 munankeltuaista

100g voita

2 tippaa tabascoa

sitruunankuori

suolaa

Kuumenna kattila ja possauta viinietikka kuuman kattilan pohjalla. Lisää vesi, mausteet ja sipuli. Keitä seosta hiljalleen kunnes sitä on jäljellä noin 2 dl. Siivilöi kastike. Vatkaa keltuaiset kastikkeen joukkoon. Lisää voi pienissä erissä kastikkeen joukkoon samalla vatkaten. Mausta sitruunankuorella ja tabascolla. Lisää suolaa maun mukaan.

Ens kerralla keitetään enemmän...

23.01.2009 - 14:03

Tänään testasin kahta tuotetta, Silken tofua ja agavesiirappia, jotka molemmat olivat minulle entuudestaan aivan uppo-outoja. Appelsiineja ja hunajaa -blogi johdatti minut näiden lähes täydellisten dieettituotteiden jäljille. Silken tofu on tosi kevyttä ja sisältää hyvin vähän rasvaa ja hiilihydraatteja. Agavesiirapissa puolestaan on tavallista- ja hedelmäsokeria alhaisempi glykeeminen indeksi ja se on todella makeaa, eli sitä tarvitaan tositosipaljon vähemmän kuin normaalia sokeria.

Juustokakkuohje on myös nyysitty Appelsiineja ja hunajaa -blogista, tosin tein siihen joitakin muutoksia karpimpaan suuntaan. Keksit korvasin mantelirouheella ja maissintärkkelyksen kananmunilla, kun en muutakaan hyydyttäjää siihen sitten keksinyt.


1 Paketti Silken tofua

Loraus agavesiirappia

0,6 dl limen mehua ja raastettu kuori

3,5 dl kookosmaitoa

2 kananmunaa

manteli- ja saksanpähkinärouhetta, niin että pohja peittyy.


Ripottele manteli- ja pähkinärouhe vuoan pohjalle. Hienonna tofu tehosekoittimessa, lisää limen mehu ja raastettu kuori, sekä kookosmaito, agavesiirappi ja kananmunat. Anna koneen käydä, kunnes massa on aivan sileää ja täysin sekoittunutta. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutta.

Kaada massa vuokaan. Minulle kävi niin, että lorauttelin seoksen vähän liian reippaasti ja pähkinärouhe sekoittui taikinaan. Jäi niitä rouheita pohjallekin, mutta tässä kohtaa olisi pitänyt vähän hidastaa tahtia.

Laitoin vuoan uuniin 175 asteeseen ja paistoin, kunnes juustokakku oli hyytynyt. Tähän meni noin tunteroinen ja puolivälissä peittelin kakun pinnan leivinpaperilla, ettei päässyt ruskistumaan.

 

03.12.2008 - 07:44

WTF? Mikä tämä on? Ovatko grandilla-passion -hedelmät arkipäivää keittiössäsi? Minä ainakin olen ihmeissäni. Lähikaupan valikoima yllättää toisinaan, tavalliset kärsimyshedelmät puuttuivat, mutta sen sijaan tarjolla oli tällaisia.


Grandilla-passion näyttää olevan rusehtavan-punertavan kellertävä ja tummuvan kypsyessään. Ostaessani hedelmät, ne tuntuivat jotenkin oudon keveiltä, aivan kuin olisi saanut pelkät kuoret, kypsempinä hedemät tuntuivat painavammilta. Toisin kuin ne passion -hedelmät, joihin olen tottunut, nämä grandillat eivät ole rypistyneet lainkaan.


Avasin hedelmät rohkeasti. Kuori rapsahti rikki ja hedelmät paljastivat sisimpänsä. Tummempi olikin jo ylikypsä, vaaleampi selvästi parempikuntoinen. Hedelmän syötävä siemensössö on vihreää, siemenet ovat isohkoja ja maku on lähellä passionhedelmän makua. Tarkoitukseni oli käyttää hedelmät jälkiruoan kastikkeena, mutta ulkonäkö on niin lähellä sammakonkutua, ettei houkuta. Lusikoin epäilyttävän klöntin suuhuni, makealta maistui, mutta mihin tätä voi käyttää?

 

25.11.2008 - 14:12

Tänään koekeittiö testaa työvälineen, jolla perheenemännän työtaakkaa saadaan jälleen kevennettyä. Onko näin? Se selviää kohta.

Mielenkiintoni kohteena on mangonkivenpoistaja, sillä saattaa olla virallinenkin nimi, mutta kutsuttakoon sitä nyt tällä kertaa vaikka tällä pitkähköllä ja epäkäytännöllisellä nimellä. 

Mango asetetaan tukevalle alustalle pystyasentoon ja mangonkivenpoistaja työnnetään mangon läpi.

Mango on nyt kolmessa osassa, hedelmälihat kauniisti reunoilla ja kivi keskellä. Minun mangoni olivat melko pieniä ja kiven ympärille jäi vielä aika paljon järsittävää.

Hedelmälihat leikataan veitsellä ruudukoksi, kuori jätetään ehjäksi. Mangonpuolikas käännetään nurinpäin ja mangonpalat napsitaan irti kuoresta.

Tämähän oli helppoa ja nopeaa, aikaa säästyi vaikka kuinka... tässähän ehtisi vielä vaikka pulkkamäkeen.

Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on 2-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.

 

 

Visiittisi on havaittu

Satunnaislukugeneraattori

asennettu  25.11.200

...minne lie kadonnut...

 

Tällä hetkellä