|
|
|||
|
18.08.2009 - 09:13
Tätä reseptiä kannattaa ihan ehdottomasti kokeilla. Kastike oli todella hyvää, yleensä meidän perheessä kastiketta kuluu todella vähän, mutta tämä nuoltiin kattilanpohjia myöten kaikki. Ohjeella kastiketta riitti kahden ja puolen hengen annokseen. Siiviläsuukin piti kovasti, risotto aiheutti itkukohtauksen, mutta liha ja kastike maistuivay hyvin.
Kastike 2 salottisipulia 1 porkkana voita 1 kanelitanko 3 dl punaviiniä 2 laakerinlehteä 3 valkosipulinkynttä 2 timjaminoksaa 2 rosmariininoksaa 1 rkl pinjansiemeniä 5 tl passionhilloa 2 dl kanalientä pippuria 25 g tummaa suklaata (yli 70%) lehtipersiljaa, hienonnettuna n. ½ dl Hienonna salottisipulit, kuori ja pilko porkkana. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulia ja porkkanaa voissa viitisen minuuttia. Lisää mausteet, punaviini, murskatut pinjansiemenet ja hillo. Keitä kastiketta noin 20 minuuttia. Lisää kanaliemi ja rouhi mustapippuria kastikkeen joukkoon. Kiehauta taas ja alenna lämpöä heti kun kastike kiehuu. Keitä kastiketta kokoon kunnes jäljellä on noin puolet alkuperäisestä nestemäärästä. Siivilöi kastike. Lisää suklaa ja sekoita se hyvin kastikkeen joukkoon. Lisää lopuksi hienonnettu persilja. Ankan rintafileet Viillä ankanrintaan rasvapuolelle ruudukko. Laita ankanrinnat kylmälle pannulle ja kuumenna pannu kuumaksi. Paista ankanrintoja niin kauan kunnes rasva on suurimmaksi osaksi sulanut ja jäljelle jäänyt rasva erittäin rapeaa. Kahdesta ankanrinnasta irtosi paistamalla yli desilitra rasvaa ja tähän kului hieman alle kymmenen minuuttia. Käännä ankanrinnat ja paista nopeasti toiselta puolelta. Mausta fileet suolalla ja pippurilla ja kypsennä 200 asteisessa uunissa 8 minuuttia. Anna fileiden vetäytyä ennen viipalointia. Kvinoa-pinaattirisotto Mikä on kvinoasta tehdyn risotton tyyppisen lisäkkeen nimi? Kvinotto? Tämäkin ohje on kahdelle ja puolelle ruokailijalle. 1 ½ dl kvinoaa 3 dl vettä suolaa 150 g pakastepinaattia 1 dl smetanaa 1 rkl sitruunamehua suolaa, mustapippuria Huuhtele ja kypsennä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata pinaatti. Sulata voi isossa pannussa, lisää pinaatit ja kvinoa. Lisää smetana ja mausteet.
07.02.2009 - 19:44
Ankanrintafileet ovat isoja. Periaatteessa yhdestä fileestä riittäisi kahdelle, mutta sekä minä, että puoliskoni olemme molemmat huomanneet pitävämme enemmän fileen kapeammasta päästä. On siis aivan mahdotonta päättää, miten se filee jaettaisiin. Tavallaan Siiviläsuu on tullut ratkaisemaan ongelmamme, hän istuu pöydän päässä, oma iltapuuro jo vatsassaan, vaatimassa "isääää" eli lisää ankanlihaa, posket rasvasta kiillellen. On siis aivan pakko ostaa kaksi fileetä à 350g kappale. Toisaalta, syömme aika keveitä lisäkkeitä, joten ankanrintaa maistuu isompikin palanen.
Kastike 2 salottisipulia 2 dl punaviiniä 1 dl ankanrintojen paistossa syntynyttä nestettä 2 rkl balsamiviinietikkasiirappia ½ dl portviiniä voita suolaa, mustapippuria Keitä punaviini ja silputtu sipuli kattilassa kunnes punaviini on haihtunut puoleen. Lisää paistoliemi ja portviini ja kiehauta seos. Kiillota kastike lisäämällä suolatonta kylmää voita kevyesti sekoittamalla. Lisää balsamiviinietikkasiirappi ja mausta suolalla ja pippurilla. Balsamiviinietikkasiirapin voit korvata balsamiviinietikalla ja sokerilla. Hunaja-sipulimarmeladi Ensi kerralla, joka tulee takuuvarmasti, valmistan tätä kaksinkertaisen satsin: 2-3 sipulia 2 rkl hunajaa 1 rkl voita 1 appelsiini mustapippuria Viipaloi sipulit ohuiksi viiapleiksi ja kuullota voissa. Lisää juokseva hunaja ja appelsiininkuoresta vuoltuja ohuita suikaleita Lisää appelsiinin mehu ja anna sipuleiden hautua hiljalleen pehmeiksi. Mausta pippurilla. Karpimman version voisi valmistaa korvaamalla osan hunajasta makeutusaineella tai vaihtamalla sen kokonaan esim agavesiirapiksi. Makeutta ei voi jättää kokonaan pois, enkä nipota silloin kun herkutellaan, joten hunajalla mentiin!
Ankanrinta Laita ankanrinnat kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin. Kuumenna pannu ja ruskista rasvapuoli hyvin rapeaksi. Käännä ankanrinnat ja ruskista ”vatsapuolta” vain hetken. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista uunissa 200 asteessa 8-10 minuuttia. Anna vetäytyä hyvin ennen viipalointia. Paista ankanrintojen päälle vähässä voissa siitakesieniä ja tarjoile hunaja-sipulimarmeladin sekä balsamiviinietikkakastikkeen kanssa.
14.12.2008 - 18:35
Ankan rintafileetä (1/ruokailija) suolaa mustapippuria Ota ankan rintafileet huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Viillä rasvakerrokseen ristikkokuvio veitsellä. Laita fileet kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin. Paista fileitä kunnes rasva on kauniin värinen ja rapsakka. Käännä fileet ja paista kaunis väri toisellekin puolelle. Nosta fileet uunivuokaan, mausta suolalla ja pippurilla ja paista 175 asteessa noin 8 minuuttia, liha saa jäädä punertavaksi. Anna fileiden vetäytyä muutama minuutti ja sivele pintaan vadelmasiirappia. Tarjoile artisokka-fenkolihöystön kanssa. 05.12.2008 - 08:27
Ihanaa "syödä kuormasta"! Laitoin kalkkunan rintafileen eilen marinoitumaan ja tänään vähän käätelen sitä... ja maistelen. Meidän perheessä marinoitu kalkkuna on ollut varsinaisesti joulunodotuksen ruoka. Tänäkin vuonna kalkkuna marinoituu itsenäisyyspäiväksi. Joskus on vietty ihanaa joulua ihan kahdestaan ja silloin tällaista on ollut meillä joulupöydässä kinkun tilalla. Kalkkuna säilyy hyvin marinadissaan ja jämiä voi veistellä leivänpäälle tai siitä voi tehdä salaatteja tai kalkkunarullia erilaisilla täytteillä. Marinoitu kalkkuna noin 1kg kalkkunan rintafileetä 2 rkl oliiviöljyä Marinadi 1 ½ hunajaomenaviinietikkaa 1 dl valkoviiniä 1 dl vähäsuolaista soijakastiketta 2 rkl hunajaa valkosipulia viipaloituna 1 sipuli viipaloituna Hiero kalkkunanpalaan öljyä ja kypsennä 175 asteessa tunteroinen tai kunnes lihamittarin lämpötila on 75 astetta. Sekoita mausteliemi ja pane kypsä liha jääkaappiin marinoitumaan ainakin vuorokaudeksi. Lihaa on hyvä käännellä välillä. Siivilöi marinadi. Kalkkunan voi tarjota pääruokana esim. mustatorvisienirisoton kanssa. Maustelientä voi halutessaan valella kastikkeeksi lihalle.
|
Kirjoittaja
Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on 2-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja ikuinen laihduttaja.
Kategoriat
Sivut
Mukavat blogit täältä:
Ruokatietoa ja reseptejä
|
||