Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
02.02.2010 - 13:52

Siiviläsuu sai lentsun. Palasin vuosi sitten töihin ja tämä oli ensimmäinen kosketus ”normaaliin” pikkulapsen äidin elämään räkänokkineen ja lapsisairas -päivineen. Virus iski jo edellisen viikon lopulla ja vietimme torstaita vällyjen välissä, molemmat kuumeisina, sekä äiti, että lapsi. Perjantaina Siiviläsuu tuntui olevan terve, mummo hyppäsi hoitoremmiin ja minä käväisin töissä hoitamassa pari ns. kiireellistä asiaa. Viikonloppuna oltiin mukamas terveitä, mutta maanantain vastaisena yönä Siiviläsuun kuume nousi jälleen. Maanantai meni isin kanssa kotona ja illalla käväistiin oikealla lääkärillä. Odotushuoneessa Siiviläsuu oli kovin huolissaan punnitsemisesta. Punnitseminen tuntuu olevan rokotustakin pahempi uhka pienen miehen elämässä. Ymmärrän Siiviläsuuta täysin, minäkin ihoan vaakaa.

Tiistaina Siiviläsuu heräsi vaille yhdeksän. Ensimmäisenä hän mietti, onko nyt kesä. Aivan kuin hän toivoisi olevansa talviunta nukkuva muumi, joka vaipuu uneen kinosten keskellä ja herää ihanaan kesäaamuun Linnanmäkineen ja Korkeasaarineen. Mikä pettymys, tiistaina ei vielä ollut kesä, päin vastoin lunta oli tulla tupruttanut koko aamun, eikä loppua näkynyt.

Lohturuokaa

Pieni poikani ei ollut moneen päivään syönyt juuri mitään ja päätin yrittää taivutella häntä syömään makaronivellin voimalla. Muistan itse lapsuudestani, että parasta lohturuokaa oli makaronivelli. Olemme veljeni kanssa järjestäneet jopa laajamittaisen mielenosoituksen makaronivellin puolesta. Marssimme banderollien ja plakaattien kanssa keittiössä ja husimme iskulauseita: ”Vaadimme makaronivelliä!”Makaronivelli oli ainoa asia, mikä sai riitaisan sisarusparin yhdistämään voimansa kaurapuuron hirmuvaltaa vastaan. Makaronivelli tepsi myös Siiviläsuuhun. Lusikallinen toisensa jälkeen löysi tiensä pieneen kitaan ja mies vahvistui silmissä.

Nallet liemessä

Makaronivelli

½ l maitoa

1 dl (tummaa) makaronia

vajaa 1 rkl vehnäjauhoja

suolaa, sokeria

Lämmitä maito teflonkattilassa kiehumispisteeseen ja lisää makaronit. Keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes makaronit ovat kypsiä. Vellimakaroni saa olla kypsää, ei al dente vaan suht lötkö. (Anteeksi, saapasmaan hienostunut pastakulttuuri.) Sekoita jauhot pieneen määrään maitoa ja lisää vellin joukkoon, anna pulpahtaa pari kertaa. Lisää maitoa, jos velli on liian paksua.

Muisteloita

Aamupalan jälkeen muisteltiin kesää valokuvien avulla. Katseltiin kaikki mahdolliset kuvat Siiviläsuun elämän varrelta. Siiviläsuu rakastaa omaa kuvaansa ja ääntään. Hän nauroi kippurassa viime kesäisille rantavideoilleen ja hekotteli omille hölmöille ilmeilleen. Huumorimiehiä, pidän siitä, että ihminen osaa nauraa itselleen. Minua ei koskaan omat valokuvat naurata, pikemminkin itkettää. Miten ihmeessä minä näytän aina aivan nuijalta joka kuvassa? Onko vika kamerassa vai kuvaajassa?

Lisää lohturuokaa

Siiviläsuu on perisuomalainen mies. Hän rakastaa makkaraa. Lounaaksi suuhun poimittiin siskonmakkarakeiton siskonmakkarat.

Välipala

Banaanit olivat jääneet tummumaan ja tein Perhe-lehden ohjeella banaani-porkkanamuffinsseja, tai muffineja. Onko muffinssin virallinen nimi muffini, vai miksi reseptit kulkevat niin usein sillä nimellä? Käytän mieluummin muffinssi -nimeä, tai muhvetti, kuten Siiviläsuu sanoo. Muffiini on jotenkin liian vaisu nimitys ihanan kuohkealle, vuoastaan tursuavalle leivonnaiselle, muffinssille.

Banaani-porkkanamuffinssit

2 munaa

1 ½ dl oliiviöljyä

1 ½ dl ruokosokeria

2 kypsää banaania soseutettuna

2 porkkanaa raastettuna

2 dl spelttijauhoja

1 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl soodaa

¾ dl auringonkukansiemeniä rouhittuna

2 tl kanelia

½ tl suolaa

vaniljaa

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää öljy vaahdotuksen aikana. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon banaanisose ja porkkanaraaste, sekä jauhoseos. Sekoita nopeasti. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Minulta on tämä muffinssin teko alkanut sujua, kun hankin kunnollisen mittalusikkasarjan. Teelusikallinen soodaa mitattuna teelusikalla tai mittalusikalla voivat olla aivan erimääriä. Tavallinen teelusikka on usein aivan liian pieni ja muffinssit eivät kohoa kunnolla, mutta nyt siis onnistuivat ihanasti.

Reikiä siivilässä?

Siiviläsuu on reipas poika, mutta puoliltapäivin hänellä alkoi ilmetä huolestuttavia käytöshäiriöitä. Vastoin kaikkia odotuksia söi kokonaisen porkkanan. Olen kahden vuoden ajan tarjonnut vihanneksia syötäväksi ihan joka ikinen päivä hyvin laihoin tuloksin. Olisko tuo vihdoin oppinut porkkananpurentaan, tai sitten tauti on lahottanut pojan jäärän pään.

Lapsityövoimaa

Lounaan jälkeen leppoisa sisälläolo alkoi tylsistyttää molempia ja laitoin lapsen imurointihommiin ja korjaamaan mopoa.

Äiti-lapsipäivä oli suloinen muistutus siitä, millaista oli olla lapsen kanssa kotirouvana. Onhan se ihanaa, mutta kyllä töissä pääsee niin paljon helpommalla. Miten mukavaa onkaan uinuttaa lapsonen päiväunille, keittää kahvit ja surffata netissä. Voi kunpa se pieni riiviö ei ihan vielä heräisi....

30.01.2010 - 15:49

Siiviläsuu on heikkona kaupan kerroskiisseliin. Miten lie siihen oppinutkin, kun meille ei juurikaan eineksiä osteta. Joskus on kuitenkin ostettu ja siihen jääty koukkuun. Koska pakastin pursuaa edelliskesän marjoja ja kaupan kiisseli pursuaa sokeria, päätin valmistaa tätä suuren suosion saanutta herkkua ihan itse.

Valitettavasti kerroskiisselin kanssa kävi kuten pinaattilettujenkin: Äiti suuressa rakkaudessaan paistoi lapselleen ihania lettuja, jonka seurauksena lapsi kierähti lattialle potkiskelemaan ja huutamaan: ”Ei kun niitä toisia lettuja!” ...siis mitä toisia? Saarioisen äidin tekemiä tietenkin. Niitä ”sopivia” ei ”kilpeitä” vaan ”sopivia”. Olen ällistynyt. Miten minun lettuni voivat olla ”kilpeitä”? Voivatko letut ylipäänsä olla ”kilpeitä” (kirpeitä suom.huom.) Ymmärrän, että kerroskiisseli voi olla kirpeää, mutta että myös pinaattiletut. Outo juttu.

Kirpeä mansikka-kerroskiisseli

Mansikkakiisseli

½ l vettä
pakasterasiallinen mansikoita
½ dl (hedelmä)sokeria
2-3 rkl perunajauhoja + 3 rkl vettä


V
aniljakiisseli
1/2 l maitoa
1/2 dl (hedelmä)sokeria
n.2 rkl maizenaa
vaniljaa

Mittaa kattilaan vesi, mansikat ja sokeri. Anna kiehua hiljalleen, kunnes marjat alkavat soseutua. Soseuta loppuun sauvasekoittimella tai haarukalla, riippuen miten soseena mansikat haluat. Laita takaisin liedelle.
Sekoita perunajauhot ja vesi keskenään ja lisää se ohuena nauhana höyryävän kuumaan nesteeseen. Anna pulpahtaa. Tarkista maku.

Valmista vaniljakiisseli: Mittaa kattilaan maito ja sokeri, sekä maizena.
Anna kiehua miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan. Mausta valmis kiisseli vaniljalla. Tarkista maku. Anna jäähtyä. Jaa annoskulhoihin ensin jäähtynyt vaniljakiisseli. Valuta pinnalle mansikkakiisseli ja jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.
 

28.10.2009 - 11:10

Virus iski viimein minuunkin. Ei nuhaa, ei yskää, ei saparoa ja siankorvia, ainoastaan kuumetta ja päänsärkyä. Aivot tuntuivat hölskyvän pääkopassa irrallisina ja silmäluomien raosta saattoi ainoastaan tirkistellä päivänvaloa. Pakko oli jäädä kotiin huilaamaan: Lepoasento sohvalta, TV päälle tuomaan rauhoittavaa taustahälinää, särkkäriä kitusiin ja untenmaille.

Kun heräsin, kokkaili Nigella uskomattomia herkkuja TV-ruudussa. Särky oli siinä vaiheessa helpottanut sen verran, että saatoin apaattisena tuijottaa kuinka ruoka toisensa jälkeen valmistui. Tuolloin minulla ei ollut aikomustakaan ruveta ruoanlaittoon, mutta jotain jäi silti muistiin. Kun olin jälleen tolpillani inspiroiduin kalapihvin tekoon. Kaikki alkuperäisen reseptin ainekset eivät taatusti ole mukana, mutta näin toteutuivat tölkkilohipihvit.

3-4 dl perunamuusia

2 tlk säilykelohta

tilliä

sitruunankuorta raastettuna

3 munaa

voita

öljyä

suolaa, kalamaustetta

tilliä

ruiskorppujauhoja

Tein ensin kunnon pottumuusin. Keitin kattiallisen jauhoista perunaa, survoin sen muusiksi, lisäsin voita ja erotin kalapihvejä varten 3-4 dl survosta. Jäähdyttyään, lisäsin perunan joukkoon munan, lohen, hienonnetun tillin ja mausteet. Sekoitin taikinan tasaiseksi ja leivoin siitä pihvejä. Pihvien on hyvä tässä vaiheessa kiinteytyä, joten laitoin ne kelmun päälle leikkuulaudalle ja jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Rikoin kaksi munaa ja rikoin haarukalla niiden rakenteen. Kastoin pihvit yksitellen ensin kananmunassa ja sitten korppujauhoissa. Paistoin pihvit runsaassa voi-öljyseoksessa.

 

 

10.09.2009 - 12:49

Siiviläsuu on kova poika syömään pinaattilettuja. Pinaattiletut ovat oikeastaan ainoa ruoka, jonka hän edes osaa nimetä ruokatoiveita kysyttäessä. Latunpaistosta syntyvä rasvankäry ei useinkaan houkuttele, enkä aina jaksa seisoa hellan ääressä paistotoimessa, niinpä päätin kokeilla pinnaattipannaria. Jospa siitä tulisi uusi suosikki.

vihreää kuumaisemaa
 

Pannariin tulee:

5 munaa

9 dl maitoa

n.5 dl vehnäjauhoja

n. 1 dl tattarijauhoja

150g pakastepinaattia, sulatettuna ja valutettuna

100g voita sulatettuna ja jäähdytettynä

Vatkaa munat, lisää jauhotja suolaa sekä sulatettu ja jäähdytetty voi. Sekoita taikina kunnolla ja anna turvota tunteroinen. Lisää pinaatti, sekoita kunnolla ja kaada leivinpaperille uunipellille. Paista 250 asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Jauhomäärät ovat viitteellisiä, minä en koskaan mittaa paljonko sitä tulee, sillä oikean paksuuden tuntee vatkatessa. Tattarijauhot tulivat kuvioihin siinä vaiheessa, kun vehnikset loppuivat kesken ja taikina oli vielä aika löysää.

Kokeilu onnistui mainiosti. Siiviläsuu söi pannaria tyytyväisenä, mutta vaikutti siltä, kuin se olisi maistunut kylmänä vieläkin paremalta.

22.08.2009 - 13:48

Sain äidiltäni ämpärillisen karviaisia. Onneksi hän oivalsi laittaa mukaan hillo-ohjeen, sillä en olisi ihan heti keksinyt, mihin niitä voisi käyttää. Syöntimarjoiksi karviaiset ovat aikas happamia (minun suuhuni), mutta yllättäen Siiviläsuu kunnostautui marjansyönnissä ja popsi karviaisia ämpäristä kaksin käsin. 

Ohje tulee tässä hieman sovellettuna:

2 kg karviaisia

4 isoa banaania

1 dl vettä

1 kg (käytin vain n. 700g) hillosokeria

Kaada peratut karviaiset ja vesi kattilaan. Kuumenna kunnes höyry alkaa nousta kattilasta. Kaada hillosokerit joukkoon vähitellen, välillä sekoitellen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia.

Lisää viipaloitu banaani ja keitä hilloa 10 minuuttia välillä sekoittaen. (Minun oli ihan pakko surauttaa marjojen rakenne rikki sauvasekoittimella, sillä Siiviläsuuni tietäen, puuronsyönti menee leikiksi, jos seassa möllöttää liian isoja marjanpalleroita.) Jäähdytä hilloa noin puoli tuntia ennen tölkittämistä.

Tölkityksestä ei ollut sen kummempia ohjeita, enkä ole ennen hilloja laitellut, mutta yritin toimia mahdollisimman aseptisesti ja selvitä ilman säilöntäaineita. Valjastin vokkipannun sterilointilaitteeksi: Asettelin pestyt tölkit kansineen kylmällä vedellä täytettyyn pannuun ja kuumensin veden kiehuvaksi. Höyryttelin tölkkejä ja kansia tovin ja kaadoin hieman jäähtyneen hillon kuumiin tölkkeihin. Kiitos silikonikintaat, että olette olemassa. 

Tölkitettyäni hillon, kuukeloin ohjeen netistä ja tarkistin, kuinka olisi pitänyt toimia. Minulle selvisi, että tölkit olisi pitänyt täyttää piripintaan, enkä sitä tehnyt. Näin minulle käy aina, en yhtään ihmettele, että Erityisalojen Asiantuntija kutsuu minua insinööriksi. Hillo on aika hapanta, ehkäpä se ei pilaannu, jos sen nopsaan syö.

 

07.08.2009 - 08:54

Poden aika ajoin huonoa omaa tuntoa Siiviläsuu-ressukan ruokailuista. Meillä ei syödä viittä ateriaa päivässä kokoontuen koko perhe yhteisen ruokapöydän ääreen. Siiviläsuu syö kaksi lämmintä ateriaa päivässä, minä ja Erkoisalojen Asiantuntija syömme kunnolla vain yhden kerran ja tämä tapahtuu arkisin ”työmaaruokalassa”. Laittelen arki-iltaisin Siiviläsuulle omat ruoat, joiden rippeet pakastan kerta-annoksina myöhempiä ruokailuja varten.

Tämän reseptin bongasin talvella useastakin blogista, mutta vasta nyt sain tehtyä tällaisen version.

2 ½ dl ohra-riisisekoitusta

7 dl kasvislientä

pieni puntti tilliä

2 prk veteen säilöttyä tonnikalaa

50g margariinia

2 pss Knorr hollandaise -kastiketta

4 dl maitoa

juustoraastetta

Keitin ohra-riisisekoituksen kasvisliemessä. Ohra-riisin kiehuessa valmistin hollandaisekastikkeen. Kuumensin margariinin kattilassa ja sekoitin kastikeaineet joukkoon. Lisäsin maidon ja keittelin muutaman minuutin ajan koko ajan sekoittaen.

Kaadoin kypsät riisit-ohrat voideltuun vuokaan, lisäsin tonnot ja tillilsilpun ja sekoitin. Päälle ripottelin juustoraastetta ja lopuksi kaadoin kastikkeen koko komeuden päälle. Laitoin vuoan 200 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi.

 

06.07.2009 - 12:55

Siiviläsuulla on edelleen kasvisten syönnin kanssa suuria hankaluuksia. Tomaatit menevät sihtikurkusta jo hyvin alas, samoin marjat ja hedelmät, mutta siinäpä se hyväksyttyjen kasvikunnan tuotteiden lista sitten olikin. Päivittäisestä kasvisten tarjonnasta huolimattalista ei pahemmin ole päässyt kasvamaan. Porkkanatkin soseutetaan edelleen ruokaan, silloin kun muistetaan.

Siiviläsuu on jo niin iso poika, että kaikki ruoka, myös puurot ja keitot,  syödään "haajukajja".

 

¾ pussia tummaa nallemakaronia

 

Jauhelihakastike

400g paistijauhelihaa

1 sipuli

400g tomaattimurskaa

4 porkkanaa

pizzamaustetta, valkosipulia, paprikajauhetta, suolaa, pippurisekoitusta

Juustokastike

8 dl maitoa

¾ dl vehnäjauhoja

100g kanttarellituorejuustoa

50 g emmental -juustoa (mustaleima) raasteena

viherpippuria

Keitä ja soseuta porkkanat. Kuumenna pannu ja paista sipulit ja jauhelihat. Lisää joukkoon tomaattimurska ja porkkanasose ja vettä tarvittaessa. Mausta kastike mieleiseksesi. Hauduta kannen alla juustokastikkeen valmistumisen ajan.

Kuumenna juustokastiketta varten rasvaa kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita nopeasti. Lisää maitoa koko ajan sekoittaen. Lisää juustot ja mausteet. Anna kastikkeen pulapahdella muutaman minuutin ajan koko ajan sekoitellen.

Voitele iso uunivuoka. Kaada pohjalle ohut kerros juustokastiketta ja sen päälle jauhelihakastiketta. Ripottele päälle nallemakaroneja. Lisää uusi kerros juustokastiketta, jauhelihaa ja makaroneja. Kaada päälimmäiseksi juustokastiketta ja tämän päälle vielä juustoraastetta. Laita vuoka 200 -asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Anna vetäytyä hyvin ennen tarjoilua.

 

24.06.2009 - 09:41

Tämä ohje on kirjasta ”hyvää ruokaa” vuodelta 1965. Samalta aukeamalta löytyy muitakin kasvisruokia, kuten lehtikaalivanukas ja purjosipulimuhennos. Purjosipulimuhennoksen ohje vaikutti vielä ihan ymmärrettävältä, vaikkakaan ei erityisemmin houkutellut kokeilemaan, mutta lehtikaalivanukas pisti jo ihmettelemään, mitä kaikkea ihminen on suuressa viisaudessaan keksinytkään kokeilla.

Pinaattilettujen ohje ei vuosien saatossa ole muuttunut mihinkään. Tuoreen pinaatin hauduttaminen ja silppuaminen jäi tekemättä, koska käytin pakastepinaattia, mutta muuten ohje on aivan oivallinen edelleen.

Ohukaistaikinaa varten ainekset vatkataan hyvin sekaisin ja taikinan annetaan turvota tunteroinen. Pinaatti hauduteaan ja hienonnetaan...niin niin, siis pakastepinaatti sulatetaan ja sekoitetaan ohukaistaikinaan. Ohukaiset paisteaan tavalliseen tapaan. Minulla on valurautainen lettupannu, enkä halunnut tällä kertaa käryttää, niinpä paistoin letut tavallisella teflonpannulla, jätin ne vain tarjoilua ja kääntämistä helpottaakseni puolen pannun kokoisiksi.  

Sitruunamehu oli uusinta uutta minulle, puristin sitä kokeeksi letun pinnalle ja mikäs siinä, maut sopivat ihan hyvin yhteen.

 

01.04.2009 - 12:35

Tämä ruoka on tehty jälleen pelkästään Siiviläsuuta silmälläpitäen, siksi mausteet on karsittu minimiin. Siiviläsuu veti lootan kitusiinsa juurikaan nikottelematta ja pyysi lisääkin vielä. Maukasta taisi olla.


purjon valkoinen osa

n.1 l pinaatinlehtiä

800g perunoita

350g lohta

2 ½ kermaa tai vastaavaa kasvirasvavalmistetta

parmesanraastetta

Kuori ja suikaloi perunat. Pilko lohi ja mausta sitruunalla ja yrttisuolalla. Silppua purjo ja pinaatti hienoksi silpuksi. Levitä uunivuoan pohjalle puolet perunoista, lohipalat ja pinaatti-purjosilppu. Lisää loput perunat, kerma ja juustoraaste. Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin kolme varttia. Ota lämpö pois ja jätä halutessasi vielä hetkeksi hautumaan.

 

03.03.2009 - 13:29

Sattui kommunikaatiokatkos kauppalähetin kanssa. Tilasin raakaa chorizoa ja sain ilmakuivattua. Ruoanvalmistukseen sopii parhaiten raaka chorizo, joka on syytä keittää tai paistaa ennen pataan laittamista. Ilmakuivattua kestomakkaraakin voi käyttää, mutta pienempinä määrinä, sillä maku on voimakkaampi ja ihan kuin muuttuisi jollain lailla pistäväksi lämmitettäessä, mutta se on kai makkarakohtaista.


350g porsaan ulkofileetä

6 pientä perunaa

3 porkkanaa

3 valkosipulinkynttä

1 sipuli, lohkoina

150-200g chorizo-makkaraa

1 tl kuivattua timjamia

kanalientä

yrttisuolaa

1 dl ranskankermaa

1 ½ tl vehnäjauhoja

persiljaa

valkopippuria


Ruskista lihat pannulla voin ja öljyn sekoituksessa, mausta suolalla ja pippurilla. Viipaloi valkosipuli, lohko sipuli ja pilko perunat ja porkkanat reilunkokoisiksi paloiksi. Lisää kasvikset ja timjami pannuun possujen kanssa. Ruskista aineksia muutaman minuutin ajan ja kaada päälle kanalientä sen verran, että se juuri ja juuri peittää ainekset. Pane kansi päälle ja anna porista miedolla lämmöllä reilu puolituntinen.

Sekoita keskenään ranskankerma ja jauhot ja lisää suurus pataan. Sekoittele varovasti ja anna kiehua vielä pari minuuttia. Lisää pataan pilkottu makkara. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa tai valkopippuria. Lisää persilja juuri ennen tarjoilua.

Perunat voi kokonaan jättää pois tai korvata itselleen mieluisalla kasviksella. Koska valmistin ruokaa Siiviläsuuta silmälläpitäen, ovat potaatitkin mukana, vaikka eivät kaikkien ruokalautaselle päätyneetkään.

 

24.02.2009 - 09:54

Perjantaina tuli ensimmäinen tili kotihoidontuella eletyn jakson jälkeen. Tilistä leijonan osan lohkaisi laukku, jota olin jo alkusyksystä käynyt silittelemässä eräässä keskustan liikkeessä. Perjantai-iltapäivällä, töistä päästyäni lensin laukkuliikkeeseen ja juhlavin mielin lunastin itselleni tämän ylellisyystarvikkeen. Elämän kalleus alkoi pyörryttää minua vasta ruokakaupassa ja perhettä on nyt ruokittu pakasteseillä, kaalilla ja kas, tonnikalalla:

Tonnikalapasta:

2 varsisellerin vartta

1 sipuli

3 pientä porkkanaa

3 valkosipulinkynttä

2 anjovisfileetä

1 prk tomaattimurskaa

2 rkl tomaattipyreetä

kasvislientä

basilikaa

1 prk tonnikalaa

pinjansiemeniä

keltaisia rusinoita


Silppua sipuli, valkosipuli, porkkanat ja varsiselleri hienoksi silpuksi. Selleri antaa mielestäni todella hyvän lisän tomaattikastikkeen makuun, en vain missään nimessä halua sellerinpalasta suuhuni pureksittavaksi. Silppusin sellerit siis todella pieneksi bamixin monitoimisilppurilla. Samalla hurautuksella meni silpuksi niin sipulit, kuin porkkanatkin, eivätpä jääneet nekään Siiviläsuun siivilään.

Kuullota silppua oliiviöljyssä pannulla. Lisää anjovis ja mössää se puuhaarukalla tahnaksi. Lisää kasvisliemi, tomaattimurska, tomaattipyree, rusinat ja basilika. Hauduta kastiketta puolisen tuntia. Lisää paahdetut pinjansiemenet ja tonnikala. Anna kiehahtaa hissukseen. Tarjoa pastan ja parmesanraasteen kanssa.

23.02.2009 - 14:55

Niinhän siinä sitten kävi, kun minusta tuli työssäkäyvä ihminen, saapuivat puolivalmisteet keittiööni. Oolannin pottuainekset otettiin heti käyttöön, kun halusin vaihtaa perunankuorinnan laatuaikaan lapsen kanssa.


400g naudan paistijauhelihaa

400g Oolannin perunamuusiaineksia

maitoa

4 suikaletta pancettaa

sipuli

kanttarellifondia

yrttisuolaa

valkopippuria

valkosipulijauhetta

Ruskista sipuli- ja pansettasilppua pannulla, lisää jauheliha ja jatka ruskistamista. Mausta suolalla, pippurilla ja valkosipulijauheella. Valmista perunamuusi ohjeen mukaan. Sekoita vuoassa perunamuusi ja jauheliha. Tarkista maku. Tässä vaiheessa lorautin joukkoon vielä kanttarellifondia. Paista uunissa 175 asteessa 30-45 minuuttia.

13.02.2009 - 18:34

Kun pikkulapsi alkaa syödä muun perheen kanssa samaa ruokaa, tulee entistä enemmän kiinnitettyä huomiota siihen, mitä omaankin suuhunsa laittaa. Pidän itseäni kaikkiruokaisena, syön maksaa, veriruokia, äyriäisiä, nilviäisiä, melkein mitä vain, paitsi lämmintä lohta. Lohi vain tökkäisee kurkussa ja alkaa tehdä tuloaan ulospäin. Olen yrittänyt kovasti, sillä lohen rasvat ovat äärimmäisen terveellisiä, ei vain minulle, vaan etenkin pienelle Siiviläsuulle. Rakkaani, puoliskoni EritysialojenAsiantuntija kysyy säännöllisesti; "onko Siiviläsuu syönyt lohta tällä viikolla?" Hän pelkää, että poika parka jää vaille omegoitaan ja kokee äitinsä kohtalon, jonka on tyytyminen mekaanisiin aivoihin ja ameban muistikapasitettiin. Siiviläsuu on saanut lohta tällä viikolla, viimeviikolla ja sitä edellisellä ja ihan joka viikko siitä asti, kun hän sai kalaa alkaa syömään, useinkaan minä en ole silloin osallistunut aterialle.

Yritin nyt tehdä lohiruoan, jota voisimme molemmat syödä. Heti ponnahti ajatuksiin seuraava pulma: Normaalisti käyttäisin kastikkeen tekoon kermaa. Olen elävä esimerkki siitä, etteivät Pekka Puskan teesit päde jokaiseen. Vuosien kermalla ja voilla läträäminen, ei ole vienyt minua perikatoon, päin vastoin. Kokonaiskolesteroli on kolmen kieppeillä ja suhteet kunnossa, mutta entä Siiviläsuu. Mitä jos hänen maksansa ei poista pahoja rasvoja samalla tavalla kuin minun? Voiko hoikalle Siiviläsuulle antaa kermaa? Onko parempi antaa kasvirasvavalmisteita? Kuka sen tietää mitä niissä sitten on ja miten ne vaikuttavat pieneen mieheen, keinotekoisia valmisteita kun ovat. Kaikkea sitä joutuu miettimään, tämä ihmispolo. Olen tullut siihen lopputulokseen, että yritän valttää Siiviläsuun annoksissa molempia peikkoja, mutta jos jotain päätän laittaa, vähän vuorottelen kerman ja kasvirasvavalmisteen välillä.

Kolmaskin pohdiskelun aihe on, koskien lohta. Lapselle ei suositella annettavaksi Itämeren lohta kovin usein sen korkeiden vierasainepitoisuuksien vuoksi, yleensä ostankin sitten norjalaista lohta, niin tälläkin kertaa. Se on edullista ja siitä saa leikattua kunnollisia kuutioita.

Kylmäsavulohipasta

200g kylmäsavulohta, paloina

200g lohifileetä, kuutioina

2 dl kermaa tai kasvirasvavalmistetta

1-2 salottisipulia, silputtuna

ruohosipulia

valkoviiniä

mustapippuria

Kuullota sipulia pannulla, lisää kylmäsavulohipalat ja paista hetki. Kaada kerma pannulle, lisää valkoviiniloraus ja lohikuutiot. Anna kastikkeen pulpahtaa pari kertaa ja jätä hautumaan miedolle lämmölle pariksi minuutiksi. Mausta suolalla, mustapippurilla ja ruohosipulilla. Keittelin arkipäivänä kastikkeen kanssa tummaa proteiinipastaa, mutta ihan kurmeetahan tästä saisi tuorepastalla. Lisää kastike keitetyn pastan joukkoon ja sekoita. Jätä vetäytymään noin viideksi minuutiksi ja tarjoile.

04.02.2009 - 19:06

2 dl ohra-riisisekoitusta

300g lohifileetä, kuutioina

4 dl vettä

kasvisliemikuutio

10 cm pala purjoa

1 muna

2 dl maitoa

1 dl juustoraastetta

tilliä

pippuria (esim. musta-, valko- ja viherpippurisekoitusta)

Kypsennä ohra-riisisekoitus pakkauksen ohjeen mukaan kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Sekoita keskenään maito, muna, juustoraaste, tilli ja pippuri. Voitele uunivuoka ja laita vuokaan hieman jäähtynyt riisisekoitus, lohikuutiot, silputtu purjo ja munamaito, sekoita kaikki keskenään. Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.

 

29.01.2009 - 14:26

Tein Siiviläsuulle välipalapannaria. Tämähän menisi myös ihan jälkkärinä, mutta vähemmän makeana versiona käy välipalastakin. En lisännyt taikinaan sokeria, sillä kypsä banaani antaa sopivasti makeutta. Leikkasin jäähtyneestä pannukakusta pikkukuutioita, joita annoin Siiviläsuun sitten itsekseen popsia. Aaaah, varsinaista hermolepoa, kun ei aina tarvitse lusikkahommiin ryhtyä. Puurot, vellit ja jugurtit johtavat meillä edelleen ympäristökatastrofiin ja leivästä siiviläsuu syö ainoastaan pääliset.  

1 l maitoa

1 1/4 dl puuroriisiä

1 1/2 dl vehnäjauhoja

(1/2 dl sokeria)

2 munaa

50g sulatettua voita

2 banaania

vaniljaa, suolaa

Kuumenna maito kiehuvaksi ja lisää joukkoon riisit. Keitä puuroa miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, jäähdytä. Vatkaa joukkoon vehnäjauhot ja munat. Lisää sulatettu ja jäähdytetty rasva, ripaus suolaa ja vaniljaa, sekä kuutioitu banaani. Kypsennä pannaria 200 asteessa, noin 30-40 minuuttia.

28.01.2009 - 13:50

Vellipojan kansainvälisessä keittiössä valmistui tänään naapurimaamme Ruotsin ikiomaa perinneruokaa, lihapullia. Lihapullat ja puolukkasurvos on tällä kertaa pakattu samaan kompaktiin pullapakettiin.

 

Puolukka-lihapullat

10cm pätkä purjon valkoista osaa

3 valkosipulinkynttä

2 rkl kapriksia

2 tl kuivattua timjamia

200g naudan paistijauhelihaa

200g lampaan paistijauhelihaa

2 dl puolukkasurvosta (sokeroimatonta)

2 kananmunaa

suolaa ja valkopippuria, maun mukaan

Kastike

pienenpieni punasipuli

1 rkl raasettua piparjuurta

2 dl turkkilaista maustamatonta jugurttia

suolaa

Hienonna purjo, valkosipuli ja kaprikset hienoksi silpuksi. Kuullota silppua pannulla pienessä öljymäärässä, kunnes seos on hieman pehmentynyt. Lisää pannulle timjami ja kuullota vielä hetki. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyörittele lihapulliksi. Paista pullat uunissa 200 asteessa noin ½ tuntia.

Keittiömme kokosi lihapullista kaksi eri tyyppistä annosta: karpimman version johon kuului salaattia ja jugurttikastiketta, sekä Siiviläsuu-version porkkana-perunamuusilla.

22.01.2009 - 16:34

Siiviläsuu on aloittanut päivähoidon ja minä palailen töihini helmikuun alussa. Kuvittelin viettäväni nämä ns. vapaapäiväni kampaajalla, hierojalla, kauneussalongissa, kuntosalilla ja ties missä hellimässä itseäni. Vielä on ensi viikko aikaa toteuttaa suunnitelma, sillä tähän asti olen päivystänyt kotona odotellen puhelua, että lapsella on jokin hätänä. Mikähän hätä se sellainen mahtaisi olla, että pitäisi saman tien singahtaa paikanpäälle. Noh, tässä on tullut siivoiltua ja laiteltua ruokaa kiireisen päivän varalle pakastimeen. Joka päivä on jotakin lapselle tarjottava ja minä otan työpäivän jälkeen valmiin ruoan mieluummin pakastimesta, kuin lämmitän eineksiä tai puolivalmisteita. Tänään valmistui tällainen tuotos:


Broilerkiusaus

4 isoa perunaa

2 porkkanaa

1 iso sipuli

3 valkosipulinkynttä

3 broilerin rintafileetä

100 g vuohenjuustoa

2 rkl tomaattipyreetä

1 rkl punaista pestoa

4 dl maitoa

Mustapippuria

Jauha broilerinliha karkeaksi jauhelihaksi. Suikaloi perunat ja porkkanat, sekä silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljyä paistinpanulla ja lisää sipulit ja broilerin jauheliha, ruskista kevyesti. Lisää maito, vuohenjuusto, tomaattipyree ja punainen pesto. Sekoittele kastiketta kunnes juusto on sulanut. Mausta kastike pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Voitele uunivuoka. Laita porkkanat ja lähes kaikki perunasuikaleet sekä broilerikastike vuokaan ja sekoita. Ripottele päälle loput perunasuikaleet. Paista kiusausta uunissa 175 asteessa noin tunti, käännä lämpö pois ja jätä kiusaus uuniin hautumaan puoleksi tunniksi.

 

21.01.2009 - 11:53

Pieni siiviläsuinen poikaseni aloitti päivähoitotaipaleensa maanantaina. Jo eilen urhea Siiviläsuu vietti hoidossa useamman tunnin yksin ilman äitiään. Jätin pojan aamulla puistoon leikkimään muiden hoitolasten kanssa ja haikein mielin läksin ruokakauppaan, pitkästä aikaa ihan omin nokkineni. Ensimmäisenä huomasin turhaan jonottavani portaiden vieressä kulkevalle lastenvaunurampille. Sitten totesin, miten kivaa on rauhassa valita tuotteita, ilman, että joku vetelee niitä samalla hyllyistä alas. Seuraavana tuskailinkin jo painavan kauppakassin kanssa. Rattaissa painavampikin lasti on kulkenut kevyesti kaupasta kotiin.


Siivottuani aloin laittamaan lounasta. Ajattelin helliä poikaa siskonmakkarakeitolla, rankan aamupäivän jälkeen. Perus siskonmakkarakeittoon tuli pari muutosta kaapinsisällön mukaan.


500 g siskonmakkaroita

3 perunaa

3 porkkanaa

pieni pala lanttua

pätkä purjon valkoista osaa

mustapippureita

1,5 l vettä

vasikanfondia

3 rkl viherpippurikoskenlaskijaa

ruohosipulia



Potut, porkkanat ja lanttu kuoritaan ja laitetaan kattilaan kiehumaan. Lisätään keitinveteen fondia tai lihaliemikuutioita ja pippurit. Lorauttelen fondia yleensä aika vähän, jos ruoka tulee lapselle, mutta kukin makunsa mukaan. Juureksia keitetään kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen lisätään silputtu purjo ja puristellaan siskonmakkarapallerot ulos kuorestaan sopan sekaan. Lisätään koskenlaskija ja annetaan kiehua hiljalleen kuunes makkarat ovat kypsät, eli noin viitisen minuuttia. Päälle sopii ripotella silputtua ruohosipulia tai persiljaa.


Kun keitto oli valmis, oli aika hakea poika kotiin hoidosta. Jo eteiseen kuulin Siiviläsuun kuplivan naurun. Poika oli nauttinut aamupäivästä, eikä sanottavammin ilahtunut minun näkemisestä, jatkoi vain iloisena touhujaan. Lounas oli jo syöty hoitopaikassa ja kunnialla siitäkin selvitty. Siiviläsuiseen tapaansa hän oli kaivellut porkkanaraasteet kidastaan ja haukkunut kukaksi. Hoitotätikin tokaisi, etteihän kukkia kukaan syö.

09.01.2009 - 16:20

Aikaisemmin tekemäni tonnikala-muusilaatikko on osoittautunut Siiviläsuun yhdeksi lempiruoista. Tänään väkersin uuden version tuosta muusi-soosi -lootasta Siiviläsuun pupellettavaksi.



Tonnikalasoosi:

2 rkl chilimarinoituja valkosipulinkynsiä

purjon valkoinen osa

500g paseerattua tomaattia

½ pkt viherpippurikoskenlaskijaa

2 tlk säilyketonnikalaa, vedessä


Muusi:

600g Oolannin pakastemuusiaineksia

500g maa-artisokkia

5 dl maitoa

vettä


Tee soosi: Silppua purjo ja valkosipulit pieneksi esim. tehosekoittimessa. Kuumenna öljyä pannulla ja kuullota sipuleita hetki. Kaada paseerattu tomaatti pannuun ja lisää hieman vettä. Kuumenna kastike. Lisää koskenlaskija ja jatka kuumentamista, kunnes juusto on sulanut. Lisää tonnikala ja sekoita hyvin.


Tee muusi: Kuori ja paloittele maa-artisokat, keitä kypsiksi. Kaada ylimääräinen vesi pois ja soseuta maa-artisokat sauvasekoittimella. Lisää maito maa-artiskkamuusiin ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää perunamuusiainekset ja sekoita kunnolla. Kuumenna muusi sekoitellen ja anna pulpahtaa pari kertaa. Jätä kannen alle hautumaan.


Voitele vuoka ja laita muusia ja soosia vuokaan kerroksittain. Viipaloi päälle tomaattia ja ripottele juustoraastetta. Laita vuoka 200 -asteiseen uuniin puoleksi tunniksi.

30.12.2008 - 17:05

Tarkoitus oli tehdä Siiviläsuulle paellaa, mutta loppujen lopuksi ruoasta tulikin risotto, jolla oli paellan kanssa yhteistä oikeastaan vain broileri ja herneet. Yhtä kaikki, hyvin maistui pienen pojan paella myös isommille.

500g broilerin rintafileetä, jauhettuna

1 sipuli silputtuna

2 dl risottoriisiä

1 l kanalientä

2 porkkanaa, suikaloituna

1 punainen paprika, suikaloituna

500g kaltattuja tomaatteja

1 pss pakasteherneitä

timjamia

2 laakerinlehteä

valkosipulijauhetta

miniluumutomaatteja

tuoretta basilikaa koristeluun

 

Aloitin kokkauksen jauhamalla lihan ja suikaloimalla kasvikset monitoimikoneessa. Kuullotin sipulisilpun ja riisin oliiviöljyssä. Lisäsin broilerin jauhelihan ja ruskistelin sitä hieman. Kaadoin joukkoon litran verran kanalientä ja annaoin keitoksen kiehahtaa. Lisäsin joukkoon porkkanat, paprikan, tomaatit sekä mausteet. Keittelin hiljaisella tulella, kunnes riisit olivat kypsiä ja lisäsin herneet sekä miniluumutomaatit. Jatkoin keittelyä vielä viitisen minuuttia ja keitos oli valmista nautittavaksi.

Omaa annosta piti hieman ryydittää suolalla ja pippurilla, Siiviläsuulle sapuska putosi sellaisenaan. Siiviläsuu ei enää "kukittele" edes paprikasuikaleita, mutta basilikanlehdet sen sijaan kaivellaan syvemmältäkin nielusta.

 

17.12.2008 - 13:11

Siiviläsuu on syömäpuuhissaan päässyt siihen vaiheeseen, että vähintään toisessa kädessä on oltava oma lusikka. Kalakeitto on pienelle kauhojalle aika haasteellinen ruoka, siksi lautaselle ei paljoa lientä laiteta. Valikoin Siiviläsuulle lähes risottoa muistuttavan pöperön ja nautiskelin liemen itse.

 

1 l vettä

1 rkl hummerifondia

2 dl risottoriisiä

400 g lohta kuutioina

2 porkkanaa kuorittuna ja silputtuna

1 makea paprika, silputtuna

1 pieni sipuli silputtuna

pätkä purjon valkoista osaa

2 tomaattia, ilman siemeniä, silputtuna


Kasvikset on jälleen pilkottu helposti alasmenevään muotoon ja tilli jätetty pois. Tilli on armotta kukka. Keitto valmistuu siinä ajassa, minkä riisit vaativat kypsyäkseen. Kalat laitoin joukkoon vasta kypsennyksen puolivälissä.


15.12.2008 - 13:07

Suu- ja sorkkataudista toipunut Siiviläsuu on palannut ruokapöytään. Jatkan ruoanlaittoa teemalla ”kätke kasvis”. Jos porkkanoita ja paprikoita ei piilota riittävän taitavasti, kaivaa Siiviläsuu vihannekset kitusistaan ja tarjoaa niitä pienellä tahmealla kätösellään syötäväksi muille. Ystävällisesti hän ilmoitaa, mitä on tarjoamassa; kukka -sana kajahtaa ilmoille kirkkaalla lapsenäänellä. Eihän hullukaan kukkia syö.

Kasvis-lihamakaronilaatikko

1 ps (400g) makaronia

400 g vähärasvaista jauhelihaa

1 sipuli silputtuna

valkosipulia hienonnettuna

suolaa

valkopippuria

pizzamaustetta

3 porkkanaa, kuorittuna ja raastettuna

1 kesäkurpitsa, raastettuna

1 makea punainen paprika, raastettuna

5 dl maitoa

200 g koskenlaskijaa

 

Makaronit keitetään lähes kypsiksi ja huuhdellaan kylmällä vedellä, ne jatkavat pehmenemistään vielä uunissa. Kasvikset raastetaan tai suikaloidaan. (Minä raastoin kaiken Siiviläsuuta ajatellen melko hienoksi raasteeksi.) Sipuli ja valkosipuli kuullotetaan pannulla ja lisätään jauheliha. Jauheliha ruskistetaan, lisätään mausteet ja kasvisraaste. Annetaan hautua hetki. Maito kuumennetaan kattilassa ja joukkoon lisätään Koskenlaskijaa paloina. Maito-juustokastiketta sekoitellaan ja keitellään miedolla lämmöllä, kunnes juusto on sulanut. Makaronit ja jauheliha kaadetaan voideltuun uunivuokaan, sekoitetaan ja päälle kaadetaan juustokastike. Kypsennetään 200 asteessa 45-60 minuuttia.

 

08.12.2008 - 12:32

Siiviläsuu sairastaa, häntä hellikäämme. Tänään tekosessa oli lempeä bataattikeitto toipilaalle:

 

1 bataatti (n.500g)

1 rkl kasvisfondia

2 dl ruokakermaa

kuivattua timjamia

valkosipulijauhetta

loraus appelsiinimehua


Kuori ja paloittele bataatti ja keitä kypsäksi kasvisfondilla maustetussa vedessä. Siivilöi keitinvesi talteen. Kaada bataattien joukkoon ruokakerma, mausteet ja soseuta. Tarvittaessa notkista keittoa bataattien keitinvedellä.

Noh, eipä maistunut sekään.

 

 

01.12.2008 - 14:22

Tänään on ruoanvalmistuksen teemana "jemmaa juures, eli sapuskaa sihtikurkulle". Käytin aamun hiljaiset hetket surffaamalla blogeissa ja löysin Kropsua eväänä -blogista Tonnikala-perunasoselaatikko-ohjeen, johon olen tehnyt muutamia muutoksia.

Kaupoilla käydessä basilikapuskat houkuttelivat minut tuoksullaan ja oli pakko ottaa sekin tähän mukaan. Basilikan tuoksu on ihana! Tuoreen basilikan voi korvata kuivatulla tai jollakin muulla yrtillä, esim. provencalella.

 

 

800g valmista perunasosetta

2 purkkia tonnikalaa

500g paseerattua tomaattia

2 porkkanaa

2 maa-artisokkaa

purjon valkoinen osa

2-3 rkl Chilimarinoituja valkosipulin kynsiä

suolaa

mustapippuria

tuoretta basilikaa

1 tomaatti

juustoraastetta


Pilko purjo, porkkana ja maa-artisokka. Kuullota purjoa öljyssä, lisää porkkana- ja maa-artisokkapalat, sekä paseerattu tomaatti. Kypsennä, lisää vettä tarvittaessa. Soseuta tomaatti-juureskastike ja chilivalkosipulit tehosekoittimessa, lisää tonnikalat ja basilikasilppu kastikkeeseen. Pane uunivuokaan kerroksittain perunasosetta ja tonnikalaseosta. Levitä pinnalle tomaattiviipaleita ja juustoraastetta. Paista 200 asteessa ½ tuntia.

 

NjamNjam, sanoi siiviläsuu syödessään.

 

 

 

Kirjoittaja

Vellipoika toimittaa pienen perheen reseptivihon virkaa. Kirjoittaja on 2-vuotiaan siiviläsuisen pojan äiti, ison kaikkiruokaisen miehen vaimo ja  ikuinen laihduttaja.

 

 

Visiittisi on havaittu

Satunnaislukugeneraattori

asennettu  25.11.200

...minne lie kadonnut...

 

Tällä hetkellä